Karvinen sytytti Ruuskasen, Haapala ja Lakka vireessä

Karvinen sytytti Ruuskasen

Antti Ruuskanen täytti valmentajansa toiveen Raaseporin Tähtikisoissa Karjaalla. Hän pisti kauden avauksessaan heittoon vain sen verran ruutia, että nousi Joni Karvisen takaa voittoon tuloksella 82,31. Karvinen oli toinen rikottuaan ensi kertaa 80 metriä tuloksella 80,04.

Valmentaja Jarmo Hirvonen veisteli toivoneensa Ruuskaselta 82 metrin avausta, koska hyvä avaus on Ruuskaselta usein merkinnyt vaisumpaa loppukautta.

– Ihan mukava avaus. Ei alettu keulia, eikä kyntämään. Kun pojat rupesivat heittämään, sain kaavittua tuon 82-metrisen, Ruuskanen tuumi.

Ruuskanen osoitti sisukkuutensa tulemalla ylipäätään kilpailemaan, vaikka teloi tiistaina heittotreenissä isovarpaan kynnen.

– Se on jokakesäinen riesa, Ruuskanen tuumi.

Ruuskanen voittoheitto syntyi kolmannella sen, kun Karvinen oli edellisellä kierroksella tehnyt ennätyksensä. Olavi Parjasen valmennukseen siirtynyt heittäjä on kevään mittaan parantanut ennätystään 4,8 metriä.

– Sain vauhdin hyödynnettyä vissiin ensimmäisen kerran elämässäni. Juoksu kulki loppuun asti ja pääsin kunnolla hyödyntämään liike-energian tukijalkaa vasten, Karvinen kertaili ennätysheittoaan.

Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola oli kilpailussa neljäs tuloksella 77,25, selkälihaksen krampin takia kilpailun kesken jättänyt Ari Mannio oli viides (77,25).

Teemu Wirkkalan tulos jäi 75,45:een. Heittäjää kirpaisi olkapäästä aiemmin keväällä Vantaalla käydyssä kilpailussa ja heitossa oli edelleen pientä arkuutta. Wirkkala mietti myös, että saattaa palata vanhaan askelrytmitykseen. Hän on nyt yrittänyt heittää seitsemän askeleen rytmillä.

Haapala kahdeksan metrin tuntumassa

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Eero Haapala ponnisti täpärästi yliastutulla kaksi senttiä vajaat kahdeksan metriä Karjaalla. Kilpailun voiton hän sinetöi 786 kantaneella hypyllä.

Voittotulos syntyi lievässä, 0,7 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa.

– Oli siinä joku kärpäsen paska, Haapala veisteli käytyään katsomassa jäikö piikkarista jälkeä.

– Yliastuttu oli hyvä hyppy. Juoksu kulkee hyvin, mutta tekniikan kanssa oli pieniä ongelmia, Haapala summasi.

Haapalan murheena oli tuttu tilanne, vauhtia on, mutta ponnistuksessa riittää hiomista.

Viipurin Urheilijoiden Arttu Halmela leiskautti toiseksi ja loukkaantumisten jälkeen väkevää paluuta tekevä HKV:n Roni Ollikainen kolmanneksi. Kumpikin ponnisti 773.

– Ei ole vielä sitä mitä haluaisin. Siinä on sellaista haparointia, mutta se paranee kilpailemalla, Ollikainen tuumi.

Samaisen 773 ponkaisi Karjaalla myös Kaipolan Vireen Kristian Pulli, joka oli kilpailussa neljäs.

– Riskillä vedin. Ensimmäinen oli normihyppy. Sen jälkeen oli kaikki pelissä, mutta ei ihan osunut. Merkin hallinnan kanssa oli ongelmia. Minulla se tarkoittaa sitä, miten kykenen hallitsemaan omaa juoksua, Pulli sanoi.

 Lakka ja Hämäläinen mainiossa vauhdissa

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka pinkoi Karjaalla 110 metrin aidat kahdesti. Ensimmäisellä juoksulla syntyi kauden kotimainen kärkitulos ja oma ennätys 13,76. Myötäistä juoksussa oli 1,7 metriä sekunnissa.

Toinen juoksu kulki 13,81, kun edellinen ennätys oli Espoossa hiljattain juostu 13,80.

