Kenialaisjuhlat New Yorkin maratonilla

Kenialaisjuhlat New Yorkin maratonilla

Mary Keitany uusi voittonsa New Yorkin maratonilla ensimmäisenä naisjuoksijana sitten Paula Radcliffen. Lajin ME-nainen pinkoi omat perättäiset voitot vuosina 2007 ja 2008.

Myös Keitanyn 67 sekunnin voittomarginaali oli suurin sitten Radcliffen vuoden 2008 voiton. Keitany voittaika oli 2.24.25. Miesten ykkönen oli Kenian Stanley Biwott ajalla 2.10.34.

Keitany on kokeillut New Yorkissa myös heti alusta kärkeen -taktiikkaa, mutta katsoi kokemuksen opastaneen toisenlaiseen vauhdinjakoon.

– Nyt en lähtenyt heti alusta (kärkeen), koska tunnen reitin. Olen juossut sen monesti ja päätin, että nyt odotellaan, Keitany sanoi uutistoimisto AP:lle.

Keitany ohitti yhdeksän juoksijan ryhmän kanssa puolimatkan ajassa 1.12.56 ja teki ratkaisunsa 33 kilometrin kohdalla. Hän kukisti selkeästi toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet etiopialaiset Aselefech Mergianin ja Tigist Tufanin. Kaksikko ajat olivat 2.25.32 ja 2.25.50.

Keitanyn mukaan uran seuraava tavoite on päästä Rio de Janeiron olympiakisoihin ja juosta sieltä mitali. Hän oli neljäs Lontoon olympiakisoissa kolme vuotta sitten.

Biwott kesti loppuun asti

Biwott, 29, oli vuosi sitten Lontoon maratonilla toinen huippuajalla 2.04.55 ja tänä vuonna neljäs (2.06.41). New Yorkia varten harjoittelussa kasvatettiin määrää ja se tuotti tulosta.

Biwott kävi kisan lopussa tiukan taistelun Pekingin MM-kisojen 10000 metrin kakkosta, Turun Urheiluliiton väreissä juoksu-uransa aloittanutta Geoffrey Kamwororia vastaa. Voitto irtosi 14 sekunnilla, kun Biwott päästeli viimeiset 10 kilometriä huippuvauhtia. Kilpailussa puolimatka ohitettiin ajassa 1.06.49.

– Olen luottanut harjoitusohjelmani ja tänään siitä oli apua, Biwott sanoi.

Kamwowor, 22, oli tyytyväinen kakkossijaan, mutta lupasi palata jahtaamaan voittoa.

– Ehkä jo ensi vuonna, juoksija tuumi.

Etiopian Lelisa Desisa oli kolmas ajalla 2.12.10 ja kilpailun voittoa puolustanut kenialainen Wilson Kipsang neljäs (2.12.45). Kaksikko oli mukana myös reilu kaksi kuukautta sitten Pekingin MM-maratonilla. Silloin Kipsang keskeytti ja Desisa oli seitsemäs.

New Yorkin maratonin ex-voittaja Yhdysvaltain Meb Keflezighi, 40, oli seitsemäs ikäluokkansa Yhdysvaltain ennätysajalla 2.13.32.

Tulokset