Käyhkö ylitti korkeuden 188 – Karell kuorrutti mestaruuden ennätyksellään – Valtasen kuudes mestaruus

Sjundeå IF:n Emilia Karell sivalsi Vaasassa Kaarlen kentällä 19-vuotiaiden naisten keihäänheiton Suomen mestaruuden ennätyksellään 54,23, jolla hän olisi voittanut 10 sentin turvin myös 22-vuotiaiden mestaruuden.

Karell oli kilpailun suosikki ja voitti selkeästi. Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön Siiri Elomaa kauden parhaalla tuloksellaan 52,77. Saarijärven Pullistuksen Helmiina Kynnäs oli kolmas tuloksella 45,36

– Se on aika vaikea olla suosikki. Siinä on paineita, mutta nyt oli hyvä fiilis heittää. Heti ensimmäisellä meni yli 50 metriä ja se oli aika huono heitto. Siitä tiesin, että on tulossa on aika hyvä kisa ja sitten kolmannella tuli oma ennätys, Karell sanoi.

Karellin aiempi ennätys oli toukokuussa heitetty 54,04.

– On ollut aika hyvä ja tasainen kilpailukausi. Olen heittänyt melkein jokaisessa kilpailussa yli 50 metriä ja nyt vihdoin tuli uusi ennätys, Karell sanoi.

Valtanen otti omansa: ”Sellaisia pikkunättejä heittoja”

Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen oli omaa luokkaansa 22-vuotiaiden naisten keihäänheitossa. Voittoheitto kantoi 54,13, ja toi Valtaselle kuudennen mestaruuden eri ikäluokissa seitsemän viime vuoden aikana.

– Sellaisia pikkunättejä heittoja. On tullut vähän sairasteltua. Oli flunssa ja sen jälkeen poskiontelotulehdus. Sain antibiootit viime viikolla. Sen jäljiltä tuo oli ihan hyvä kisa, Valtanen arvioi.

Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti oli toinen tuloksella 50,95.  Se oli pieni palkinto takkuiselle kaudelle, jota ovat kiusanneet selkävaivat. Niiden kiusaamana Hollanti ei heittänyt heinäkuussa keihästä kertaakaan.

– Selässä on rakenteellistä vikaa, joka aiheuttaa kiputiloja ja se on levinnyt vähän kylkeenkin. Kalevan kisoissa tuli kylki kipeäksi, mutta nyt olen päässyt vähän heittämisen makuun.

Kipu on pysynyt siedettävänä, kun on pidetty heittomäärät tosi matalina.

Neea Käyhkö hyppäsi upean ennätyksensä 188

Savonlinnan Riennon moniottelija Neea Käyhkö voitti 22-vuotiaiden naisten korkeushypyn ennätyksellään 188. Aiempi ennätys oli Joensuun Kalevan kisoissa hypätty 185, jota Käyhkö petrasi sentillä jo ylittäessään Vaasassa 186.

– Korkeushyppy on tällä kaudella mennyt eteenpäin, vaikka en tiedä, mitä olen tehnyt eri tavalla, Käyhkö totesi.

Vaasassa Käyhkö pääsi hyppäämään lämpimässä säässä ja suotuisessa tuulessa.

– Varsinkin kun hyppäsi vasemmalta, sieltä sai hyvän myötätuulen kaarteeseen. Ihan hyviä hyppyjä tuli ja hyppy on nyt aika varma. Se tulee aika hyvin jokaisessa kilpailussa, Käyhkö sanoi.

Viimeisissä korkeuksissa Käyhkö oli kilpailussa yksin, hypyt tulivat nippuun, ja vähän kiirekin oli.

– Vähän noissa viimeisissä hypyissä tuntui kiire, että ehtisin pituushypyn karsintaan, Käyhkö sanoi.

Käyhkö kilpailee Vaasassa kahdessa lajissa. Hän ponkaisi perjantaina ikäluokkaansa pituushypyn karsinnassa reilun metrin sekunnissa puhkuneeseen vastatuuleen karsinnan pisimmän hypyn 604.

Arttu Mattila ylitti 217 ja voitti Daniel Kososen

Neljä peräkkäistä miesten Suomen mestaruutta voittanut Äänekosken Urheilijoiden korkeushyppääjä Arttu Mattila on päässyt hyvään loppukesän kuntoon. Vaasassa Mattila voitti 22-vuotiaiden miesten mestaruuden kauden parhaalla tuloksellaan 217.