– Taas mentiin vähän eteenpäin, Lakka kertaili.

Naisten 200 metrillä Seinäjoen seudun Urheilijoiden Anna Hämäläinen kiiti 200 metrin voittoon ajalla 23,58, joka alittaa hänen ennätyksensä. Se syntyi kuitenkin 2,3 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa. Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa oli toinen ajalla 23,88.

Miesten 100 metrillä Kouvolan Urheilijoiden Markus Skyttä juoksi ensimmäisessä startissa 2,5 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötäisessä toiseksi ajalla 10,55. Kisan voitti Etelä-Afrikan Lebokeng Sesela ajalla 10,35.

Naisten 1500 metrillä Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto pinkoi voittoon kelpo ajalla 4.19,12. Miesten 1500 metrillä IF Länkenin Anders Lindahl kiri tuulisessa säässä voittoon ajalla 3.48,97.

Yleisurheilutuloksia

Karjaa:

Raaseporin Tähtikisat

Miehet: 

100 m 1. juoksu: 1) Lebokeng Sesele RSAq 10,35, 2) Markus Skyttä KouvU 10,55, 3) Ville Aarnivala TampPy 10,62, 4) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,67, 5) Jani Koskela TampPy 10,73, 6) Willem Kajander BorgÂAk 10,80, 7) Hannes Siitonen HKV 10,90, 8) Tatu Vähäkangas JyväskKU 11,14, 9) Miika Mäkinen RiihimKi 11,22, 10) Cheela Changala TuUL 11,25, 

11) Mikke Jaakkola LänsiUU 11,27, 12) Julius Kasule ViipU 11,28, 13) Pauli Hyvärinen EspTa 11,30, 13) Niko Nyman HämeenlTa 11,30, 15) Tuukka Heinonen HelsTa 11,36, 16) Arttu Seppänen HämeenlTa 11,40, 17) Victor Fagerholm BorgÂAk 11,46, 18) Aaro Forss HämeenlTa 11,47, 19) Tomi Mustonen TurWei 11,58, 20) Väinö Pekkola RuotsKi 11,63, 

21) Samuel Kouri BorgÂAk 11,68, 22) Ville Salpamäki KouvU 11,69, 23) Antti Raskinen KouvU 11,73, 24) Lauri Hietaharju JyväskKU 11,80, 25) Elmo Rantala HKV 11,91, 26) Jari-Petteri Partanen KarhKa 11,99, 27) Julius Kuusela LänsiUU 12,06, 28) Antti Tanhuamäki SavonlRie 12,49.

Erä 1 (+1,2): 1) Mikke Jaakkola LänsiUU 11,27, 2) Tuukka Heinonen HelsTa 11,36, 3) Victor Fagerholm BorgÂAk 11,46, 4) Samuel Kouri BorgÂAk 11,68, 5) Lauri Hietaharju JyväskKU 11,80, 6) Elmo Rantala HKV 11,91, 7) Julius Kuusela LänsiUU 12,06.

Erä 2 (+0,4): 1) Tomi Mustonen TurWei 11,58, 2) Väinö Pekkola RuotsKi 11,63, 3) Ville Salpamäki KouvU 11,69, 4) Jari-Petteri Partanen KarhKa 11,99, 5) Antti Tanhuamäki SavonlRie 12,49, Viljami Hietaharju JyväskKU DQ. 

Erä 3 (+0,7): 1) Miika Mäkinen RiihimKi 11,22, 2) Cheela Changala TuUL 11,25, 3) Julius Kasule ViipU 11,28, 4) Pauli Hyvärinen EspTa 11,30, 4) Niko Nyman HämeenlTa 11,30, 6) Arttu Seppänen HämeenlTa 11,40, 7) Aaro Forss HämeenlTa 11,47, 8) Antti Raskinen KouvU 11,73

Erä 4 (+2,5): 1) Lebokeng Sesele RSAq 10,35, 2) Markus Skyttä KouvU 10,55, 3) Ville Aarnivala TampPy 10,62, 4) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,67, 5) Jani Koskela TampPy 10,73, 6) Willem Kajander BorgÂAk 10,80, 7) Hannes Siitonen HKV 10,90, 8) Tatu Vääkangas JyväskKU 11,14.

