Kankaanrannalle ja Kivelälle Jämsän karnevaalien 1500 metrin voitot

Kaisa Kankaanranta ja Aleksi Kivelä ottivat voitot Jämsän Kestävyyskarnevaalien 1500 metrin juoksuissa toisena kilpailupäivänä lauantaina.

Pyhtään Yritystä edustavalle Kankaanrannalle kilpailu oli kauden ensimmäisiä, sillä vapun tienoilla sairastettu koronatauti esti kilpailemisen alkukaudesta.

– Päätimme tehdä vuorovetoa vauhdinjaossa, 71 sekunnin kierrokset olivat tavoitteena. Alku oli kuitenkin liian hidas hyvää aikaa ajatellen, mutta onneksi sain kiihdytettyä omaa vauhtiani loppua kohti, vahvan kirin tehnyt Kankaanranta kertoi.

Juoksija totesi, että omat ennätykset ovat aina tavoitteena, niin vielä tänäkin kesänä, vaikka kauden alku olikin hankala.

– Kahden viikon korona oli ikävä tauti, keuhkoihin otti kovasti. Mutta onneksi nyt olen taas päässyt taas harjoittelemaan, Turussa opettajan töitä tekevä juoksija kertoi.

Kisan muut palkintopallisijoitukset menivät Turun Urheiluliiton Lotta-Maria Maineelle (4.29,29) ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heini Ikoselle (4.30,82).

Aleksi Kivelä (14) puristi vahvalla kirillään voiton 1500 metrillä ennen Ossi Kekkiä (246) ja Tuure Haapasta.

Kivelälle miesten voitto

Miesten kisaa tahditti vahva jänis, kun Santtu Heikkinen piti sovitusti vauhtia ensimmäiset kolme kierrosta. 1200 metrin kohdalle hän veti lähes 3.45:n vauhtia ajalla 3.01. Kova takasuoran tuuli verotti kuitenkin pääjoukon viimeisen kierroksen menoa.

Jännittävän kirikilpailun nopein oli lopussa hyvin noussut Lempäälän Kisan 22-vuotias Aleksi Kivelä ajalla 3.49,47 ennen Lahden Ahkeran Ossi Kekkiä (3.49,93) ja Turun Urheiluliiton Tuure Haapasta (3.50,01). 19-vuotiaalle Haapaselle tämä oli uusi oma ennätys entisen parantuessa 16 sadasosasekunnilla.

– Ennätystä haaveilin, kun eilen sellainen tuli 800 metrillä (1.51,30). Mutta raskasta oli tänään. Eilinen painoi kyllä jaloissa, kisan voittanut, Valkeakoskella asuva Kivelä kertoi.

Mikko Kauppisen ensimmäinen ratajuoksukausi on alkanut hyvin.

Karnevaaleilla runsaasti omia ennätyksiä

Karnevaalit ovat pääsääntöisesti kansallisen tason ja nuorten juoksijoiden näyttöareena. Esimerkiksi nyt 1500 metrillä juoksijat tekivät roppakaupalla omia ennätyksiään. Tässä muutama poiminta:

Cooper-Kauppiseksi tituleerattu Mikko Kauppinen, Vieremän Koitto, näytti jälleen vahvaa kiriään voittamalla kilpailun kakkoserän ennätyksellään 4.03,17.

M17-sarjalainen Joonatan Venäläinen, Imatran Urheilijat, kiri kolmannen erä voittoon ajalla 4.10,31, jolla hän sijoittui sarjansa kokonaiskilpailussa kakkoseksi Koiviston Kipinän Anssi Mustosen jälkeen (4.07,69) ja oman ennätyksen parannuttua yli kuusi sekuntia. 16-vuotiaan Venäläisen vanhemmat muistetaan 1980- ja 90-lukujen huippumailereina. Isä Jari Venäläinen juoksi 1500 metriä parhaimmillaan 3.38,03, äiti Marjo, os. Piipponen, 800 metiä 2.01,88.

Kuopion Reippaan Pihla Hokkanen, 29, on uskollinen ratojen kiertäjä. Nyt Jämsässä hän juoksi ennätyksensä 4.36,16. Entinen oli 4.37,78 – 11 vuoden takaa!

 

JÄMSÄ 2.7.2022 Jämsän kestävyyskarnevaalit

(Lämpötila 28°C.)

