Käyhkö härnäsi Kähärän ennätykseen Ouluhallissa – Karvinen paras kolmiloikassa, Kangas kuulantyönnössä, Kasperi Vehmaa pituushypyssä ja Silja Andersson seiväshypyssä

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä sinetöi 22-vuotiaiden naisten pituushypyn hallimestaruuden Oulussa lauantaina ennätyksellään 634, jolla hän nousi jaetulle viidennelle sijalle tämän ikäluokan Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa.

Viikko sitten Helsingissä Kähärä voitti naisten hallimestaruuden, mutta Oulussa Savonlinnan Riennon seitsenottelija Neea Käyhkö janosi myös voittoa ja hyppäsi viidennellä kierroksella johtoon tuloksella 621.

Kähärä oli neljän ensimmäisen kierroksen aikana saanut vasta tuloksen 610. Se tuli hänen ensimmäisellä yrityksellään, mutta seuraavat hypyt painuivat yliastutuiksi. Viidennellä Kähärä hyppäsi 616, mutta se ei olisi vielä riittänyt voittoon.

Viimeisellä hypyllään Kähärä leiskautti kuitenkin komeasti 634, joka on hänen ennätyksensä ja hallikauden kotimainen kärkitulos. Aikaisempi ennätys oli 632 ja tämän kauden paras 629.

– Oli vaikea kisa. Ei lähtenyt alkuun kulkemaan. Oli käynnistysvaikeuksia, vaikka verryttelyssä oli tosi hyvä fiilis, Kähärä kommentoi.

– Tuli taas yliastumisia, kuten viikko sitten SM-hallissakin. Sain kuitenkin taisteltua, ja viimeinen yritys on minulle muutenkin yleensä vahva. Jännitti paljon ennen hyppyä, mestari tunnusti.

Viimeisessä yrityksessään hiekkakasasta noustuaan Kähärä ei ollut ollenkaan tyytyväinen hyppyynsä.

– Ei hyppy mitenkään hyvältä tuntunut, en osannut odottaa, että ennätys tulisi. Paukkuja jää paljon kesää varten, hallikausi tuntuu loppuvan kesken, Kähärä pohti.

Käyhkö: ”Pehmeää oli hyppääminnen”

Käyhkö jäi sentin viime viikonloppuna viisiottelun SM-kilpailussa hyppäämästään ennätyksestään 622.

– Pehmeää oli hyppääminen. 621 oli hyvä, mutta muuten ei hyppy noussut kunnolla lankulta, Käyhkö kertasi kilpailuaan.

Mahdollisuudet kultaan olivat kuitenkin olemassa?

– No kyllä, mutta tiesin että Jessica on aina kova viimeisessä yrityksessään.

Vehmaan varmuus kehittynyt uudelle tasolle

Kasperi Vehmaalle seitsemän ja puolen metrin hypyt ovat jo rutiinia. Ennätyksensä 773 Lappeenrannan Urheilu-Miesten edustaja hyppäsi aikaisemmin talvella Pohjoismaisessa maaottelussa. Ouluhallissa Vehmaa voitti varmasti 17-vuotiaiden poikien pituusmestaruuden tuloksella 745, jonka hän teki toisella kierroksella yliastutun aloitushypyn jälkeen.

– Tuli sellainen perussuoritus. Toki olisin halunnut hypätä pidemmälle. Aluksi oli vaikeuksia askelmerkin kanssa, Vehmaa kommentoi kilpailuaan.

Kaksi muuta onnistunutta hyppyä kantoivat lukemiin 736 ja 739. Sunnuntaina hän osallistuu 60 metrin aitajuoksuun, missä tavoitteena on mestaruus. Suunnitelmassa on mukana hivenen huumoria, sillä mestaruushaaveiden uhkana on oma kaksoisveli Rasmus Vehmaa, joka on ollut pika-aidoissa niskan päällä.

– Hallikauteni on mennyt koko ajan hyvään suuntaan. Perustaso on tosiaan noussut seitsemän ja puolen paikkeille. Nyt on edessä pieni lepotauko ja sitten kevään harjoittelussa kohti kesää, Vehmaa kertoi suunnitelmistaan.

Toiseksi ja kolmanneksi hyppäsivät Vasa Iddrottssällskapin Benjamin Olli ja IF Raseborgin Oliver Forsman ennätyksillään 699 ja 679.

Senttipeliä 19-vuotiaiden naisten kolmiloikassa

19-vuotiaiden naisten kolmiloikka oli todellinen trilleri. Kolmen kierroksen jälkeen kuusi hyppääjää oli hypännyt vähintään 11,87, eikä kärkikään ollut vielä karussa, kun johtopaikkaa piti hallussaan Joensuun Katajan Siiri Nyyssönen tuloksella 12,05.

Kuusikon viimeisenä ollut Tampereen Pyrinnön Jenna Saarilahti otti sen jälkeen kilpailun hallintaansa ja teki kolmella viimeisellä hypyllään komean tulossarjan 12,19, 12,06 ja lopulta 12,21.

Nyyssönen sai pidettyä toisen sijansa ja kolmanneksi nousi viimeisellä hypyllään JKU:n Noora Salmi tuloksella 11,94.