Mattila meni 217:ään asti kaikki korkeudet pudotuksitta. Lisäksi hän teki kolme yritystä 220:stä. Kauden kärkituloksen 220 heinäkuussa hypännyt Daniel Kosonen Tampereen Pyrinnöstä pudotti kerran korkeudesta 214 ja kaksi kertaa korkeudesta 217 jääden toiseksi tuloksella 208.

19-vuotiaiden miesten korkeushypyn voitti Oriveden Ponnistuksen Teemu Laurikainen tasan kahden metrin tuloksella. Viimevuotinen 17-vuotiaiden mestari Sju IF:n Johan Grönroos oli toinen ylittäen 198.

Kolmanneksi tullut Miko Tähkänen Merikarvian Innosta sivusi ennätystään 190. Tähkänen on neljänä viime vuotena ollut SM-kilpailuiden neljäs tai viides voittaen nyt ensimmäisen mitalinsa. Koko mitalikolmikko voi ensi vuonnakin kilpailla samassa ikäluokassa.

Nieminen ja Laurikainen 19-vuotiaiden mestareiksi

JKU:n Johanna Nieminen uusi mestaruutensa 19-vuotiaiden naisten korkeushypyssä ennätyksellään 176. Nieminen oli vaikeuksissa korkeuksissa 170 ja 174 ylittäen ne vasta viimeisellä yrityksellään, mutta 176 meni heti ensimmäisellä. Imatran Urheilijoiden Anni Konnu oli toinen ylitettyään oman ennätyksensä 170.

19-vuotiaiden miesten korkeushypyn voitti Oriveden Ponnistuksen Teemu Laurikainen tasan kahden metrin tuloksella. Viimevuotinen 17-vuotiaiden mestari Sjundeå IF:n Johan Grönroos oli toinen ylittäen 198.

Kolmanneksi tullut Miko Tähkänen Merikarvian Innosta sivusi ennätystään 190. Tähkänen on neljänä viime vuotena ollut SM-kilpailuiden neljäs tai viides voittaen nyt ensimmäisen mitalinsa. Koko mitalikolmikko voi ensi vuonnakin kilpailla samassa ikäluokassa.

 

Korkeasalolle ylivoimainen mestaruus

Lielahden Kipinä Arttu Korkeasalo voitti 22-vuotiaiden kuulantyönnön tuloksella 17,55. Korkeasalo mukaan kuluva kausi on jäänyt hänelle ”välivuodeksi”.

– Olen putkimieskoulutuksessa ja ajattelin, että pystyn sen kanssa yhdistämään harjoittelun, mutta välivuodeksi tämä on mennyt. Nyt kun koulutus päättyy, seuraavat kaksi vuotta on tarkoitus panosta kuulantyöntöön, Korkeasalo sanoi,

Rymättylän Soihtun Aaro Leinonen oli kilpailussa toinen tuloksella 15,19 ja Pyhäselän Urheilijoiden Ville Halonen kolmas työnnettyään 15,02.

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti 19-vuotiaiden miesten kuulantyönnössä jo kuudennen peräkkäisen mestaruutensa eri ikäluokkien kuulantyönnössä. Lahtosen voittotulos kuusikiloisella kuulalla oli 16,84. Toiseksi sijoittui Teuvan Rivakan Linus Nurminen, joka työnsi 16,54.

Räsänen ja Kuparinen mestareiksi

19-vuotiaiden naisten kiekonheitossa tulostaso ei noussut kovin korkealle. Viitasaaren Viestin Vilma Räsänen voitti tuloksella 45,82 ja Pohjan Koiton Enni Aula oli toinen tuloksella 45,35. Suotuisampaan tuuleen he ovat tänä kesänä heittäneet melkein viisi metriä enemmän 50,42 ja 49,06.

Sanni Kuparinen Janakkalan Janasta voitti 22-vuotiaiden naisten kiekonheiton tuloksella 49,34. Hyvän vastuksen tarjosi 48,23 heittänyt Turun Urheiluliiton Roosa Naula. Mestaruus oli Kuparisen kolmas eri ikäluokkien SM-kilpailuissa. Myös Naula on aiempina vuosina voittanut kolmesti mestaruuden.

Seitsemänneksi Kuparisen voittamassa kilpailussa sijoittui moukarinheiton ME-juniori Silja Kosonen Raision Kuulasta tuloksella 42,72. Toinen moukarinheiton EM-edustaja Sara Killinen jäi ilman tulosta.