Kemppinen, Pulli ja Kuivisto luottavaisina MM-hallien avauspäivään

Yleisurheilun halliratojen MM-mitaleista kilpaillaan neljään vuoteen venyneen tauon jälkeen perjantaista sunnuntaihin. Kisojen näyttömänä on Belgradin Stark areena Serbiassa.

Suomalaisten urakan kilpailuissa avaavat perjantaina Lotta Kemppinen 60 metrillä, Kristian Pulli pituushypyssä ja Sara Kuivisto 1500 metrin alkuerissä.

Naisten 60 metrillä juostaan perjantaina alku- ja välierät ja finaali. Kemppinen juoksi hiljattain Pariisissa sadasosan päähän Suomen ennätyksestään ajalla 7,17 ja hakee onnistuessaan jopa finaalipaikkaa.

– Olen innoissani, kun pääsen MM-areenalla. Kaksi vuotta sitten oli jo mahdollisuus, ja nyt pääsen oikeasti mukaan, Kemppinen viittaan Kiinan Nanjingin MM-kilpailuihin, joiden piti olla 2020, mutta ne siirtyivät ensi vuoteen.

– Tämän talven kisoihin ei tähän mennessä ole kevennetty harjoittelua. Nyt oli keveämpi viikko ennen MM-kisoja. Toiveena on, että kilpailussa on vähän keveämmät jalat kuin tähän mennessä, Kemppinen kertoo.

Kemppinen on viime päiviin asti hionut lähtöä ja hakenut ruutia kiihdytyksen alkuun.

– Tuotiin telineet takaisin lähemmäksi viivaa ja nostettiin kulmaa, josta lähden. Kiihdytyksen ensimmäisillä askelilla olen hakenut samaa linjaa, mutta nyt on koettu sitä, että askeleet olisivat pikkuisen enemmän ulospäin toisistaan joka toisi lisää voimaa työntää, Kemppinen sanoo.

Naisten 60 metristä on luvassa tasokas kilpailu, jonka kärkinimiä ovat Tokion olympiakisojen 100 ja 200 metrin sekä pikaviestin jamaikalainen mestari Elaine Thompson-Herah, joka on talven aikana juossut 60 metriä 7,04 sekä hallikauden kärkiajan 6,99 kiitänyt Puolan Ewa Swoboda.

Kärkitaistoon kurottavat myös Yhdysvaltain mestaruuskisojen kärkikaksikko Mikiah Brisco ja Marybeth Sant Price. He ovat talven mittaan juosseet 60 metriä 7,07 ja 7,04.

Pulli: Rata tuntui hyvältä. Se on aika nopea

Kristian Pullin hallikausi alkaa ja loppuu Belgradissa. Pituushypyssä on mukana 16 hyppääjää, joista kahdeksan parasta jatkaa kolmelle viimeisellä kierroksella.

– Hereillä siinä saa olla. Kunto on hyvä. Testitulokset ovat menneet monella osa-alueella eteenpäin, mutta kilpailu on aina kilpailu, Pulli aprikoi.

Pulli on syksyn ja talven mittaan harjoitellut paljon Etelä-Afrikassa ja viimeksi Dubaissa.

– Harjoitukset ovat menneet hyvin ja nyt on itsellennikin mielenkiintoista nähdä, missä kisoissa mennään, Pulli viittaa suorituskykyyn.

Paremmin sisäpalloiluhallina tunnetussa Stark-hallissa kilpaillaan yleisurheiluradalla, joka rakennettiin varten MM-halleihin aivan kuten vuoden 2017 EM-halleihin. Rata niin sanotusti ”pompottaa” rahtusen. Pulli haki siihen tuntumaa torstaina.

– Minusta rata tuntui hyvältä. Se on aika nopea ja ehkä se sellaisen pienen spesiaalitunteen antaa, mutta pompotusta ei paljon huomaa, Pulli arvioi.

Miesten pituushypyssä on luvassa tasainen kilpailu. Sen kärkinimiä ovat muun muassa Tokion olympivoittaja Kreikan Miltiádis Tentóglou, joka on talven mittaan ponkaissut 825, EM-hallien kaksinkertainen hopeamitalisti Ruotsin Thobias Montler, jonka talven paras on 823, vuoden 2016 MM-hallien mestari ja 2018 MM-hallien pronssimitalisti USA:n Marquis Dendy ja ehkäpä myös Tokion olympiakisojen pronssimitalisti Kuuban Maykel D. Massó, joka talven mittaan kilpailut vain kerran.

– Varmaan yli kahdeksan metrin pitää hypätä, jos aikoo olla mukana jatkokierroksella, Pulli ennakoi kilpailun tasoa.

Kuivisto: Pitää pysyä rauhallisena ja tehdä harkittuja päätöksiä

Sara Kuivisto pudotti 1500 metrin halli-SE:n lukemiin 4.06,14 Torúnissa Puolassa helmikuussa. Berlgradissa tavoite on selvitä omassa 1500 metrin alkuerässä kolmen parhaan joukkoon, tai olla niiden kolmen joukossa, jotka nousevat 12 juoksijan finaaliin aikavertailusta.