100 m 2. juoksu: (+0,1): 1) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,56, 2) Markus Skyttä KouvU 10,58, 3) Niko Nyman HämeenlTa 11,22, 4) Arttu Seppänen HämeenlTa 11,24, 5) Aaro Forss HämeenlTa 11,37, 6) Ville Salpamäki KouvU 11,60, 7) Julius Kasule ViipU 11,73, Victor Fagerholm BorgÂAk DNS.

200 m: 1) Lebokeng Sesele RSAq 20,91, 2) Roope Saarinen EsboIF 21,33, 3) Ville Aarnivala TampPy 21,45, 4) Jani Koskela TampPy 21,54, 5) Willem Kajander BorgÂAk 22,08, 6) Sampo Kiviharju HämeenlTa 22,22, 7) Julius Uutela HKV 22,46, 8) Daniel Ofosu TurWei 22,55, 9) Pauli Hyvärinen EspTa 22,71, 10) Cheela Changala TuUL 22,74,

11) Julius Kasule ViipU 23,25, 12) Tomi Mustonen TurWei 23,38, 13) Antti Raskinen KouvU 23,59, 14) Väinö Pekkola RuotsKi 23,69, 15) Jukka-Pekka Smolander TuUL 23,82, 16) Lauri Hietaharju JyväskKU 23,86, 17) Viljami Hietaharju JyväskKU 23,96, 18) Jari-Petteri Partanen KarhKa 24,12, 19) Elmo Rantala HKV 24,52. 

Erä 1 (+0,7): 1) Sampo Kiviharju HämeenlTa 22,22, 2) Julius Uutela HKV 22,46, 3) Lauri Hietaharju JyväskKU 23,86, 4) Viljami Hietaharju JyväskKU 23,96, 5) Jari-Petteri Partanen KarhKa 24,12, 6) Elmo Rantala HKV 24,52. 

Erä 2 (+0,8): 1) Daniel Ofosu TurWei 22,55, 2) Julius Kasule ViipU 23,25, 3) Tomi Mustonen TurWei 23,38, 4) Antti Raskinen KouvU 23,59, 5) Väinö Pekkola RuotsKi 23,69, 6) Jukka-Pekka Smolander TuUL 23,82.

Erä 3 (+0,5): 1) Lebokeng Sesele RSAq 20,91, 2) Roope Saarinen EsboIF 21,33, 3) Ville Aarnivala TampPy 21,45, 4) Jani Koskela TampPy 21,54, 5) Willem Kajander BorgÂAk 22,08, 6) Pauli Hyvärinen EspTa 22,71, 7) Cheela Changala TuUL 22,74, Hannes Siitonen HKV DNS.

400 m: 1) Jaakko Laakso TampPy 48,84, 2) Jaakko Lehtilä EsboIF 49,82, 3) Julius Uutela HKV 49,96, 4) Juho Pirskanen KuopRei 50,35, 5) Eljas Aalto IFSibboV 50,97, 6) Ville Keskinen KuopRei 51,02, 7) Kalle Raitala KoskKai 51,28, 8) Timo Broman IFRaseb 51,51, 9) Samuel Kouri BorgÂAk 51,69, 10) Saku Lehikoinen TuUL 52,77, 

11) Jarkko Pesola HKV 52,81, 12) Eemeli Laaksonen KoskKai 52,95, 13) Tuomas Puputti IFRaseb 53,36, 14) Janne Kanerva LahdA 53,45, 15) Max Mandelin EspTa 55,39, 16) Oscar Härkönen EsboIF 56,41, Eemeli Välimäki NoormNo DNS. Erä 1: 1) Timo Broman IFRaseb 51,51, 2) Janne Kanerva LahdA 53,45, 3) Max Mandelin EspTa 55,39, 4) Oscar Härkönen EsboIF 56,41 

1500 m: 1) Anders Lindahl IFLänken 3.48,97, 2) Panu Jantunen ParikkU 3.49,09, 3) Martti Siikaluoma LahdA 3.49,88, 4) Ossi Kekki LahdA 3.50,25, 5) Joonas Rinne SaarijPu 3.51,33, 6) Tommi Sundell PorinYU 3.53,98, 7) Joonas Lehtinen TuUL 3.54,09, 8) Samu Mikkonen KuopRei 3.54,67, 9) Hannu Granberg LahdA 3.56,33, 10) Antton Launto SauvU 3.56,86, 

