Kangasniemi moukaroi SM-kultaa Lempäälässä – Savenius kukisti Heikkosen – Hirvi palasi radalle

Alle 18-vuotiaiden EM-mitalisti Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi voitti Lempäälässä 16-vuotiaiden poikien moukarinheiton Suomen mestaruuden tuloksella 73,64.

– Ei ollut kummoinen tulos eikä kummoisia suorituksia. Mutta tulos riitti mestaruuteen, Kangasniemi totesi.

– Heitoista söi metrejä se, että melkein joka kerta moukari osui verkkoon. Häkki oli liian kapea. Kilpailin täällä jo viikko sitten ja huomasin, että ei täällä heitetä huimia tuloksia, Kangasniemi harmitteli.

Kangasniemi saavutti viisi viikkoa sitten Jerusalemissa alle 18-vuotiaiden EM-hopean ennätyksellään 77,74.

– EM-kisojen jälkeen takki on ollut tyhjä, Kangasniemi tunnusti.

SM-kilpailussa toiseksi sijoittui vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Mico Lampinen tuloksella 69,27.

Lampinen on saavuttanut tänä kesänä moukarinheiton hopeamitalin Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissa.

Kangasniemi on Lempäälän SM-kilpailuissa ennakkosuosikki sunnuntaina kuulantyönnössä ja Lampinen lauantaina kiekonheitossa.

Myös Tuominen heitti yli 70 metriä

17-vuotiaiden poikien moukarinheiton voitti Tarvasjoen Urheilijain Reko Tuominen tuloksella 70,71. Hän jäi ennätyksestään vain 48 senttiä. Sekä 16- että 17-vuotiaat pojat heittävät viisikiloista moukaria.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Tommi Järvenpää voitti 16-vuotiaiden poikien seiväshypyn tuloksella 465. Hän kohensi ennätystään 15 sentillä. Toiseksi sijoittui Hyvinkään Seudun Urheilíjoiden Olavi Halonen ennätystään sivuavalla tuloksella 455. Muut kilpailijat hävisivät kärkikaksikolle yli puoli metriä.

17-vuotiaiden poikien mestariksi taivutti raahelaisen Saloisten Salaman Petteri Tuomaala ennätyksellään 450.

17-vuotiaiden naisttyttöjen kiekonheiton voitti Hämeenlinnan Tarmon Iiris Veijola tuloksella 46,17. Hänen ennätyksensä on 46,73. Sarjassa lennätetään kilon painoista kiekkoa.

16-vuotisten tyttöjen kiekonheiton voitti Turun Urheiluliiton Carmen Welling tuloksella 41,97. Valkeakosken Martta Laine sai hopeaa tuloksella 41,67. Kolmanneksi sijoittui Nakkilan Vireen Rebecca Nelimarkka, joka voitti tänä kesänä Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin keihäänheiton.

Hirvi palasi radoille voitokkaasti

Viipurin Urheilijoiden Kalle Hirvi voitti 17-vuotiaiden poikien 100 metrin Suomen mestaruuden ylivoimaisesti ajalla 10,88. Ylöjärven Urheilijoiden Miro Mäkinen sai hopeaa ajalla 11,21 ja Lempäälän Kisa Yleisurheilun Aatu Vaittinen kotiradallaan pronssia ajalla 11,34.

Hirvi hurjasteli kaksi kuukautta sitten Youth Athletics Gamesin voittoon ennätyksellään 10,68. Kuukausi sitten alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän loukkasi oikean takareitensä eikä ollut pystynyt kilpailemaan sen jälkeen. Hirvi ei ollut tyytyväinen aikaansa paluukilpailussa, mutta iloitsi ensimmäisestä SM-kullastaan.

– Juoksu hajosi pahasti lopussa, mutta oli hienoa kilpailla. Vasta tällä viikolla pääsin vetämään ensimmäiset maksimaaliset vedot pitkästä aikaa, Hirvi kertoi.

Hirvi kaipasi kilpakumppaniksi Rasmus Vehmaata, joka jakaa Hirven ja Juha Olavan kanssa 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston neljännen sijan.

Savenius kukisti Heikkosen

Tamperelaisen Vehmaisten Urheilijoiden Emmi Savenius voitti 16-vuotiaiden tyttöjen 400 metriä ikäluokan kaikkien aikojen kahdeksanneksi nopeimmalla ajalla 55,76. Toiseksi tuli alle 18-vuotiaiden EM-kilpailujen 400 metrin aitajuoksussa neljänneksi sijoittunut Helsingin IFK:n Mila Heikkonen ajalla 57,03. Heikkonen on Saveniuksen jälkeen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksäntenä.

