Keränen heitti toiseksi Potchefstroomissa – Mattila juoksi voiton 800 metriltä

Toni Keränen oli keihäskilpailussa toinen ja Veera Mattila juoksi voiton naisten 800 metrillä ajalla 2.05,92 Etelä-Afrikan Potchefstroomissa torstaina. Kumpikin kilpaili kesken harjoitusleirin.

Napakkaan vastatuuleen heitetyssä miesten keihäskilpailussa Tshekki Jakub Vadlejch sivalsi voiton 87,00 kantaneella heitolla. Keräsen pisin heitto kantoi 78,36.

Keräselle tulos oli pettymys. Oma kunto antoi odottaa selvästi parempaa tulosta.

– Tein perinteisen kauden avauskisan klassikkomokan. Hätäilin vähän liikaa. En saanut tuesta mitään irti, eikä välineen hallınta toiminut. Keihäs lähti huonoon asentoon kaikissa heitoissa, Keränen harmitteli.

Keränen: Vaikuttaa, että tässä ollaan ihan aikataulussa

Keräsen mukaan harjoituskausi on sujunut hyvin. ”Temppuilevan” kyynärpään kanssa Keränen on oppinut tulemaan toimeen.

– Harjoituskausi on mennyt melkein turhankin hyvin. Ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Kyynärpää temppuilee, mutta sitä ei tällä kaudella leikata. Sinne työnnettiin vähän kortisonia, joka rauhoittaa sen, Keränen sanoo.

Keräsen kilpailukauden ensimmäinen tavoite on raivata paikka kesäkuussa Roomassa käytäviin EM-kisoihin ja sen suhteen hän on luottavainen.

– Tuosta kisatuloksesta huolimatta vaikuttaa, että tässä ollaan ihan aikataulussa. Tämä kisa jätti sopivasti hampaankoloon seuraavan kisaan, Keränen sanoi.

Keränen kilpailee seuraavan kerran Etelä-Afrikassa jo ensi viikolla.

Mattila juoksi ylivoimaisen voiton

Naisten 800 metrillä Mattila juoksi tuulisessa säässä ylivoimaisen voiton ajalla 2.05,92. Slovenian Veronika Sadek oli toinen ajalla 2.08,8.

– Tarkoitus oli juosta rankingpisteitä, mutta valitettavasti mukana ei ollut hirveän kovia urheilijoita, Mattila kertaili.

– Sadek veti avauskierroksen 1.01:een ja läksin sitten itse vetämään 300 metrin ennen maalia. Voitto on aina voitto, mutta olisi ollut kiva juosta pari sekuntia kovempi aika. Yksin sitä on hankala tehdä.

Potchefstroom, Etelä-Afrikka:

Etelä-Afrikan GP-sarjaa:

Miehet, 200 m (-1,3 m/s): 1) Benjamin Richardsson E-Afrikka 20,89.

Keihäs: 1) Jakub Vadlejch Tshekki  87,00, 2) Toni Keränen Suomi 78,36.

600 m: 1) Sliman Moula Algria 1.14,52.

3000 m: 1) Jarry Motsau Etelä-Afrikka 7.56,00

110m aj (-1,5): 1) Mondray Barnard E-Afrikka 13,77

400 m aj: 1) Doudai Ismail Abakar Qatar 48,68.

Pituus: 1) Hani Nikithemba E-Afrikka 785.

Naiset,

400 m: 1) Zenéy Geldenhuys 51,80.

800 m: 1) Veera Mattila Suomi 2.05,92.