11) Simon Haglund IKFalken 3.58,33, 12) Ville Heikkilä LammSä 4.00,27, 13) Otto Loukkalahti IFRaseb 4.00,45, 14) Ville Borgmästars IKFalken 4.00,83, 15) Tomi Lehto EspTa 4.01,20, 16) Eero Saleva SjundeÂIF 4.02,67, 17) Mikko Rahkola PudasjU 4.02,71, 18) Juuso Hakala TuUL 4.07,15, 19) Jukka Kero TuUL 4.09,59, 20) Henrik Kymäläinen EspTa 4.09,80, 

21) Niklas Lainto TuUL 4.10,20, 22) Teemu Visala ValkHa 4.10,47, 23) Jani Henriksson ViipU 4.12,15, 24) Vilho Loukkalahti IFRaseb 4.19,43, 25) Jesse Loisa LappUM 4.23,68, 26) Liiban Hagiali EspTa 4.27,38, 27) Joonas Mustonen KuopRei 4.30,64, Jaakko Laakso TampPy DNF, Henri Heikkinen PaimU DNF. 

110 m aj 1. juoksu: (+1,7): 1) Elmo Lakka JyväskKU 13,76 (kkk), 2) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,30, 3) Samuel Rautapalo HKV 14,95, 4) Tuure Hollo LänsiUU 15,11, 5) Joonas Mäkinen LaitJy 16,61, 6) Antti Tanhuamäki SavonlRie 17,08.

110 m aj 2. juoksu: (+1,3): 1) Elmo Lakka JyväskKU 13,81, 2) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,37.

400 m aj: 1) Joni Vainio-Kaila LaitJy 52,77, 2) Santeri Tanner LänsiUU 1.01,55, Viktor Kantele BorgÂAk DNS.

Korkeus: : 1) Mika Hietaniemi EspTa 207, 2) Valtteri Välimäki UudKK 204, 3) Samuli Sievi-Korte ViialVa 201, 4) Matias Mustonen LempKiYU 198, 5) Samuli Eriksson SalVil 194, 6) Julius Kuusela LänsiUU 194, 7) Ville Waher TuUL 194, 

Pituus A: 1) Eero Haapala SeinäjSU 7,86, 2) Arttu Halmela ViipU 7,73, 3) Roni Ollikainen HKV 7,73, 4) Kristian Pulli KaipVi 7,73, 5) Konsta Kauppinen OrimJy 7,31, 6) Janne Etelämäki KuortKu 7,29, 7) Juha Sola NaantLöy 7,24, 8) Otto Kilpi JyväskKU 7,00, 9) Miika Mäkinen RiihimKi 6,73, 10) Joni Heikkilä HKV 6,48, 11) David Dawkins HKV 6,44. 

Pituus B: 1) Valtteri Välläri JanJa 6,91, 2) Mikke Jaakkola LänsiUU 6,50, 3) Iikka Alingue JanJa 6,49, 4) Henri Puumalainen BorgÂAk 6,24, 5) Victor Fagerholm BorgÂAk 6,06, 6) Joonas Mäkinen LaitJy 6,00. 

Kuula: 1) Arttu Kangas KanksLei 20,30 (kkk), 2) Mesud Pezer BIH 19,76, 3) Timo Kööpikkä LaihLu 18,37, 4) Tomas Söderlund IFRaseb 18,31, 5) Panu Tirkkonen KeitKu 16,35. 

Kiekko: 1) Pyry Niskala SeinäjSU 60,23, 2) Oskari Perälampi LänsiUU 51,68. 

Keihäs A: 1) Antti Ruuskanen PielavSa 82,31 (kkk), 2) Joni Karvinen TampPy 80,04, 3) Ahmed Bader Magour QAT 79,61, 4) Sampo Lehtola LapinlVe 78,08, 5) Ari Mannio LehtimJy 77,25, 6) Sami Peltomäki AlajA 76,74, 7) Harri Haatainen LapVi 75,78, 8) Teemu Wirkkala ToholU 75,45, 9) Teo Takala IFRaseb 73,08. 

Keihäs B: 1) Sebastian Lindstedt SjundeÅIF 60,72, 2) Pyry Mäkinen VeikkVei 59,60. 

