Kemppainen: Ulkomaan leirielämää ja siitä kohti kilpailukautta (video)

Kemppainen: Ulkomaan leirielämää ja siitä kohti kilpailukautta (video)

Olen ollut yhdeksän päivän kiertueella Portugalin Alfamarissa ja Monte Gordossa sekä Espanjaan kuuluvan Kanarian saarten Teneriffalla ja tarkemmin saaren eteläosassa Puerto de la Americasissa.

Urheilijat ovat pääosin hyvillä fiiliksillä. Leirit ovat sujuneet hyvin, toiminta on ollut organisoitua ja työhaalarit on puettu yleensä kaksi kertaa päivässä. Kotioloissa moni joutuu harjoittelemaan iltapäivän lopuksi tai illalla opiskelujen jälkeen, mutta ulkomaan leirien ensimmäinen harjoitus alkaa yleensä kello 9-10 ja toinen harjoitus päättyy viimeistään kello 18. Selkeä ero kotimaan käytäntöihin.

Urheilijat sytyttivät itseensä viime kesänä myönteisen pohjavireen nousemalla superliigaan, onnistumalla laajalla rintamalla EM-kilpailuissa Zurichissä ja taistelemalla kunniallisen tappion Ruotsi-ottelussa. Tunnelma on keikahtanut aivan päälaelleen sitten monella tavalla murheellisen EM-vuoden 2012. Jollakin saattaa olla huoneentauluna ”tyytyväisyys tappaa kehityksen”. Kesä näyttää olemmeko liian tyytyväisiä leirillä nähtyyn. Liialliseen leijailuun ei tietenkään ole syytä niin maajoukkue kuin ei myöskään henkilökohtaisella tasolla. Jokainen uusi päivä on koettava mahdollisuutena tehdä itsestään parempi urheilija. Leirin hyvistä harjoituksista on vielä matkaa täysipainoisiin kilpailusuorituksiin.

Huippu-urheilijan terveydentila on jatkuvan huolen ja tarkkailun alla. Tutkapari lääkäri Timo Kuusisto ja omt-fysioterapeutti Jari Malinen ovat suorittaneet edellä mainituissa kolmessa paikassa yli 30 perusteellista terveystarkastusta, johon olennaisena osana kuuluu lihastasapainon tarkastaminen. Ilahduttavan moni valmentaja on myös päässyt seuraamaan tarkastusta. Niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, valmentajan sitoutuminen tarkastuksessa esiintyvien toimenpiteiden korjaamiseen on täysin ratkaisevaa onnistuneen lopputuloksen kannalta.

Kaksi kertaa vuodessa tapahtuva terveystarkastus ei tietenkään ole riittävä vastaus urheilijan erinomaiseen terveydentilaan. Valmentajan ja urheilijan omat toimet päivittäisissä toimissa ratkaisevat kaikkein eniten. Harjoittelun oikea kuormitus, riittävä palautumisen annostelu erilaisten harjoitusyksiköiden välillä ja lihashuolto ovat avainsanoja terveyden ylläpidossa. Jokaisella urheilijalla on oltava kotioloissa oma lääkäri ja oma fysioterapeutti, jotka ohjaavat urheilijan toimintaa valmentajan ohella.

Liittovetoisessa ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa on vielä paljon työsarkaa. Yksi on edellä mainittu urheilijoiden riittävä paikallinen taustatiimi, jossa urheiluakatemioiden ja kärkiseurojen yhteistyö parhaiden mahdollisten asiantuntijoiden tunnistamiseksi, löytämisessä ja palkkaamisessa on tärkeää. Toinen iso asia on se, että liiton terveydenhuollosta vastaavat ja päivittäisestä terveydenhuollosta vastaavat löytävät yhteisen puheenparren. Tämä on pitkälti ajankäyttö ja resurssikysymys.

Kolmas asia on toteuttaa seurantaa säännöllisesti. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku asia todetaan lähtevän alkuvaiheessa oikeille raiteilleen, mutta ei jakseta osallistua esimerkiksi terveydentilan mittauksiin säännöllisesti.

Jopa neljän viiden SE:n kesä?

Urheilijoiden terveydentila on tällä hetkellä jopa poikkeuksellisen hyvä. Siltä osin askelmerkit kauteen ovat mielenkiintoiset. Ei olisi mikään maailman suurin ihme, että näkisimme kauden aikana aikuisten sarjoissa 4-5 lajissa Suomen ennätyksiä. Selkeimmiltä vaikuttaisivat naisten 100 metrin aitojen, naisten seiväshypyn ja miesten 4×100 metrin ennätykset. Kaikissa näissä lajeissa on useampia yrittäjiä ja useampia yrityskertoja. Hiekkalaatikkolajeissa on jopa kolmessa lajissa ennätys hakusessa hallikauden ja leirien perusteella. Kisajärjestäjät suhtautuivat viime kesänä tuloksen tekemiseen usein varsin myötämielisesti ja uskotaan, että sama yhteinen tavoitetila jatkuu.

Kesäkuun alkuun on reilu kolme viikkoa. Urheilijoilla on lajista vaihdellen 2-8 kovaa lajiharjoitusta jäljellä ennen avausstarttiaan. Ensimmäiset kilpailut ovat luonteeltaan harjoituskilpailuja, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteikö jo kauden avauksissa nähtäisi sykähdyttäviä tuloksia.

Jorma Kemppainen