– Senttipeliä oli. Kisa jännitti minua aika tavalla, mutta sain kovasta kisasta lisää energiaa, voitostaan iloinen Saarilahti kertoi kilpailustaan.

– Olin tilastokärki ennen kilpailua, mutta en osannut odottaa näin hyvin menevän. Aikaisemmin en ole koskaan päässyt SM-mitaleille.

SM-kisojen ensimmäisenä päivänä Saarilahti oli pituushypyssä neljäs tuloksella 554. Ennen kilpailua hänellä oli kolmiloikan tilastokärki ennätyksellään 12,03.

Lukion abivaihetta käyvä Saarilahti asuu Tampereella ja harjoittelee Joanna Riihimäen valmennusryhmässä, jossa on mukana reilu puolenkymmentä nuorta naisurheilijaa.

17-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan viimeisellä hyppykierroksella JKU:n Pirkko Järvikylä paransi tulostaan 52 senttiä 12,02:een ja voitti mestaruuden. Toiseksi tullut Espoon Tapioiden Mia Flink paransi hänkin tulostaan viimeisellä kierroksella 47 senttiä 11,96:een.

Kova kilpailu siivitti molemmat komeisiin ennätysparannuksiin. Ennen SM-kilpailua Järvikylän ennätys oli vasta 11,85 ja Flinkin 11,67.

Karvinen loikki mestariksi, tekniset ongelmat syövät tulosta

Vammalan Seudun Voima Aapo Karvinen ponnisti 22-vuotiaiden miesten kolmiloikassa ylivoimaisen mestaruuden Oulussa tuloksella 15,40. Viikko sitten Helsingissä Karvinen oli aikuisten SM-kilpailuissa toınen halliennätyksellään 15,69, joka jää sentin hänen ulkoratojen ennätyksestään.

– Vähän oli hidas startti hallikauteen. Pari kisaa kävin hyppäämässä ennen aikuisten SM-kisoja. Helsingissä tuli kuitenkin jonkun sortin hyppyjä, mutta tekniikan kanssa on ollut aika paljon ongelmıa, Karviainen sanoi.

Karvinen sai Helsingissä tuloksen kahdella kierroksella, Oulussa vain kolmannen kierroksen loikillaan.

– Lankulta lähdön ja kinkan kanssa on ongelmia. Ominaisuudet ovat siinä kunnossa, että pitäisi tulla pidempiä hyppyjä, kun vain saisi hypyn napsamaan teknisesti kunnolla, Espoon 22-vuotiaiden EM-kisoihin tähtäävä Karvinen sanoi.

Vaasan Vasaman Oliver Kärki ponnisti toiseksi halliennätyksellään 14,77. Aiempi ennätys kohensi 11 senttiä. Joensuun Katajan Miro Tanninen ponnisti 14,28 ja oli kolmas. Kilpailu oli hänelle hallikauden ensimmäinen.

Silja Andersson voitti seitsemännen Suomen mestaruutensa

Esbo IF:n Silja Andersson voitti Oulussa 22-vuotiaiden naisten seiväshypyn hallimestaruuden tuloksella 405, jonka hän ylitti toisella yrityksellään. Korkeus 420 oli tällä kertaa liikaa. Mestaruus oli Anderssonin uralla jo seitsemäs eri ikäluokkien ulko- ja hallikilpailut yhteen laskien.

– Kilpailu alkoi ihan hyvin, mutta tekniset yksityiskohdat eivät ole vielä valmiita. Hypyn loppu ei ollut aktiivinen; ei sais vaan matkustaa seipään kanssa, Andersson arvioi päivän kilpailuaan.

Andersson oli helmikuun Pohjoismaisessa hallimaaottelussa toinen ennätyksellään 427 ja ensi kesän päätavoite ovat alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut kotikentällä:

– Espoo on kesän pääkohta. Keväällä on yksi tai kaksi pientä leiriä, muuten treenaan kotihallissa.

Toiseksi Ouluhallissa sijoittui Turun Urheiluliiton Emma Rovasalo ennätyksellään 390.

– Tosi hyvin meni. Tuli myös tosi monta seipään vaihtoa isompiin. Tärkeä kilpailu kesää ajatellen. Seiväshypyn hallikausi loppui nyt, mutta jonkun juoksumatkan vielä ehkä juoksen, Rovasalo kertoi.

Korkeatasoisen kilpailun kolmas oli 380 ylittänyt Rovasalon seuratoveri Essi Melender. Tulos on hänen parhaansa sitten kesän 2020. Neljänneksi tullut Karijoen Tapparan Miisa Koskiahokin ylitti 375.

Tommi Järvenpää ja Vanessa Lindberg jälleen seiväsmestareita

17-vuotiaiden poikien seiväshypyn paras oli JKU:n Tommi Järvenpää uudella ennätyksellään 470ja oli erittäin lähellä ylittää myös 475. Järvenpää voitti uransa neljännen nuorten Suomen mestaruuden ulko- ja hallikilpailut yhteen laskien.

