Kaukolahti loikki halliennätyksensä

Kaukolahti kimmahteli voiton

Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä opiskeleva Tuomas Kaukolahti kohensi kolmiloikan halliennätystään lukemiin 16,08 Seattlessa käydyssä Husky Classic –yliopistokilpailussa.

Tulos toi kilpailussa voiton ja vei Kaukolahden kotimaan hallitilastossa toiseksi. Kaukolahden aiempi halliennätys oli tasan 16 metriä. Ulkoradoilla hän on loikkinut 16,24.

Seattlessa Kaukolahti ponnisti ensimmäisellään 15,96. Kisan voittotulos tuli neljännellä kierroksella. (Voittohypyn video löytyy tästä linkistä)

Minttu Hukka oli samaisessa kilpailussa 3000 metrillä 16:s ajalla 9.37,89

Villanovan yliopistossa opiskelevan Ville Lampisen talven kolmas 800 metrin startti kulki New Yorkin Staten Islandilla yliopistokilpailussa aikaan 1.52,40 ja toi kolmannen sijan.

Amesissa Iowassa Heta Tuuri voitti yliopistokilpailun korkeushypyn sivuttuaan talven parastaan 179. Oma halliennätys on 182.

Fayetteville Arkansasissa Ruotsin seiväshyppääjätähti Armand Duplantis taivutti junioreiden kauden kärkituloksen 573.

Clemsonissa South Carolinassa Yhdysvaltain Kendra Harrison sivusi 60 metrin aidoissa Lolo Jonesin Yhdysvaltain ennätystä 7,72.