Naiset:

100 m: 1) Anniina Kortetmaa KannU 11,59, 2) Maria Räsänen KuopRei 11,96, 3) Jenna Pihkola LahdA 12,32, 4) Saara Keskitalo EspTa 12,39, 5) Elina Kostiainen VihdVie 12,62, 5) Jandeh Jallow HKV 12,62, 7) Sonja Nousiainen MikkKV 12,71, 8) Charlotta B¸tzow HKV 12,78, 9) Pauliina Perttula KU-58 12,91, 10) Merituuli Jääskeläinen KarhKa 13,05, 

11) Satu-Maaria Pentinlehto TampPy 13,07. 

Erä 1 (+0,5): 1) Elina Kostiainen VihdVie 12,62, 2) Pauliina Perttula KU-58 12,91, 3) Merituuli Jääskeläinen KarhKa 13,05, 4) Satu-Maaria Pentinlehto TampPy 13,07.

Erä 2 (+2,3): 1) Anniina Kortetmaa KannU 11,59, 2) Maria Räsänen KuopRei 11,96, 3) Jenna Pihkola LahdA 12,32, 4) Saara Keskitalo EspTa 12,39, 5) Jandeh Jallow HKV 12,62, 6) Sonja Nousiainen MikkKV 12,71, 7) Charlotta B¸tzow HKV 12,78.

200 m: 1) Anna Hämäläinen SeinäjSU 23,58, 2) Anniina Kortetmaa KannU 23,88, 3) Milja Thureson TurTo 24,12, 4) Jonna Berghem HangöIK 24,34, 5) Sanni Mahonen KeskiUYU 24,72, 6) Jeanine NygÂrd IFDrott 24,81, 7) Kirsi Pekkanen KuopRei 25,12, 7) Taika Koilahti TurWei 25,12, 9) Kira Kruuti HKV 25,16, 10) Jenna Pihkola LahdA 25,33, 10) Ada Koistinen JyväskKU 25,33, 

12) Maria Räsänen KuopRei 25,47, 13) Kristiina Vuorvirta EspTa 25,88, 14) Charlotta B¸tzow HKV 26,05, 15) Sini Saari LänsiUU 26,39, 15) Venla Saramäki KarkkPo 26,39, 17) Pauliina Perttula KU-58 26,57, 18) Greta Neffling TurWei 27,16, 19) Paula Pelkonen MikkKV 27,25, 20) Merituuli Jääskeläinen KarhKa 27,32, 

21) Emmy Airola HangöIK 28,47. 

Erä 1 (0,0): 1) Sanni Mahonen KeskiUYU 24,72, 2) Kira Kruuti HKV 25,16, 3) Kristiina Vuorvirta EspTa 25,88, 4) Charlotta B¸tzow HKV 26,05, 5) Venla Saramäki KarkkPo 26,39, 6) Merituuli Jääskeläinen KarhKa 27,32, 7) Emmy Airola HangöIK 28,47. 

Erä 2 (+0,8): 1) Kirsi Pekkanen KuopRei 25,12, 1) Taika Koilahti TurWei 25,12, 3) Sini Saari LänsiUU 26,39, 4) Pauliina Perttula KU-58 26,57, 5) Greta Neffling TurWei 27,16, 6) Paula Pelkonen MikkKV 27,25.

Erä 3 (+2,3): 1) Anna Hämäläinen SeinäjSU 23,58, 2) Anniina Kortetmaa KannU 23,88, 3) Milja Thureson TurTo 24,12, 4) Jonna Berghem HangöIK 24,34, 5) Jeanine NygÂrd IFDrott 24,81, 6) Jenna Pihkola LahdA 25,33, 6) Ada Koistinen JyväskKU 25,33, 8) Maria Räsänen KuopRei 25,47.