Toiseksi sijoittui Vetelin Urheilijoiden Oskari Tikkakoski, joka ylitti kaikki korkeudet ennätykseensä 440 saakka ilman yhtäkään pudotusta.

Kolmas oli 15-vuotiaiden viisiottelun viimevuotinen mestari Arttu Haaksluoto Riihimäen Kiskosta ja neljäs 17-vuotiaiden kymmenottelun viimevuotinen mestari Olavi Halonen Hyvinkään seudun Urheilijoista. Haaksluoto hyppäsi uuden ennätyksensä 440.

19-vuotiaiden naisten seiväshypyn voitti Riihimäen Kiskon Vanessa Lindberg tuloksella 360. Hän voitti uransa kolmannen nuorten Suomen mestaruuden.

– Parempaan päin, isompiin seipäisiin. Teknisesti hyviä, mutta juoksu oli vähän tönkköä, Lindberg hymyili.

– Osallistun tällä hallikaudella vielä moniotteluiden SM-kilpailuihin. Viime kesänä oli vähän sellaista hyppypelkoa, mutta se on nyt voitettu. Treenaan nykyisin Riihimäen lisäksi myös Hämeenlinnassa ja Helsingissä, kertoi Lindberg.

Toiseksi ja kolmanneksi Lindbergin jälkeen sijoittuneet JKU:n Jenna Tuomaala ja Espoon Tapioiden Helmi Eklund ylittivät korkeuden 350. Eklund paransi kymmenen senttiä toissakesäistä aiempaa ennätystään.

Emilia Kangas työnsi 15,97 ja Miika Lahtonen ennätyksensä 16,00

Kuulantyöntäjistä suhteellisesti parhaimman tuloksen teki 22-vuotiaiden naisten mestaruuden tuloksella 15,97 voittanut Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Emilia Kangas. Hänen kaksi lähinnä pisintä työntöään olivat lähes samanmittaisia 15,79 ja 15,78.

– Voima ja tekniikka eivät vaan kohtaa. Enemmän odotan, Kangas sanoi itsekriittisesti.

Toinen ja kolmas Kankaan jälkeen olivat moniottelijat Nelli Talvitie Tampereen Pyrinnöstä ja Laura Lepistö Porin Yleisurheilusta tuloksin 13,22 ja 13,07. Talvitie paransi ennätyksensä uudelle metriluvulle.

22-vuotiaiden miesten kuulantyönnön voitti Mynämäen Iskun Miika Lahtonen, joka saavutti jo 11:nnen peräkkäisen nuorten mestaruutensa eri ikäluokissa. Lahtonen työnsi uudeksi ennätyksekseen tasan 16 metriä.

Lahtosen voittaman kilpailun neljäs tuloksella 13,50 oli jo lauantain seiväskilpailussa toiseksi sijoittunut Tampereen Pyrinnön moniottelija Aleksi Savolainen.

19-vuotiaiden naisten mestaruuden voitti Turun Urheiluliiton Minttu Laurila, jonka tulos oli 13,61. Hämeenlinnan Tarmon Vilma Kerälä ja Iiris Veijola voittivat hopeaa ja pronssia tuloksin 13,15 ja 13,01. Kumpikin heistä teki ennätyksensä.

OULU 25.2.2023 Nuorten hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

(Pitkä 304,1 m rata.)

Finaalit:

M22,

M22 60 m: 1) Arttu Peltola JKU 6,89, 2) Juho Koivisto JKU 6,95, 3) Rasmus Martin SibVa 7,02, 4) Niilo Mustalahti SeinäjSU 7,09, 5) Juho Fyrstén OP 7,15, 6) Heikki Kumara VasaIS 7,18 (ae. 7,11).

400 m: 1) Jaakko Linnus TP 49,32, 2) Max Tallqvist BorgåAk 49,95, 3) Joel Turkka TP 51,01, 4) Alfons Söderman JakobstDr 51,84, 5) Dani Lirkki JKU 51,93, 6) Julius Lehto TU-38 52,06, 7) Johannes Ehrs IFVOM 53,32, 8) Jan-Mattias Asp VasaIS 54,49 (luokan 46 Suomen mestari), 9) Aleksanteri Ylimäki VU 56,28, Junnu Korvenpää KU-58 & Antti Juvonen OP & Elmeri Lesonen SotkJy hylättiin

1500 m: 1) Mikko Kauppinen VieremKo 3.58,20, 2) Walte Hautala LA 4.00,32, 3) Niko Putkinen LA 4.00,54, 4) Arash Ahmad Gul LA 4.04,35, 5) Onni Ikonen JKU 4.08,29, 6) Daniel Äikäs HKV 4.12,40, 7) Muhammad Ali HIFK 4.12,94, 8) Valtteri Luomala KauhWi 4.21,54, 9) Atte Ylipahkala KuivasjAu 4.21,79.

3-loikka: 1) Aapo Karvinen VammSV 15,40, 2) Oliver Kärki VaasVa 14,77, 3) Miro Tanninen JoKa 14,28, 4) Jimi Huuho PyhäselU 13,80.

