Karu lapsuus siivitti Nelvisin tietä huippuaituriksi

Karu lapsuus siivitti Nelvisin tietä huippuaituriksi

Pika-aituri Sharika Nelvis ei ole niitä urheilijoita, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa. Kaikkea muuta.

Viime vuonna Yhdysvaltain yliopistomestariksi 100 metrin aidoissa ja sisäradoilla 60 metrin aidoissa juossut amerikkalainen on ponnistanut lajinsa kansainväliseen kärkeen karujen lapsuuden kokemusten karaistamana.

Malmössä kuluvan hallikauden 60 metrin aitojen kärkiajan 7,83 pinkaissut juoksija menetti isänsä 6-vuotiaana ja äitinsä 7-vuotiaana. Hän muutti sen jälkeen sisarustensa kanssa isoäidin hoiviin, joka kuoli kolme vuotta myöhemmin.

Sen jälkeen Nelvis kasvoi aikuiseksi sukulaisten hoivissa ja tottui siskonsa kanssa Cordelrican kanssa toistuviin muuttoihin.

– Kyllähän kaikki tuo mitä olen käynyt läpi, on muokannut minua ja vaikuttaa minussa yhä, Nelvis on todennut amerikkalaisen ESPN-yhtiön haastattelussa.

Nelvis on hallikauden mittaan ollut varmassa vedossa. Viimeisen parin viikon aikana hän tehnyt kauden kärkiajan ensin New Yorkissa (7,91), sitten Birminghamissa (7,87) ja viimeksi Malmössä, jossa hän pinkoi alkuerissä 7,91 ja finaalissa 7,83.

 – Tiesin, että nyt on tulossa hyvä kisa, Nelvis kertaili Kv. yleisurheiluliitolle.

Prahan EM-hallien menestyjäkellokkaisiin lukeutuva Valko-Venäjän Alina Talay oli kilpailussa toinen juostuaan 7,93. Reetta Hurske oli Talayn ajalla 7,93 voittamassa alkuerässä viides ajalla 8,35m ja 8,59 juossut Lotta Harala kuudes.

Illan tähtien tappioton kausi jatkui

Malmön illan tähdistä seiväshypyn ME-mies Renaud Lavillenie vei voiton ylitettyään 592. Kauden tappiotta kilpaillut ranskalainen yritti kolmesti ylittää kauden kärkituloksen 603, mutta ei aivan onnistunut, vaikka oli kerran jo lähellä.

Puolan Piotr Lisek ylitti 585 ja osoitti olevansa mielenkiintoinen nimi Prahan EM-halleja ajatellen. 22-vuotias hyppääjä taivutti aiemmin tällä kaudella ennätyksensä 587 ja kävi Malmössä 592:n kimppuun onnistumatta.

Edellisessä kilpailussaan Irlannissa 241 ylittänyt korkeushyppääjä Mutaz Essa Barshim päätti hallikautensa tappioitta Malmössä, jossa voiton toi tulos 234. Hän yritti kolmesti korkeudesta 238, mutta ei onnistunut.

Tappioitta on hallikauden jyrännyt myös 38-vuotias konkarisprintteri Kim Collins. Saint Kitts ja Nevisin juoksija voitti finaalin ajalla 6,52 pienen jalkakrampin kiusaamanakin.

Norsunluurannikon Murielle Ahoure kiihdytti naisten pikamatkan voittoon ajalla 7,14. Ukrainan Natalia Pohrebjkak oli toinen (7,26).

Naisten pituushypyssä kokeiltiin erikoisleveää lankkua ja hypyt mitattiin ponnistuspaikasta. Voiton vei Serbian Ivana Spanovic 699 kantaneelle hypyllä, jota ei kuitenkaan ole ennätyskelpoinen.