Miehet,

1500 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 3.49,47, 2) Ossi Kekki LA 3.49,93, 3) Tuure Haapanen TuUL 3.50,01, 4) Panu Jantunen 33 HKV 3.50,73, 5) Julius Mäkinen TP 3.52,73, 6) Robin Kronqvist PedersFa 3.53,62, 7) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.54,57, 8) Aki Nummela 37 HKV 3.55,65, 9) Hannu Granberg 32 LA 3.55,87, 10) Antti Ihamäki AlajAn 3.59,48, 11) Niko Putkinen KarhKa 4.00,62, 12) Mikko Kauppinen 19 VieremKo 4.03,17 (B-erän voittaja), 13) Tuomas Puputti IFRaseb 4.06,33, 14) Anssi Mustonen 17 KoivistKip 4.07,69, 15) Veikko Korpikallio 18 MiKV 4.10,08, 16) Joonatan Venäläinen 16 ImatrU 4.10,31 (C-erän voittaja), 19) Jimi Alastalo 18 JoKa 4.13,75, 20) Ville Viitakoski 15 MiKV 4.14,20 … 24) Hannu Sjöblom 16 LoimLe 4.17,20 (D-erän voittaja), 25) Rasmus Laapas 16 NurmijYU 4.17,46, 49) Joni Pajala 40 SaloistSa 5.59,09 (luokan 20 Suomen mestari).

M14 2000 m: 1) Tatu Virtanen LiePa 6.10,08. – M13 600 m: 1) Antti Ristanen LoimLe 1.37,80.

5000 m: 1) Stephen Kiplagat Kenia (KEN) 14.35,92, 2) Victor Lövdahl 31 VasaIS 14.55,68, 3) Aki Nummela 37 HKV 15.17,09, 4) Arash Ahmad Gul 19 LA (AFG) 15.29,73, 5) Rasmus Palmi HKV (EST) 15.48,22.

10000 m kävely: 1) Lauri Joukas YlänKi 45.39,91.

5000 m kävely: 1) Samuel Marku 17 VahdTu 26.07,91.

3000 m kävely: 1) Veikka Porkka 15 KarhKa 16.03,72.

Naiset,

1500 m: 1) Kaisa Kankaanranta 32 PyhtYr 4.28,70, 2) Lotta-Maria Maine TuUL 4.29,29, 3) Heini Ikonen JKU 4.30,82, 4) Helmi Vuorimaa LA 4.31,42, 5) Pihla Hokkanen KuopRe 4.36,16, 6) Alisa Virtanen JKU 4.39,79, 7) Nora Kytäjä 18 LempKi 4.40,67, 8) Lotta Sundqvist 30 TuUL 4.42,68, 9) Heljä-Viivi Unkila TuUL 4.45,02 (B-erän voittaja), 10) Lotta Tarvainen JoKa 4.46,08, 11) Mona Jäppinen HKV 4.46,10, 12) Maria Murtorinne-Taskinen 32 KuopRe 4.48,92, 13) Nelli-Lotta Karppelin 16 LimingNM 4.50,75, 14) Winnie Markén 14 IFVOM 4.52,10 (C-erän voittaja), 15) Sini-Minea Saarikoski 17 KeravU 4.53,54.

N15 2000 m: 1) Elsa Stadig ValkealKa 7.07,14. – N14 2000 m: 1) Olivia Puranen JKU 7.07,36.

5000 m: 1) Nelli Viskari 18 LUM 17.18,79, 2) Katarina Skräddar 38 KU-58 17.40,49, 3) Cecilia Österblad VasaIS 17.56,86, 4) Emma Ranta 19 LempKi 18.10,97, 5) Maria Murtorinne-Taskinen 32 KuopRe 18.12,64, 6) Kaarina Lehtonen HyvinkSU 18.15,34, 7) Iida Haataja OP 18.20,20, 8) Jenni Judin 34 KälvTa 18.22,97, 9) Kiia Paavola 18 JKU 18.40,74 (debyytti), 10) Laura Heikkilä 36 HRC 18.45,74, 11) Natalija Nylund LA 18.51,69, Anne-Marika Partanen 35 KuopRe keskeytti.

5000 m kävely: 1) Heta Veikkola 19 LapuanVi 22.11,54 (kkk & ka-5 & 19-v. ka-2), 2) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 24.55,16, 3) Anna Kokko 18 KuivasjAu 26.16,23, 4) Aino Saarinen 17 KalannVa 28.56,05.

3000 m kävely: 1) Ella Rautawaara 14 EspTa 13.21.19 (14-v. 2:nen tulos, SE 13.20,25 Rautawaara 18.6. Lahti).

2000 m kävely: 1) Venla Vienola 12 JKU 10.59,75.