Kuula: 1) Miika Lahtonen MynämIs 16,00, 2) Linus Nurminen TeuvRi 14,87, 3) Eero Virtanen ImatrU 14,19, 4) Aleksi Savolainen TP 13,50, 5) Ville Toivonen ÄhtärU 12,54.

M19,

60 m: 1) Rasmus Vehmaa LUM 6,91, 2) Topi Huttunen VieremKo 6,96, 3) Benjamin Olli VasaIS 6,98, 4) Ive Ntumba VasaIS 7,08 (ae. 7,07), 5) Elias Sireni TP 7,37 (ae. 7,33), 6) Miro Mäkinen TP 7,70 (ae. 7,39).

400 m: 1) Jere Haapalainen TP 49,08, 2) Miska Koponen VU 49,91 (C-erän voittaja), 3) Simeon Vorselman HKV 50,84 (B-erän voittaja), 4) Albin Söderman JakobstDr 51,41 (D-erän voittaja), 5) Luka Veselinovic EspTa 51,97, 6) Kristian Hautakoski AlavVi 52,14, 7) Ville Kyrönlahti KangasnKa 52,43 (E-erän voittaja), 7) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 52,43, 9) Stephen Kurki NaantLö 53,63, 10) Miro Heikkonen HIFK 54,03, 11) Miro Mäkinen TP 54,05, 12) Eeli Tohmola OP 54,21, Waltteri Koenkytö EspTa hylättiin.

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa LUM 745, 2) Benjamin Olli VasaIS 699, 3) Oliver Forsman IFRaseb 679, 4) Konsta Rutanen KuivasjAu 668, 5) Juho Kallio LapuanVi 665, 6) Oscar Grannas JakobstDr 647, 7) Simeon Vorselman HKV 639, 8) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 621, 9) Johan Grönroos SjuIF 620, 10) Akseli Hyytiä LaitJy 613.

M17,

60 m: 1) Axel Nisula MalaxIF 6,92 (17-v. ka-6 & 16-v. ka-3), 2) Matias Salminen LA 7,00, 3) Alvar Itämeri TuUL 7,02, 4) Alexander Mitchell EspTa 7,04, 5) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 7,13, 6) Juho Venäläinen ImatrU 7,15.

800 m: 1) Joonas Kumpulainen OrimJy 2.00,21, 2) Rasmus Laapas NurmijYU 2.00,95, 3) Joonatan Venäläinen ImatrU 2.01,08, 4) Aapo Mäkiniemi LimingNM 2.02,39, 5) Hannu Sjöblom LoimLe 2.03,23, 6) Ukko Ikonen VantSa 2.04,38, 7) Veikka Ylihärsilä SeinäjSU 2.06,17, 8) Mikaïl Uusipere EspTa 2.06,78 (B-erän voittaja), 9) Lauri Mononen SavRi 2.06,88, 10) Jesse Salo LempKi 2.07,81, 11) Casper Holm KorsnFy 2.08,67, 12) Valtteri Partanen LA 2.08,81, 13) Armas Uusitalo OP 2.09,84 (C-erän voittaja), 14) Hannes Sjöblom JomalaIK (Åland) 2.10,11, 15) Tero Korpi KU-58 2.10,31, 15) Juuso Mäkelä OP 2.10,31, 17) Joel Peltonen PoTa 2.10,67, 18) Konsta Vuorela JKU 2.11,12, 19) Ville Korhonen KU-58 2.13,40, 20) Peik Riska HKV 2.14,43, 21) Jerry Vilenius HKV 2.15,32, 22) Aleksi Karvo VantSa 2.16,51, 23) Hugo Haanpää TuUL 2.17,63, 24) Marius Riihimäki TP 2.19,73, 25) Jussi Raudaskoski OP 2.20,02, Sisu Mäkelä HKV keskeytti.

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää JKU 470, 2) Oskari Tikkakoski VetelU 440, 2) Arttu Haaksluoto RiihimKi 440, 4) Olavi Halonen HyvinkSU 430, 5) Jusa Niemi RiihimKi 405, 6) Eeli Mustonen JoKa 405, 7) Olavi Kiiski KarhKa 405, 8-9) Vilho Haaksluoto RiihimKi & Lauri Tornberg RaahVe 390, 10) Elias Hyytiä LaitJy 390, 11) Elmeri Laine MasKa 315, Onni Nyyssönen JoKa & Olavi Sivén LA ilman tulosta (345).

N22,

60 m: 1) Anna Pursiainen EspTa 7,47, 2) Johanna Kylmänen RaisKu 7,48, 3) Pirkitta Marjanen PoYU 7,50, 4) Petra Häggqvist HKV 7,66, 5) Vilma Mäki AlavuU 7,72, Jenna Kokkonen KajKi ei osallistunut finaaliin (ae. 7,72).

400 m: 1) Ronja Koskela KuivasjAu 55,97, 2) Olivia Heino TuUL 58,21 (B-erän voittaja), 3) Aada Puosi EurajVe 58,56, 4) Jenna-Emilia Piirainen PohjanKo 58,81 (E-erän voittaja), 5) Saimi Lupala IFRaseb 58,87 (C-erän voittaja), 6) Lotta Mäkinen JKU 59,41 (D-erän voittaja), 7) Rosa Salonen KU-58 59,71, 8) Pinja Heinonen JKU 60,93, 9) Inka Metsämäki SeinäjSU 61,27, 10) Lotta Koivulehto HKV 62,84, 11) Aino Eno TU-38 62,85, , Veera Häkkinen JoKa hylättiin.