1500 m: 1) Sara Kuivisto PorvU 4.19,12, 2) Heidi Eriksson IKFalken 4.22,61, 3) Saija Seppä SuolU 4.24,05, 4) Noora Wallenius KeskiUYU 4.26,71, 5) Aino Paunonen TuUL 4.29,87, 6) Oona Kettunen KarhKa 4.32,09, 7) Ilona Välimäki UudKK 4.36,12, 8) Aino Kuljukka LahdA 4.41,37, 9) Mona Jäppinen PorvU 4.42,30, 10) Maria Murtorinne KuopRei 4.44,37, 

11) Jemina Forss TampPy 4.44,40, 12) Mira Tuominen ValkHa 4.45,45, 13) Silja Pelto-Piri TuUL 4.46,96, 14) Laura Haara LahdA 4.47,40, 15) Lycke Karlsson VasaIS 4.47,60, 16) Andreina Kero TuUL 4.47,70, 17) Anni Suominen RaisKu 4.47,82, 18) Linnea Harala SomE 4.50,60, 19) Amanda Virtanen TuUL 4.52,12, 20) Janna Hautala LahdA 4.52,84,

 21) Aino Sikkinen TampPy 4.53,73, 22) Emma Hakala HIFK 4.53,95, 23) Pihla Hokkanen SavonlRie 4.54,67, 24) Kiia Keinonen TampPy 5.08,38, 25) Liisa Timonen EspTa 6.05,28, Jonna Julin IFNykn DNF.

5000 m: 1) Krista Lindholm KarhKa 18.51,10.

100 m aj 1. juoksu: (-0,1): 1) Emma Koistinen JyväskKU 13,63, 2) Viivi Avikainen LahdA 14,10, 3) Anni Siirtola HKV 14,52, 4) Jandeh Jallow HKV 15,00, 5) Paula Pelkonen MikkKV 15,63, Lotta Harala TampPy DNF.

100 m aj 2. juoksu: (+1,2): 1) Viivi Avikainen LahdA 13,88, 2) Emma Koistinen JyväskKU 13,90, 3) Paula Pelkonen MikkKV 15,25, Anni Siirtola HKV DNS.

400 m aj: 1) Hilla Uusimäki KU-58 59,04, 2) Eveliina Määttänen KeskiUYU 1.00,65, 3) Kirsi Pekkanen KuopRei 1.00,99, 4) Aino Tapio IFSibboV 1.04,01, 5) Emma Niemi TuUL 1.04,04, 6) Petra Perttula KU-58 1.06,67, 7) Tiia Gustafsson IFRaseb 1.07,11, 8) Tiia Ylä-Peräinen LänsiUU 1.07,44.

Korkeus: 1) Linda Sandblom HangöIK 185, 2) Elina Smolander LapVi 183, 3) Ilona ƒyräväinen KarhKa 177, 4) Elin Pajunen IF≈sar 177, 5) Senni Ronkainen KarhU 173, 6) Eleriin Haas KristU 173, 

Pituus: 1) Emmi Mäkinen JyväskKU 6,14, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 6,13, 3) Iida Kalliomäki EsboIF 6,04, 4) Sara Vorselman HKV 5,86, 5) Ada Koistinen JyväskKU 5,84, 6) Kristiina Vuorvirta EspTa 5,77, 7) Heta Haapala TampPy 5,63, 8) Roosa Määttälä KokkVei 5,44, 9) Gia Reinholm KarhKa 5,29, 10) Paula Pelkonen MikkKV 5,11, Tiina Hakanen TampPy NM. 

Kolmiloikka: 1) Elina Kostiainen VihdVie 12,84, 2) Kira Kytölä EsboIF 12,73, 3) Essi Lindgren KuivAu 12,57, 4) Liisa Naskali NokU 12,46, 5) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,07, 6) Anna Pajunen IF≈sar 12,01, 7) Hanna-Maria Penttinen HKV 12,00, 8) Ida Gustafsson IFRaseb 11,65, 9) Leeni Minkkinen VihdVie 10,99, 10) Maisa-Iida Koskela JanJa 10,39. 

Kuula: 1) Eveliina Rouvali KuopRei 15,03, 2) Tara Tuominen UudKK 14,37, 3) Oona Vilermo NokU 13,93, 4) Senja Mäkitörmä VarpVi 13,92, 5) Taija Keskinen YlistKV 13,81, 6) Sara Oraheimo IFRaseb 12,24, 7) Henna Palosaari KuivAu 11,58. 

Kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 56,55, 2) Tanja Komulainen TampPy 53,83, 3) Katri Hirvonen JoensKa 53,70, 4) Vilma Paakkala EspTa 49,75, 5) Elina Mattila TuUL 48,87. 

