Keihästrio lupaa Kuortaneelta otsikoita saksalaismediaan

Yleisurheilufanien bussi+lippu –paketilla Paavo Nurmen kisoihin

Keihäänheiton maailmantilaston saksalainen kärkitrio Thomas Röhler, Johannes Vetter ja Andreas Hofmann aikoo järjestää saksalaiselle medialle otsikkoaiheita Kuortaneen Eliittikisojen tuloksillaan lauantaina. Keihäänheitto noteerataan Saksan mediassa nyt laajemmin kuin vielä jokunen vuosi sitten.

– Olemme miettineet sitä yhdessä, kuinka saisimme tiedotusvälineet kiinnostumaan lajista enemmän. Olympiavoitto auttoi, mutta julkisuuden eteen on tehty myös töitä, kuten julkaistu videoita harjoitusleireiltä, Röhler sanoo.

Saksalaisyleisön ja median mielenkiintoa on kasvanut myös, kun lajin megatähdeksi noussut Röhler on saanut rinnalleen huipputason saksalaisia haastajia. Kiristynyt kilpailu on nostanut lajin tasoa Saksassa. Nyt pääsy Saksan joukkueeseen elokuussa Lontoossa kilpailtavissa MM-kisoissa tarkoittaa, että valittu kuuluu kisojen mitalisuosikkeihin.

– Jos haluaa MM-joukkueeseen, täytyy heittää pidemmälle kuin Hofmann, joka on maailmantilastossa kolmas tuloksella 88,79, Vetter kiteyttää tämän hetken näkymää.

Röhlerin mukaan MM-joukkueen valitsee käytännössä Saksan yleisurheiluliiton keihäänheiton vastuuvalmentaja Boris Obergföll (ex-Henry) ja kauden paras tulos on keskeinen valintakriteeri.

– Saksan liitto haluaisi viedä valintaa enemmän karsinnan suuntaan, joten Saksan mestaruuskisat heinäkuun alussa Erfurtissa ovat meille tärkeät, Röhler sanoo.

Lauantaisesta Kuortaneen kilpailusta saksalaiskolmikko odottaa tasokasta. Röhler ennusti voittotulokseksi 90,81, Hofmann yli 88 ja Vetter yli 89 metriä. Kolmikon peruste ennusteelle oli sama.

– Kuortane on keihäänheiton mekka, kaikki huiput ovat kilpailleet täällä ja niin moni on heittänyt yli 90 metriä, Vetter sanoo.

Kaikkiaan neljä eri heittäjää on vuosien saatossa silpaissut Kuortaneella yli 91 metrin ja viisi yli 90 metrin.

Pitkämäki: Onnistuminen ei ole isoista asioista kiinni

Yli 90 metrin voittoheittoa ennustelivat Kuortaneen kilpailuun myös Tero Pitkämäki ja viime kesänä olympiamitalisti, Trinidadin Keshorn Walcott. He ovat lauantaina saksalaisheittäjien kärkihaastajia.

– Thomasilla (Röhler) oli Turussa tiistaina aika tiukka kisaputki alla. Hän oli heittänyt Roomassa ja Jenassa ennen sinne tuloa. Nyt hänellä on pari-kolme päivää aikaa huilata. Veikkaan, että hän on lauantaina valmis heittämään pitkälle, Pitkämäki sanoo.

Itse Pitkämäki tähyää yli 85 metrin heittoon ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Alkukauden kisoissa pieni pakaravaiva söi terävyyttä jaloista. Kauden paras on tällä haavaa 84,26. 

– Heitossa on ollut pieniä virheitä. Juoksurytmistä on ollut hankala saada kiinni. Juoksu pitäisi saada tulemaan rennommin. Miksei näin ole, johtui osittain siitä, että pakaravaivan takia tuli harjoituksissa juoksutaukoa, Pitkämäki sanoi.

Pitkämäelle 85-metrinen olisi tervetullut myös siksi, että sellaisen tuloksen kanssa olisi hyvä aloittaa lyhyt treenijakso. Sillä hän pohjustaa juhannuksena Vaasassa käytävää EM-joukkuekilpailua ja heinäkuun alun Timanttiliigan Pariisin kilpailua.

– Sellainen tunne on, että onnistuminen ei ole isoista asioista kiinni, Pitkämäki tuumi.

Lipsasen kausi alkaa

Keihäänheiton lisäksi Kuortaneen kisojen mielenkiinnon kohteita ovat muiden muassa miten sujuu talvella EM-halleissa komeat 16,84 hypänneen kolmiloikkaaja Simo Lipsasen ulkoratakauden avaus ja mitä tekee 17- ja 19-vuotiaiden 100 metrin SE-lukemia kohentanut Samuel Purola Kuortaneella 200 metrillä.

Kuortaneella katsastetaan useissa lajeissa urheilijoita juhannuksena käytävään maajoukkueiden EM-kilpailun Ykkösliigaan. 

Kuortaneen Eliittikisojen osallistujat ja aikataulu

 


Tero Pitkämäki

Tero Pitkämäki tavoittelee yli 85 metrin kaarta Kuortaneella lauantaina.