1500 m: 1) Alisa Virtanen JKU 4.37,39, 2) Katariina Kärkkäinen IisVi 5.05,36.

Seiväs: 1) Silja Andersson EsboIF 405, 2) Emma Rovasalo TuUL 390, 3) Essi Melender TuUL 380, 4) Miisa Koskiaho KarijTa 375, 5) Aino Suorsa OrivPo 350, 6) Fiinu Puustinen JKU 350, 7) Emilia Tuomaala SaloistSa 340, 8) Kiia Perkaus PohjanKo 315.

Pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 634 (kkk & ka-5), 2) Neea Käyhkö SavRi 621, 3) Piia Kalliomäki ÄänekU 582, 4) Saana Peura TervolTe 580, 5) Essi Vehmaa LUM 568, 6) Selma Saarinen LappajVe 568, 7) Johanna Nieminen JKU 560, 8) Tessa Moisio KaipVi 557, 9) Eveliina Lehtola OP 543, 10) Venla Väliharju TP 537, 11) Anna Pyykkö OrivPo 533, 12) Sofia Ylinen JKU 530, 13) Emmi Valtonen TuUL 529, 14) Laura Lepistö PoYU 384.

Kuula: 1) Emilia Kangas SeinäjSU 15,97, 2) Nelli Talvitie TP 13,22, 3) Laura Lepistö PoYU 13,07, 4) Annukka Saalismaa PudasjU 12,45, 5) Eveliina Lehtola OP 11,87.

N19,

60 m: 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 7,54, 2) Meeri Riiali ImatrU 7,65, 3) Siiri Siirtola HKV 7,72, 4) Laura Loponen LA 7,77, 5) Priscilla Boateng JakobstDr 7,79 (ve. 7,77), 6) Inkeri Ahokas PoYU 7,90 (ve. 7,89).

400 m: 1) Linne Kallio EurajVe 57,71, 2) Nea Hassila JakobstDr 58,69 (D-erän voittaja), 3) Noora Harju SeinäjSU 58,75 (B-erän voittaja), 4) Aino Venäläinen ImatrU 59,51 (C-erän voittaja), 4) Carita Kivimäki IkaalU 59,51, 6) Ida Finell BorgåAk 59,71, 7) Minea Lindén LoimLe 60,09, 8) Lotta Metsärinta LaitJy 61,84, 9) Jelizaveta Tsubareva SjuIF 62,04, 10) Jenni Kiminkinen JKU 62,62, 11) Martta Valtonen EspTa 63,72, 12) Mona Korelin HKV 64,58

Seiväs: 1) Vanessa Lindberg RiihimKi 360, 2) Jenna Tuomaala JKU 350, 3) Helmi Eklund EspTa 350, 4) Viivi Närvä ValkeakHa 340, 5) Vilja-Matilda Koskela RiihimKi 315.

3-loikka: 1) Jenna Saarilahti TP 12,21, 2) Siiri Nyyssönen JoKa 12,05, 3) Noora Salmi JKU 11,94, 4) Sara-Sofia Hyvönen JoKa 11,91, 5) Lilja Koskela HKV 11,88, 6) Erin Kainulainen SavRi 11,87, 7) Ella Kärki VaasVa 11,40, 8) Sari Rantoja AlavuU 11,39, 9) Roosa Myllymäki TP 11,18, 10) Jutta Heino KarkkPo 10,83, 11) Eeva Nurkkala OP 10,79, 12) Emilia Martinsén OP 10,38.

Kuula: 1) Minttu Laurila TuUL 13,61, 2) Vilma Kerälä HämTa 13,15, 3) Iiris Veijola HämTa 13,01, 4) Julia Nystrand EsboIF 12,08, 5) Jenna Vakkilainen VantSa 12,04, 6) Ella Soinilehto OP 10,19, 7) Emmi Rantala OP 8,63.

N17,

60 m: 1) Elmiina Siikala HIFK 7,63, 2) Linnea Hirvelä LapuanVi 7,70, 3) Henriikka Laine MasKa 7,77, 4) Jenni Väänänen LA 7,84, 5) Anniina Piipponen VeitsilKV 7,91, 6) Sissi Kaksonen HyvinkSU 8,00 (ve. 7,91).