– Tiesin, että pystyn juoksemaan alle 56 sekunnin. Mila oli kauden tilastokärki ja odotin häneltä kovempaa vastusta, Savenius sanoi.

Perttilän juoksu ”tuntui hyvältä”

Helsingin IFK:n Teresa Perttilä viiletti 17-vuotiaiden tyttöjen 400 metrin mestariksi ajalla 56,63. Toiseksi tuli Loimaan Leiskun Minea Lindén ajalla 57,84. Perttilä juoksi talvella pitkällä halliradalla ennätyksekseen 54,14. Hänen kesän nopein aikansa on 55,30 ja ulkorataennätys 55,07.

– Tänään aika oli mitä oli, mutta keskityin siihen, miltä juoksu tuntuu ja hyvältähän se tuntui. Askel pyöri paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella, Perttilä sanoi.

Perttilä on ilmoittautunut Lempäälässä myös 200 metrille ja 400 metrin aitajuoksuun, joita hän ei ole vielä koskaan juossut.

Sainio ja Timonen ylivoimaiset miesten ratakierroksella

Ensimmäisen päivän päätteeksi Tampereen Pyrinnön Antti Sainio tuuletti 17-vuotiaiden poikien 400 metrin mestaruutta. Kulta irtosi hänelle ajalla 49,16. Sainio oli omaa luokkaansa, sillä toiseksi tullut Esbo IF:n Rado Lindberg sai ajan 50,90.

Lujan vastuksen puuttuessa Sainio ei kyennyt pinnistämään ennätykseensä, joka on 48,83. Sainio voitti viisi tuntia ennen finaalia alkueränsä ajalla 50,44.

– Finaali oli hyvä juoksu, vaikka alkuerä painoi jaloissa. Voimia jäi varastoon. Aloitin vähän liian hiljaa, Sainio tuumaili.

Sainio juoksi alle 18-vuotiaiden EM-kilpailujen välierässä 17-vuotiaiden 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen 51,43. Lempäälässä hän on saman lajin mestarisuosikki.

Oulun Pyrinnön Topi Timonen voitti 16-vuotiaiden poikien 400 metriä ennätyksellään 51,30. Muut finalistit hävisivät hänelle yli puolitoista sekuntia.

Jonna Aalto Joensuun Katajasta ja Elmiina Siikala HIFK:sta juoksivat tasakilpailun.

Aalto ja Siikala jakoivat 100 metrin kullan

16-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä koettiin erittäin harvinainen tilanne. Mestaruus jaettiin kahden juoksijan kesken, kun maalikameran kuvasta ei löytynyt pienintäkään eroa heidän välilleen. Helsingin IFK:n Elmiina Siikala ja Joensuun Katajan Jonna Aalto saivat ajan 12,18 ja nousivat yhdessä palkintopallin korkeimmalle korokkeelle. Kumpikin saavutti ensimmäisen SM-kultansa. Aalto pinkoi ennätyksensä ja Siikalakin jäi ennätyksestään vain kolme sekunnin sadasosaa.

– Hämmentäväähän tämä on. Oli kyllä kauheaa odotella, kun aikoja tarkistettiin. Ei siinä päässyt yleisökään helpolla. Hienoa, että saatiin tällainen jännittävä kamppailu juuri SM-kisoihin. Nyt on tosi onnellinen olo, kultakaksikko hymyili.

Siikala muisteli, että muutama vuosi sitten Youth Athletics Gamesissa hän jakoi voiton toisen juoksijan kanssa aitajuoksussa.

17-vuotiaiden tyttöjen tasaisen satasen voitti Imatran Urheilijain Meeri Riiali ennätyksellään 12,16. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hilma Kinnunen kiiti hopealle ajalla 12,21. Kuivasjärven Auran Aino Vuorjoki sai pronssia samalla ajalla.

16-vuotiaiden poikien satasen ylivoimaiseksi ykköseksi pyyhälsi Lahden Ahkeran Matias Salminen ajalla 11,07. Esbo IF:n Rasmus Vuonoranta sai hopeaa ajalla 11,56.

