Kauden kärkiajat uusiksi Pikajuoksucupissa

Elmo Lakalta vahva avaus 13

Pikajuoksucupin ensimmäisessä osakilpailussa Lahden stadionin pikajuoksusuoralla rikottiin kolme hallikauden kotimaista kärkitulosta. Viime vuonna sekä Kalevan kisoissa että hallimestaruuskilpailuissa mestaruuden voittanut Elmo Lakka avasi hallikautensa voittamalla 60 metrin aitajuoksun komealla ajalla 7,90.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Lakka jäi viimetalvisesta ennätyksestään vain 0,09 sekuntia ja löi toiseksi sijoittuneen Helsingin IFK:n Joona-Ville Heinän roimasti 0,39 sekunnin erolla. Heinä sijoittui viime talven hallimestaruuskilpailuissa toiseksi ja viime kesän Kalevan kisoissa kolmanneksi.

Mikkelin Kilpa-Veikoista täksi kaudeksi Lahden Ahkeraan siirtynyt Viivi Avikainen voitti naisten 60 metrin aitajuoksun mainiolla ajalla 8,39. Hän paransi ennätystään 0,10 sekuntia. Toiseksi aitoi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emma Koistinen ajalla 8,57 ja kolmanneksi Helsingin Kisa-Veikkojen 17-vuotias Anni Siirtola, jonka aika uransa ensimmäisessä kilpailussa naisten aidoin oli varsin lupaava 8,77.

Sama kolmikko olivat kolme nopeinta myös samalla matkalla ilman aitoja. Nopeimman ajan 7,75 juoksi Koistinen alkuerissä. Siirtolan aika oli 7,82 ja Avikaisen 7,86. Miesten 60 metriä voitti Kouvolan Urheilijoiden 174-senttinen Markus Skyttä, joka lähti terävästi ja tykitti hallikauden kotimaiseksi kärkitulokseksi 6,92.