800 m: 1) Elle Ceder HKV 2.12,35, 2) Venla Virrantuomi HKV 2.13,95, 3) Sointu Oinas PohjanKo 2.19,03, 4) Taimi Vallinoja HKV 2.19,11, 5) Sofia Rinne LA 2.22,17, 6) Oona Immonen SavRi 2.24,53, 7) Alisa Emaldynova SalVil 2.25,73, 8) Vilma Björkskog LarsmoIF 2.26,31, 9) Sofia Sivunen PoYU 2.26,43 (B-erän voittaja), 10) Linnea Kero TuUL 2.26,47, 11) Miranda Lehtimäki FoSa 2.27,16, 12) Säde Laitinen HKV 2.27,38 (C-erän voittaja), 13) Matleena Sivén LA 2.28,27, 14) Eevi Lehtinen KarhKa 2.29,58, 15) Milja Pyyhtiä LimingNM 2.30,33, 16) Roosa Fagerström TuUL 2.30,63, 17) Anessa Kisner LimingNM 2.31,55, 18) Nella Hjort EspTa 2.31,96, 19) Sara Säkkinen LimingNM 2.32,00, 20) Celina Salonen LA 2.32,09, 21) Fanny-Amanda Seppälä HKV 2.32,24, 22) Sara Heininen EsboIF 2.32,85, 23) Minea Laisto TuSKU 2.33,94, 24) Lotta Talvensaari KuivasjAu 2.35,53, 25) Nia Kellas EspTa 2.40,81, 26) Heidi Vakkilainen VantSa 2.41,58, 27) Ella Erkkilä GamlakarlIF 2.47,16, 28) Iida Ruoho TuUL 2.57,51

Korkeus: 1) Vilma Knutar GamlakarlIF 170, 2) Aino Aalto VehmaistU 167, 3) Ella Mikkola TP 164, 4) Pirkko Järvikylä JKU 164, 5) Hanna Mustonen LA 164, 6) Jade Oravainen VU 160, 7) Mia Flink EspTa 160, 8) Miriam Puolimatka VehmaistU 160, 9-10) Sofia Kokko MiKV & Malin Cederholm IFNykarl 155, 11) Angeliina Ruotsalainen TP 155, 12-13) Hanna Sipponen KuopRe & Aava Koskinen TuUL 150, 14-15) Aada Haavisto TuUL 150 & Lotta Perkiö SaarijPu 150, 16) Natalie Ainasoja PedersFa 145.

3-loikka: 1) Pirkko Järvikylä JKU 12,02, 2) Mia Flink EspTa 11,96, 3) Ainu Verho LempKi 11,42, 4) Alisa Rauhamaa LA 11,35, 5) Sofia Kokko MiKV 11,07, 6) Milla Kangas OP 11,01, 7) Minni Ruska HKV 10,76, 8) Miranda Lehtimäki FoSa 10,74, 9) Monamaria Pyhältö TP 10,56, 10) Iida Riutankoski HKV 10,55, 11) Celina Salonen LA 10,50, 12) Venla Pulliainen TuUL 10,32.

Alkukilpailut:

M22,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Arttu Peltola JKU 6,97, 2) Heikki Kumara VasaIS 7,11, 3) Niilo Mustalahti SeinäjSU 7,17, 4) Lassi Kaukonen HKV 7,29, 5) Juho Kahelin TP 7,58.
  2. erä: 1) Rasmus Martin SibVa 7,05, 2) Juho Koivisto JKU 7,09, 3) Juho Fyrstén OP 7,19, 4) Konsta Gröndahl TuUL 7,24, 5) Tomi Simonen AlavVi 7,35.

M19,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Benjamin Olli VasaIS 7,20, 2) Verneri Kaasalainen MiKV 7,43, 3) Mika Niskala PohjanKo 7,46, 4) Eetu Pohjonen LUM 7,49, 5) Miska Niemonen YlivKu 7,73, Eetu Taskinen OP hylättiin.
  2. erä: 1) Rasmus Vehmaa LUM 6,96, 2) Ive Ntumba VasaIS 7,07, 3) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 7,39, 4) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 7,47, 5) Lauri Manner-Raappana HKV 7,69, 6) Mikael Lahdensuo TP 7,80.
  3. erä: 1) Topi Huttunen VieremKo 7,06, 2) Elias Sireni TP 7,33, 3) Miro Mäkinen TP 7,39, 4) Aatu Vaittinen LempKi 7,39, 5) Lenni Torkkel TuUL 7,48, 6) Stephen Kurki NaantLö 7,50.