Tiukkakaarteisilla halliradoilla keskimatkojen juoksut vaativat juoksuvireen ohella taktista silmää.

– Pitää olla malttia, pysyä rauhallisena ja tehdä harkittuja päätöksiä. Ja kun tekee päätöksen, siinä pitää pysyä. Hallikisoissa kilpaileminen on tosi vaikeaa ja siinä pitää olla vähän tuuriakin mukana, Kuivisto muistuttaa.

MM-mittelöön Tokion olympiakisoissa ennätyksiään rikkonut Kuivisto lähtee hyvällä fiiliksellä.

– Odotan arvokisoja aina innolla. Näihin kisoihin ei vain marssita, vaan paikka pitää ansaita, mutta mitään paineita en ole itselleni luonut, Kuivisto sanoo.

Naisten 1500 metrin suosikki on etiopialainen olympia- ja MM- mitalisti ja tuore hallimailin ME-nainen Gudaf Tsegay. Hän juoksi helmikuussa Torúnissa kauden kärkiajan 3.54,77, eikä ole hävinnyt 1500 metrillä sitten Dohassa 2019 pidettyjen MM-kisojen.

Kuivisto juoksee samassa erässä Tsegayn kanssa.

Tähdet mukana Belgradissa, Salonen hallikaudesta: Kokonaisuutena on hyvä tilanne

MM-hallit eivät aina ole vetäneet paikalle samanlaista tähtisikermää kuin Belgradissa nähdään. Tokion olympiakisojen supertähdistä paikalla ovat muiden muassa 100 metrin ja 4 x 100 metrin olympiavoittaja Marcell Jacobs ja naisten 100, 200 ja 4 x 100 metrin olympiavoittaja Elaine Thompson-Herah, seiväshypyn olympiavoittaja ja tuore ME-mies Armand “Mondo” Duplantis, kuulantyönnön kaksinkertainen olympiavoittaja ja ME-mies Ryan Crouser, sekä 1500 metrin halli-ME:n hiljattain juossut Jakob Ingebrigtsen ja kolmiloikan olympiavoittaja ja ME-nainen Yulimar Rojas.

Stark areenan hahmoihin lukeutuu myös miesten 60 metrin aitojen ME-mies USA:n Grant Holloway, jolla on hallissa takanaan 50 voiton putki.

– Tosi kova kattaus niin kuin MM-kisoissa on yleensä aina, vaikka toki siihen on totuttu, että MM-hallit eivät tiettyinä vuosina vedä. Nyt lajin kerma on paikalla hyvin siihen nähden, että Eugenen MM-kisat ovat jo heinäkuussa, arvioi Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

– Suomella on kisoissa hyvänkokoinen joukkue ja niille urheilijoille, jotka Suomen joukkueessa ovat, tämä on hallikauden pääkilpailu ja talven kovin kansainvälinen kunnon mittari.

Hallikautta Salonen on seurannut luottavaisena. Se ei ole tuonut huolia kesän MM -ja EM-kisoja ajatellen.

– Kokonaisuutena on hyvä tilanne. Heinäkuussa Eugenessa, Oregonissa pidettävän MM-joukkueen kokoa voi arvioida Tokion olympiakisojen perusteella. 20 urheilijaa on minimitavoite, mutta mielellään siihen haluttaisiin kourallisen verran urheilijoita päälle. Münchenin EM-kisoissa 40 urheilijaa on minimitavoite, mutta viestijoukkueet heilauttavat joukkueen kokoa nopeasti. 50 urheilijaa olisi erinomainen saavutus, Salonen linjaa kesää.

Entä mikä yksittäinen laji on etukäteen näissä MM-kisoissa kiinnostavin?

– Kyllä se varmaan on olympiavoittaja Marcell Jacobsin ja maailmanmestari Christian Colemanin kohtaaminen 60 metrillä, Salonen arvioi.

MM-hallien avauspäivän starttilistat:

https://assets.aws.worldathletics.org/document/62338eba112da7b13e230b24.pdf

MM-hallien livetulokset ja aikataulu:

https://worldathletics.org/competitions/world-athletics-indoor-championships/belgrade22/timetable

Belgradin MM-hallit Ylen kanavilla

Perjantaina 18.3.

Kello 10.20 Yle Areena

Kello 10.30 TV2

Kello 18.15 Yle Areena

Kello 19.25 TV2

Lauantaina 19.3.

kello 10.45 TV1 ja Yle Areena

kello 19.00 TV2 ja Yle Areena

Sunnuntaina 20.3.

Kello 11.15 TV1 ja Yle Areena

Kello 18.55 TV2 ja Yle Areena

Suomen joukkue halliratojen MM-kilpailussa Belgradissa, Miehet,

Miehet, 60 m aj: Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Pituus: Kristian Pulli Oulun Pyrintö.

Naiset, 60 m: Lotta Kemppinen HIFK-friidrott Helsinki.

1500 m: Sara Kuivisto Borgå Akilles.

3-loikka: Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy.