Kävelijät joukkuekilpailussa pistesijalle

Kävelijät joukkuekilpailussa pistesijalle

Suomalaiskävelijät saivat lajivalmentaja Marko Kivimäen suupieliin hymykareen sunnuntaina, vaikka Euroopan cupissa ei kärkisijoja hätyytelty. Nelikko nappasi joukkuekilpailussa kahdeksannen sijan.

Suomen joukkue saavutti kautta aikain parhaan sijoituksensa Euroopan cupin miesten 20 kilometrin kävelyssä Murciassa, Kaakkois-Espanjassa.

– Siitä on pitkä aika, kun neljä suomalaista on kävellyt Euroopan cupissa 20 kilometrillä alle puolentoista tunnin, Kivimäki myhäili.

Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen oli 24:s (1.26.03), Lappeenrannan Urheilumiesten Aku Partanen 26:s (1.26.40), Turun Weikkojen Aleksi Ojala 30:s (1.27.13) ja Raahen Vesan Matias Korpela 35:s (1.29.30).

Murciassa käveltiin ankarassa helteessä, johon suomalaisilla ei ollut aikaa totutella.

– Yleensä olen ollut hyvä hellekisoissa, mutta en näköjään näin lyhyellä totuttelulla, Kinnunen harmitteli.

Kilpailun aikana varjossa oli 29-30 astetta ja Kinnusen mukaan se söi häneltä jalat alta kymmenen kilometrin jälkeen.

– Viiden kilometrin setit menivät tasaista vauhtia, mutta niiden sisällä kilometrivauhdeissa oli kymmenen sekunnin heittoja, kun jalat meni välillä pois pelistä.

Kinnusen mukaan hapenotto toimi hyvin eikä huolia ole ajatellen kauden päätavoitetta, elokuisten Pekingin MM-kilpailujen 50 kilometriä.

– Harvoin sitä tulee 20 kilometrin jälkeen näin hyvävoimaisena maaliin, Kinnunen totesi viitaten siihen, että hapenoton puolesta resursseja jäi käyttämättä.

 

Partanen eteni tasaisesti, Ojala pysyi taktiikassa

Aku Partanen oli koko lailla tyytyväinen kilpailuunsa.

– Kohtalaisen hyvin pystyin kävelemään tasaista vauhtia koko matkan. Toisella kympillä vauhtia putosi kaksi sekuntia per kilometri. Mutta ottaen huomioon kilpailuun valmistautuminen ja nämä olot, tämä oli hyvä suoritus, Partanen tuumi viittasi polvivaivaan, jonka takia kevään vuoristoleiri jäi kesken.

Aleksi Ojala riemuitsi siitä, että malttoi kerrankin pitää ajattelemansa taktiikan.

– Paremmin se meni kuin odotin. Olen yleensä mennyt alusta loppuun täysillä -tyyliin, mutta nyt kerrankin maltoin ottaa rauhassa sen kaksi ensimmäistä kilometriä ja sain koneen hyvin käyntiin, Ojala tuumi.

Matias Korpela oli toinen vain kahdesta kilpailijasta, jotka pystyivät helteessä parantamaan ennätystään. Kilpailijoita oli yhteensä 59.

Murcia oli kolmikolle Kinnunen, Partanen ja Ojala vain välietappi matkalla Pekingin MM-kilpailujen 50 kilometrille.

 

López juhli kotikaduillaan

Kilpailun voitti kotikaupunkinsa kaduilla kävellyt espanjalainen hallitseva Euroopan mestari Miguel Ángel López ajalla 1.19.52. Toinen oli slovakki Matej Tóth (1.20.21) ja kolmas ranskalainen 50 kilometrin Euroopan mestari ja ME-mies Yohann Diniz (1.20.37).

Tavalliseen tapaansa Diniz avasi kilpailun hurjalla vauhdilla, mutta tällä kertaa rahkeet eivät riittäneet maaliin asti. Venäläinen hallitseva maailmanmestari Aleksandr Ivanov hylättiin hieman ennen maalia.

 

MURCIA (ESP) 17.5.2015 XI Kävelyn Euroopan cup

Miehet, 

20 km kävely: 1) Miguel Ángel López Espanja 1.19.52, 2) Matej Tóth Slovakia 1.20.21, 3) Yohann Diniz Ranska 1.20.37, 4) Dzianis Simanovitsh Valko-Venäjä 1.21.1, 5) Ihor Hlavan Ukraina 1.21.24, 6) Andrei Krivov Venäjä 1.22.05, 7) Christopher Linke Saksa 1.22.06, 8) Perseus Karlström Ruotsi 1.22.44, 9) Denis Strelkov Venäjä 1.22.47, 10) Ato Ibáñez Ruotsi 1.22.48, 11) Giorgio Rubino Italia 1.22.55, 12) Hagen Pohle Saksa 1.23.07, 13) Carl Dohmann Saksa 1.23.16, 14) Igor Kovenko Ukraina 1.23.21, 15) Alex Wright Irlanti 1.23.35 … 24) Jarkko Kinnunen Suomi 1.26.03, 26) Aku Partanen Suomi 1.26.40, 30) Aleksi Ojala Suomi 1.27.13, 35) Matias Korpela Suomi 1.29.30, Aleksandr Ivanov Venäjä hylättiin (MM 2013). – (59 kilpailijaa.)

Joukkuekilpailu: 1) Saksa 32 (Linke, Pohle, Dohmann), 2) Venäjä 35, 3) Ukraina 37, 4) Ranska 57, 5) Espanja 58, 6) Slovakia 67, 7) Italia 71, 8) Suomi 80 (Kinnunen, Partanen, Ojala).

50 km kävely: 1) Mihail Ryzhov Venäjä 3.43.32, 2) Ivan Noskov Venäjä 3.43.57, 3) Marco De Luca Italia 3.46.21, 4) Ivan Banzeruk Ukraina 3.49.02, 5) Roman Jevstifejev Venäjä 3.51.00, 6) Serhii Budza Ukraina 3.51.33, 7) Aléksandros Papamihaíl Kreikka 3.51.38, 8) Teodorico Caporaso Italia 3.51.44, 9) Grzegorz Sudoł Puola 3.51.48, 10) Benjamín Sánchez Espanja 3.55.45, 11) Marius Cocioran Romania 3.55.59, 12) Federico Tontodonati Italia 3.56.09, 13) Ihor Saharuk Ukraina 3.57.20, 14) Sergei Sharipov Venäjä 3.57.40, 15) Martin Tistan Slovakia 4.02.26 … 20) Eemeli Kiiski Suomi 4.08.36, Jesús Angel García 46 Espanja hylättiin (MM 2003). – (29.)

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 8 (Ryzhov, Noskov, Jevstifejev), 2) Italia 23, 3) Ukraina 23.

M19 10 km kävely: 1) Diego García Espanja 40.38, 2) Jean Blancheteau Ranska 41.11, 3) Pablo Oliva Espanja 41.19. – (43.)

M19 Joukkuekilpailu: 1) Espanja 4 (García, Oliva), 2) Ranska 11, 3) Saksa 17.

Väliaikoja:

5km: Kinnunen 21.25, Partanen 21.27, Ojala 21.38, Korpela 22.00, Kiiski 24.37 (25-30km 23.52). – 10km Kiiski 49.02 (20-30km 47.47). – 15km Kiiski 1.13.01 (15-30km 1.11.46). – 20km Kiiski 1.37.00 (10-30km 1.35.45). – 25km Kiiski 2.00.55 (10-35km 1.59.43). – 30km Kiiski 2.24.47 (5-35km 2.24.08). – 35km Kiiski 2.48.45. – 40km Kiiski 3.14.19. – 45km Kiiski 3.41.52.

Naiset,

20 km kävely: 1) Elmira Alembekova Venäjä 1.26.15 (kisaennätys), 2) Eleonora Giorgi Italia 1.26.17, 3) Svetlana Vasiljeva Venäjä 1.26.31, 4) Anežka Drahotová Tšekki 1.26.53, 5) Marina Pandakova Venäjä 1.26.58, 6) Vera Sokolova Venäjä 1.27.08, 7) Ljudmila Oljanovska Ukraina 1.27.09, 8) Elisa Rigaudo Italia 1.28.01, 9) Ana Cabecinha Portugali 1.28.28, 10) Laura García-Caro Espanja 1.29.32, 11) Raquel González Espanja 1.29.34, 12) Neringa Aidietytė Liettua 1.30.20, 13) Vera Santos Portugali 1.30.30, 14) Brigita Virbalytė-Dimšienė Liettua 1.30.37, 15) Nadja Borovska Ukraina 1.30.38 … 19) Susana Feitor Portugali 1.31.58 (MM3 2005). – (45 kilpailijaa, joista 28 saavutti MM-rajan.)

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 9 (Alembekova, Vasiljeva, Sokolova), 2) Italia 30, 3) Portugali 38.

N19 10 km kävely: 1) Klavdija Afanasjeva Venäjä 45.55, 2) Maria Losinova Venäjä 46.11, 3) Mária Pérez Espanja 47.08 … 21) Henrika Parviainen Suomi 52.42.

N19 Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 3 (Afanasjeva, Losinova), 2) Espanja 9, 3) Italia 12, 4) Liettua (kaksoset Živile & Monika Vaiciukeviciutė).

Parviaisen väliaikoja: 1km 4.58. – 2km 10.00. – 3km 15.05. – 5km 25.36.

Tulospalvelu

Kiiski selätti viidenkympin haasteen, vaikka tankkaus tökki