M17,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Axel Nisula MalaxIF 7,11, 2) Matias Keltto SeinäjSU 7,52, 3) Lauri Kylmäpuro HKV 7,60, 4) Olavi Sivén LA 7,80, 5) Luka Kaseva EspTa 7,90.
  2. erä: 1) Rasmus Vuonoranta EsboIF 7,38, 2) Henrik Lounela HKV 7,47, 3) Enir Bedretdin EsboIF 7,63, 4) Jamie Okafor VU 7,66, 5) Juuso Tapanila JKU 8,04, 6) Eero Wuoti KU-58 8,16.
  3. erä: 1) Matias Salminen LA 7,24, 2) Manu Kankaanniemi VammSV 7,45, 3) Elias Kerälä HämTa 7,59, 4) Kalle Huhtala HIFK 7,61, 5) Kimi Keränen LimingNM 7,79, 6) Peetu Mastokangas YlivKu 7,90.
  4. erä: 1) Alvar Itämeri TuUL 7,36, 2) Lauri Takala SeinäjSU 7,53, 3) Niklas Tamminen TuUL 7,64, 4) Julius Antola TuUL 7,78, 5) Eevert Happonen KuopRe 7,85, 6) Aatu Pohjonen LUM 7,91.
  5. erä: 1) Juho Venäläinen ImatrU 7,45, 2) Julius Holmberg MIFK (Åland) 7,46, 3) Jarkko Mikkonen PyhäjärvPo 7,54, 4) Konsta Kock VU 7,81, 5) Tarmo Aapro EspTa 8,21, 6) Pietari Hanhisalo HIFK 8,27.
  6. erä: 1) Alexander Mitchell EspTa 7,36, 2) Huiyi Huang VU 7,46, 3) Vinski Hynninen JoKa 7,58, 4) Oliver Metsälä SeinäjSU 7,69, 5) Veeti Purola OP 7,78, 6) Aatu Myllys KarhKa 7,90.
  7. erä: 1) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 7,23, 2) Tuomas Rättö HämTa 7,29, 3) Eeti Hänninen HämTa 7,39, 4) Jesse Riissanen TP 7,59, 5) Santtu Rautio SavRi 7,67, 6) Niko Tilander KU-58 8,18.

60 m, välierät:

  1. erä: 1) Axel Nisula MalaxIF 7,03, 2) Juho Venäläinen ImatrU 7,23, 3) Rasmus Vuonoranta EsboIF 7,29, 4) Henrik Lounela HKV 7,52, 5) Matias Keltto SeinäjSU 7,57, 6) Elias Kerälä HämTa 7,60.
  2. erä: 1) Matias Salminen LA 7,04, 2) Alvar Itämeri TuUL 7,17, 3) Huiyi Huang VU 7,42, 4) Eeti Hänninen HämTa 7,45, 5) Manu Kankaanniemi VammSV 7,55, 6) Jarkko Mikkonen PyhäjärvPo 7,63.
  3. erä: 1) Alexander Mitchell EspTa 7,14, 2) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 7,18, 3) Tuomas Rättö HämTa 7,24, 4) Julius Holmberg MIFK (Åland) 7,45, 5) Lauri Takala SeinäjSU 7,49, 6) Vinski Hynninen JoKa 7,50.

N22,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 7,51, 2) Emma Mäkikallio PohjanKo 7,77, 3) Tanja Kokkonen HIFK 7,81, 4) Eeva Samberg HKV 8,00, 5) Kerttu Kinnunen JKU 8,09, 6) Juulia Inkinen LA 8,32.
  2. erä: 1) Jenna Kokkonen KajKi 7,72, 2) Julia Ihantola EspTa 7,76, 3) Sofia Lindholm KuivasjAu 7,95, 4) Aino Eno TU-38 7,98, 5) Emmi Uotinen SavRi 8,18, 6) Sara Siltala HKV 8,30.
  3. erä: 1) Pirkitta Marjanen PoYU 7,62, 2) Petra Häggqvist HKV 7,68, 3) Sonja Stång KuivasjAu 7,82, 4) Senja Roos LA 8,08, 5) Ilona Kamunen KuivasjAu 8,19, 6) Siiri Lithovius LimingNM 8,24.
  4. erä: 1) Anna Pursiainen EspTa 7,61, 2) Vilma Mäki AlavuU 7,75, 3) Veera Häkkinen JoKa 8,05, 4) Laura Koivukoski EurajVe 8,09, 5) Saara Vahtokari EurajVe 8,49, Essi Vehmaa LUM keskeytti.

N19,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 7,68, 2) Riika Tirkkonen JoKa 7,94, 3) Alisa Niemi OP 8,03, 4) Anna-Sofia Orajärvi KuivasjAu 8,46, 5) Magdaleena Havukorpi VihdVi 8,73.
  2. erä: 1) Siiri Siirtola HKV 7,82, 2) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 7,93, 3) Lotta Häkkänen MiKV 8,16, 4) Jenni Kiminkinen JKU 8,46, 5) Emmi Rantala OP 8,63.
  3. erä: 1) Laura Loponen LA 7,80, 2) Inkeri Ahokas PoYU 8,02, 3) Viivi Louko LapuanVi 8,10, 4) Emma-Roosa Räisänen HKV 8,22, 5) Helmi Tarkiainen TP 8,61, 6) Essi Niinimäki LUM 8,79.
  4. erä: 1) Priscilla Boateng JakobstDr 7,85, 2) Aicha Kalala KeravU 7,95, 3) Anni Kantola TP 8,06, 4) Tiia Säde JoKa 8,16, 5) Mila Peltoniemi KuopRe 8,73, 6) Sanni Niskanen ViialVa 8,91.
  5. erä: 1) Meeri Riiali ImatrU 7,79, 2) Reetta Ryynänen JoKa 7,99, 3) Siiri Poikela PohjanKo 8,15, 4) Alina Hummasti SaloistSa 8,51, 5) Emma Halonen SavRi 8,69.

