Kemppinen paneutui kaarrejuoksun saloihin – Kuortaneella huippukattaus kaikissa lajeissa

Kaarrejuoksun salat ovat kirkastuneet HIFK:n Lotta Kemppiselle. Aiemmin kakkosmatkaksi jäänyt 200 metriä on kehittynyt kukon askelin. Hiljattain juostua 200 metrin ennätystään 23,56 hän yrittää parantaa jo lauantaina Kuortaneen Motonet GP:ssä.

– Kun juoksu osuu kohdalleen, 100 metrillä on mahdollista juosta alle 11,40 ja 200 metrillä alle 23,50, Kemppinen arvioi kuluvan kesän näkymiä.

Hallikauden 60 metrin ennätys 7,28 povasi napakkaa kehitystä kesän kilpailumatkoille. 100 metrin ennätys putosikin heti sadasosilla 11,47:ään, mutta 200 metrillä on tullut kehitysharppa, jolle juoksijan mukaan on yksinkertainen selitys.

– En ole moneen vuoteen oikeastaan pystynyt juoksemaan kaaretta, koska nilkka tuli aina kipeäksi. Olen vasta nyt päässyt pikkuhiljaa tekemään kaarrejuoksutreenejä, Kemppinen sanoo.

– Voisi melkein sanoa, etten ole harjoitellut 200 metrille. Olen treenannut 100 metrille ja 200 metriä on ollut selkeä kakkoslaji.

”Olen saanut tehtyä mitä harjoitusohjelmaan on kirjoitettu”

Talvella Kemppinen juoksi 200 metrin halliennätyksekseen 24,02. Kesän kahdessa startissa Jyväskylässä ja Turussa matka on taittunut aikoihin 23,89 ja 23,56.

– Se näkyy heti, kun on päässyt juoksemaan kaarretta. Sitä kun on matkalla 120 metriä, siinä antaa aika paljon tasoitusta, jos ei osaa juosta sitä, Kemppinen miettii.

Vaikka kehitystä on tullut, Kemppinen näkee, että kehittämistä juoksussa riittää.

– Valmentaja totesi heti Turun juoksun jälkeen, että kaarteesta pitää tulla ulos paremmin. Kaarre sinällään menee nyt paremmin, mutta siinä vaiheessa, kun siirrytään kaarteesta suoralle, minulla on tekemistä. En saa hyödynnettyä vauhtia, kun tykkään juosta liian pystyssä, Kemppinen sanoo.

Kesän ennätysten taustalla on hyvä harjoituskausi. Korona-ajan rajoitukset, elintarviketieteiden kandityön tekeminen Helsingin yliopistossa ja viikon flunssa toivat haasteensa keväälle, mutta harjoittelu pysyi suunnitelluilla urilla.

– Isoin juttu tässä on, että olen saanut tehtyä mitä harjoitusohjelmaan on kirjoitettu. Siitä ei ole hirveästi tarvinnut poiketa, Kemppinen sanoo.

Kuortaneen Motonet GP:ssä Kemppinen kohtaa mm. hiljattain ennätyksensä 23,88 pinkoneen Alina Strömbergin, Mette Baasin, Milja Thuresonin ja Aino Pulkkisen.

Kuortaneella loistokattaus, huippunimiä kaikissa lajeissa

Kuortaneen Motonet GP:ssä nähdään kiekonheiton ja keihäänheiton maailmanmestareiden Daniel Ståhlin ja Johannes Vetterin tapaisia huippuja sekä iso liuta kotimaisia kärkinimiä, kuten Samuli Samuelsson 100 metrillä ja 4×100 metrin viestinjuoksussa, Annimari Korte, Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Lotta Harala pika-aidoissa, Topi Raitanen ja Joonas Rinne tasokkaalla 1500 metrillä, Sara Kuivisto 800 metrillä, Ella Junnila ja Jessica Kähärä korkeushypyssä sekä Taika Koilahti ja Miia Sillman pituushypyssä.

Vetterin ohella miesten keihäskilpailussa ovat mukana tshekki Petr Frydrych ja hiljattain 86,49 heittänyt Ruotsin Kim Amb sekä kotimaan parhaat Toni Kuuselan, Lassi Etelätalon, Topias Laineen ja Jami Kinnusen johdolla. Pika-aituri Elmo Lakka saa rinnalleen ulkomaisia haastajia. Simo Lipsanen kohtaa pituushypyssä mm. Roni Ollikaisen ja kautensa avaavan Eero Haapalan.

Berliinin EM-mitalisti ja Dohan MM-nelonen Holly Bradshaw Britanniasta on suosikki naisten seiväshypyssä. Lajin kotimainen kärkinimi on Elina Lampela. Naisten keihäänheiton kotimaan ykkösnimet pääsevät Heidi Nokelaisen ja Julia Valtasen johdolla haastamaan ulkomaisia vieraita tshekki Nikola Ogrodnikovaa, Latvian Lina Muzea ja Islannin Asdis Hjalmsdottiria.

Ratakelauksen kärkinimistä Kuortaneella kilpailevat mm. Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja, Henry Manni ja Esa-Pekka Mattila

Kuortaneen Motonet GP 1.8. 2020

Ylen TV2-kanavalla on lähetys Kuortaneen kilpailusta kello 17.30 alkaen.

Osallistujat:

https://www.kuortanegames.com/osallistujat.html

Aikataulu

https://www.kuortanegames.com/aikataulu.html