Keihäs A: 1) Sofi Flink SWE 57,54, 2) Heidi Nokelainen SimpU 56,77, 3) Oona Sormunen TohmajU 56,67, 4) Jelena Jaakkola SoinSi 53,49, 5) Piia Pyykkinen ÄänekU 50,24, 6) Jenna Jaakkola SoinSi 43,12, Sanni Utriainen TampPy DNS. 

Keihäs B: 1) Matleena Nenonen RuovPi 47,68, 2) Rebecca Ljung LarsmoIF 42,42, 3) Henna Palosaari KuivAu 33,19. 

 

Juniorisarjat:

P13 200 m: (+1,0): 1) Emil Grabber IFRaseb 28,09, 2) Sebastian Kronberg IFRaseb 29,87, 3) Alex Fagerlund IFRaseb 30,86, 4) Oliver Forsman IFRaseb 31,45, Patrick Lindberg KarkkPo DNF.

Pituus: 1) Patrick Lindberg KarkkPo 4,53, 2) Emil Grabber IFRaseb 4,36, 3) Oliver Forsman IFRaseb 3,96, 4) Alex Fagerlund IFRaseb 3,94. 

P15 800 m: 1) Adam Wikman IKFalken 2.12,9, 2) Ali Cheragi IKFalken 2.16,1, 3) Cedrik Sandell IFRaseb 2.16,3, 4) Alex Laitinen IFRaseb 2.27,2.

100 m: (0,0): 1) Daniel Niva BorgÂAk 12,11.

Kiekko: 1) Martin Jahnsson TuUL 41,90, 2) Tobias Söderholm SjundeÂIF 40,10. 

Moukari: 1) Tobias Söderholm SjundeÂIF 59,02. 

M17 800 m: 1) Alexander Rönnskär IKFalken 2.08,06.

Kiekko: 1) Aaro Leinonen RymSoi 50,61. 

M19 Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 17,68, 2) Jonas Solvin IKFalken 14,96, 3) Anton Vuorio IFRaseb 13,93. 

Kiekko: 1) Roope Auvinen SjundeÂIF 49,23, 2) Jonas Solvin IKFalken 45,95, 3) Anton Vuorio IFRaseb 40,19. 

Moukari: 1) Aaron Kangas KanksLei 75,25, 2) Roope Auvinen SjundeÂIF 69,72, 3) Marco Kammer LänsiUU 55,25. 

T13 200 m: (+0,8): 1) Ada Heinonen IFRaseb 28,78, 2) Sandra Björklöf IFRaseb 29,39, 3) Vivian Suominen HIFK 30,43.

Pituus: 1) Sandra Björklöf IFRaseb 4,33. 

T15 100 m: (+0,3): 1) Erin Hilden SjundeÂIF 13,98, 2) Amanda Salin IFRaseb 14,43, 3) Sofia Piispa SalVil 14,67.

Kuula: 1) Erin Hilden SjundeÂIF 10,55, 2) Vivian Suominen HIFK 9,41. 

N17 100 m: (+0,3): 1) Nicolina Nynäs IFRaseb 13,40.

400 m: 1) Jenna Pohjonen JanJa 1.01,01, Kilpailun ulkopuolella: Jonna Julin IFNykn 57,29.

800 m: 1) Eveliina Karlsson IKFalken 2.28,29, 2) Ilona Ruohola TuUL 2.32,54.

Moukari: 1) Andrea Österman HIFK 49,13. 

N19 Korkeus: : 1) Saara Sinervo SalVil 171, 2) Tiia Gustafsson IFRaseb 160, 

Kuula: 1) Mukonkole Kapepula JanJa 9,70. 

Kiekko: 1) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 46,86, 2) Johanna Lehtiö KU-58 44,11, 3) Taija Tirkkonen KeitKu 37,24, 4) Siina Lönni JanJa 35,60, 5) Josefine Lundström IFRaseb 27,54, 6) Essi Pullinen JanJa 27,17, Kilpailun ulkopuolella: Tiia Tirkkonen KeitKu 41,93. 

Moukari: 1) Josefine Lundström IFRaseb 45,61, 2) Tahiti Ojansivu TuUL 43,86. 

Keihäs: 1) Elina Kinnunen UudKK 48,26, 2) Cristina Corona SalVil 38,92, 3) Vera Kesälä SalVil 38,58.