60 m, välierät:

  1. erä: 1) Meeri Riiali ImatrU 7,77, 2) Laura Loponen LA 7,79, 3) Inkeri Ahokas PoYU 7,89, 4) Riika Tirkkonen JoKa 7,97, 5) Alisa Niemi OP 8,11, Inka-Maria Ylitalo LapuanVi hylättiin.
  2. erä: 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 7,56, 2) Siiri Siirtola HKV 7,76, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 7,77, 4) Aicha Kalala KeravU 7,92, 5) Reetta Ryynänen JoKa 8,01, 6) Anni Kantola TP 8,04.

N17,

60 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Elmiina Siikala HIFK 8,06, 2) Jenniina Tuura KalajJu 8,11, 3) Monamaria Pyhältö TP 8,14, 4) Jenna Pentinniemi ViialVa 8,53, 5) Pinja Kukko LempKi 8,58.
  2. erä: 1) Kira Kaipiainen KarhKa 8,13, 2) Ella-Sofia Hyövelä LiePa 8,16, 3) Pihla Tiihonen JKU 8,28, 4) Nea Savolainen MaaningMa 8,29, 5) Emilia Chandras EspTa 8,40, 6) Natalie Ainasoja PedersFa 8,90.
  3. erä: 1) Anniina Piipponen VeitsilKV 7,91, 2) Jonna Aalto JoKa 8,02, 3) Charlotte Kajander HIFK 8,10, 4) Nathalie Jakobsson EsboIF 8,44, 5) Laura Raatikainen KuivasjAu 8,65, 5) Henriikka Heinonen TuUL 8,65.
  4. erä: 1) Tuuli Kulju JanJa 7,99, 2) Vilma Klemetti HIFK 8,03, 3) Lotta Pudas VeitsilKV 8,18, 4) Sara Kyllönen LUM 8,39, 5) Susanna Kivioja IlmajKi 8,40, 6) Aada Haavisto TuUL 8,78.
  5. erä: 1) Aada Aarnio JKU 8,04, 2) Milja Miikkulainen PoYU 8,12, 3) Olivia Panhelainen JoKa 8,30, 4) Senni Ohra-Aho KangasnKa 8,39, 5) Aada Taskinen OP 8,48, 6) Aada Jokinen HKV 9,29.
  6. erä: 1) Jenni Väänänen LA 7,88, 2) Oona Kareinen JoKa 8,24, 3) Emilia Rättö HämTa 8,31, 4) Anniina Jernvall OP 8,46, 5) Elina Ruusuvuori JoKa 8,52, 6) Juuli Saloniemi TP 8,54.
  7. erä: 1) Linnea Hirvelä LapuanVi 7,79, 2) Helmiina Saarikunnas LA 8,01, 3) Fia Casagrande TuUL 8,34, 4) Mimmi Marttinen JoKa 8,37, 5) Emilin Ayelbassa TuUL 8,54, 6) Iida Ronkainen KuopRe 8,66.
  8. erä: 1) Sissi Kaksonen HyvinkSU 8,01, 2) Veera Reponen JKU 8,04, 3) Jenni Seppälä IitPy 8,37, 4) Sanja Mäenpää IlmajKi 8,42, 5) Mette Voutilainen SavRi 8,53, 6) Veera Heinonen LUM 8,74.
  9. erä: 1) Henriikka Laine MasKa 8,06, 2) Angelina Laurén KronÅs 8,10, 3) Polina Petrova KeravU 8,22, 4) Elin Holm KronÅs 8,34, 5) Ruusu Koskela HKV 8,43, 6) Emilia Arvola HaapajKi 8,64.
  10. erä: 1) Vilma Knutar GamlakarlIF 7,95, 2) Aava Raudaskoski KokkTU 8,14, 3) Ainu Verho LempKi 8,24, 4) Nella Muhos KuivasjAu 8,55, 5) Aada Niemi OP 8,58.
  11. erä: 1) Krista Lehti LempKi 8,03, 2) Venla Reunanen HIFK 8,12, 3) Viivi-Leena Kari VetelU 8,24, 4) Minni Lanu LUM 8,40, 4) Olivia Laine PohjanKo 8,40, Jemina Nurmela LUM hylättiin.

60 m, välierät:

  1. erä: 1) Elmiina Siikala HIFK 7,78, 2) Henriikka Laine MasKa 7,78, 3) Anniina Piipponen VeitsilKV 7,93, 4) Vilma Knutar GamlakarlIF 7,96 (ae. 7,95), 5) Veera Reponen JKU 8,14, 6) Angelina Laurén KronÅs 8,14.
  2. erä: 1) Linnea Hirvelä LapuanVi 7,81, 2) Sissi Kaksonen HyvinkSU 7,91, 3) Helmiina Saarikunnas LA 8,09, 4) Jenniina Tuura KalajJu 8,17, 5) Krista Lehti LempKi 8,19, Jonna Aalto JoKa ei osallistunut välieriin.
  3. erä: 1) Jenni Väänänen LA 7,84, 2) Tuuli Kulju JanJa 7,96, 3) Charlotte Kajander HIFK 7,98, 4) Vilma Klemetti HIFK 7,99, 5) Aada Aarnio JKU 8,08, 6) Kira Kaipiainen KarhKa 8,12.

https://live.tuloslista.com/12585#!#d25.2.2023