Keränen valmis 80 metrin jahtiin: ”Kaikki on mennyt eteenpäin”

Limingan Niittomiesten Toni Keräsen äänestä huokuu luottamus ja into aloittaa kilpailukausi, ja miksipä ei. Vammat tai niistä kuntoutuminen eivät ole harjoittelua jarruttaneet, kuten viime vuosina. Lahjakas keihäänheittäjä on saanut talven treeneistä kaiken irti.

– Olen pitkästä aikaa ollut terve koko talven. Harjoituksissa tekeminen on ollut tasaisen hyvää ja kaikki on mennyt eteenpäin, Keränen sanoo.

Harjoituskaudella  Keräsen, 21, arkea ovat rytmittäneet harjoittelu ja opiskelu. Valmentaja Hannu Kankaan treeniohjelmat ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opinnot ovat solahtaneet kitkatta yhteen.

– Opiskelu on jopa helpottanut päivien rytmittämistä, Keränen sanoo.

Harjoituksissa Keränen kertoo ottaneensa juuri sellaisia kehitysaskelia, kuin oli tavoitellut.

– Varsinkin lajivoima on kehittynyt. Se on ollut minulla heikkous. On ollut sen verran ylävartalovammoja, ettei sitä ole pystynyt kehittämään, Keränen sanoo.

– Vaikka Tokion olympiakisat siirtyivät ja EM-kilpailut peruttiin, kesällä on hyvin isoja kisoja, kuten Kalevan kisat ja Ruotsi-ottelu. Ei tarvitse pelkästään tulosta jahdata, Toni Keränen sanoo.

Heittomäärät – ja voimat kasvoivat

Yksi nimenomaan heittoharjoittelua pitkään kiusannut vamma tuli 2017, kun Keräsen kyynärpään sisemmän sivusiteen jänne repesi. Se petti kokonaan seuraavana vuonna ja korjattiin leikkauksella toissa syksynä. Viime kesän kilpailuissa Keränen keskittyi leikkauksen jäljitä hakemaan tekniikkaa takaisin jengoilleen.

– Viime kesän tärkein tavoite oli pystyä heittämään normaalisti. Saada tekniikka entiselleen ja kehittymään tasaisesti eteenpäin, Keränen sanoo.

Kesän mittaan Keränen sipaisi 22-vuotiaiden EM-kilpailuista pistesijan ja heitti parhaimmillaan 75,13. Oma ennätys on toissa vuoden 78,86. Alkavan kilpailukauden tavoite on liittyä 80 metriä rikkoneiden kerhoon, johon hänen mukaansa on edellytykset.

– Sellainen ehkä konkreettisin heittovoimien kehitys näkyy ylivedossa, jossa ennätys koheni yli 15 prosenttia. Myös möykyn ja kuntopallon heitot ovat tuntuneet kevyemmiltä, Keränen sanoo.

Keihästäkin Keränen on heittänyt harjoituskaudella tuntuvasti enemmän kuin kahtena edellistalvena.

– Heittoja on tullut harjoituksissa varmaan puolet enemmän kuin viime talvena. Silloin pääsin vasta maaliskuussa heittämään kevyesti, Keränen muistelee.

Vantaalla viimeistään 80 metrin kimppuun

Pariisin EM-kilpailujen peruuntuminen ja ison kiihokkeen poistuminen Keräsen kesän ohjelmasta kirpaisi, mutta vain hetken.

– Kyllä siinä oli pieni motivaation etsiminen, kun kuulin että Pariisin EM-kilpailut peruttiin. Se oli minulla kauden päätavoite, Keränen muistelee.

Kuluvan vuoden kilpailut Keränen aloittaa kesäkuun alussa Jyväskylässä.

– Treeneissä on ollut hyvää pöhinää. Olin jo lähdössä kilpailemaan maaliskuussa Euroopan talviheittojen cupissa, mutta kun se peruttiin, vedettiin jarrua ja aloin tehdä uutta peruskuntokautta. Nyt olen vielä treenimoodissa, mutta odotan innolla kilpailuja, Keränen sanoo.

– Tavoite on, että heti ensimmäisessä kilpailussa tulos olisi lähempänä 80 metriä kuin 70 metriä, Keränen sanoo.

– Tuloskunto minulla on usein alkanut löytyä kesäkuun lopussa, joten viimeistään Vantaan Teemakisassa käydään 80 metrin kimppuun, jos se ei ole sitä aiemmin tullut.

– Tokion olympiakisojen siirto oli minulle hyvä uutinen. Tänä keväänä olisi olympiarajan kanssa tullut kiire, Toni Keränen miettii.