Mikkelin suuret juhlat 3000 metrillä – Unger johtotähtenä

Mikkelin Kilpa-Veikkojen edustajat rohmusivat tunnissa peräti kolme kultaa neljästä mahdollisesta 3000 metrin juoksuissa. Suomalais-kanadalainen Erik Unger voitti 17-vuotiaiden poikien mestaruuden ajalla 8.44,09. Unger karkasi muilta heti alussa tykittämällä ensimmäisen kierroksen 63 sekuntiin eli alle kahdeksan minuutin vauhtia.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Luukas Kontro ja Joensuun Katajan Eemeli Hirvonen ottivat Ungeria kiinni viimeisellä kilometrillä, mutta Ungerin voitto ei ollut missään vaiheessa toden teolla uhattuna. Kontro sai hopeaa ajalla 8.49,82 ja Hirvonen pronssia ajalla 8.53,38. Ungerin ennätys on 8.28,30, Kontron 8.36,35 ja Hirvosen 8.41,70. 17-vuotiaiden poikien kilpailuun osallistui ilahduttavasti 17 juoksijaa.

Unger asui viisi ensimmäistä vuottaan Suomessa, jonka jälkeen hän muutti perheen kanssa isänsä kotimaahan Kanadaan. Perhe viettää kesäisin paljon aikaa mökillä Mäntyharjulla. Unger voitti kolme vuotta sitten 14-vuotiaiden SM-kullan 2000 metrillä, muttei koronapandemian vuoksi päässyt kilpailemaan Suomessa kahden seuraavan vuoden aikana. Unger on ennakkosuosikki myös sunnuntaina 1500 metrillä. Hänen ennätyksensä on 3.53,43. Unger on ikäluokassaan myös yksi Kanadan parhaista maastohiihtäjistä.

– Nämä SM-kilpailut ovat kesän kilpailukauden kohokohta, Unger hehkutti.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Heidi Paasonen kiri 16-vuotiaiden tyttöjen 3000 metrin mestariksi ajalla 10.37,01. Limingan Niittomiesten Nelli-Lotta Karppelin tarjosi hyvän vastuksen ja hävisi vain kolme sekuntia. 17-vuotiaiden tyttöjen paras oli Lahden Ahkeran Ea Vuori ajalla 10.42,96.

Eetu Valtola huipensi mikkeliläisten juhlat voittamalla 16-vuotisten poikien 3000 metriä ajalla 8.58,01. Hän karkasi Ungerin tapaan muilta oitis alkumetreillä. Valtolan ennätys on 8.40,76.

(Teksti ja kuvat: Jyrki Repola. Otsikkokuva: Heidi Lehikoinen.)

 

LEMPÄÄLÄ 12.8.2022 16-17-v. SM-kilpailut, 1. päivä

Loppukilpailut:

M17,

100 m (0,6 m/s): 1) Kalle Hirvi VU 10,88, 2) Miro Mäkinen YlöjU 11,21, 3) Aatu Vaittinen LempKi 11,34 (ae. 11,32), 4) Oscar Grannas JakobstDr 11,42, 5) Micke Bärlund TapanilErä 11,47 (ae. 11,39), 6) Oliver Öhman IFRaseb 11,54 (ae. 11,46), 7) Nuutti Ahtola ValkealKa 11,67 (ae. 11,65), 8) Elias Sireni YlöjU 11,78 (ae. 11,57).

400 m: 1) Antti Sainio TP 49,16, 2) Rado Lindberg EsboIF 50,90 (ae. 50,73), 3) Aleksi Miikkulainen PoYU 51,09, 4) Riku Uusitalo TuUL 51,11, 5) Kristian Hautakoski AlavVi 51,33, 6) Albin Söderman JakobstDr 51,69 (ae. 51,13), 7) Eero Mauro LieksU 52,05 (ae. 51,95), 8) Waltteri Koenkytö EspTa 52,61 (ae. 51.27).

3000 m: 1) Erik Unger MiKV 8.44,09, 2) Luukas Kontro JKU 8.49,82, 3) Eemeli Hirvonen JoKa 8.53,38, 4) Sisu Moilanen TuUL 9.09,86, 5) Anssi Mustonen KoivistKip 9.16,22, 6) Jussi Ankelo TuUL 9.19,47, 7) Henri Säisä IisVi 9.20,26, 8) Leevi Holmström LA 9.20,28, 9) Santtu Heiskanen KU-58 9.43,29, 10) Artturi Kangasmaa RovanRR 9.50,63, 11) Lauri Nokkala LUM 9.50,84, 12) Veeti Savolainen KeravU 9.57,02, 13) Santeri Ahoniemi HyvinkSU 10.04,07, 14) Lauri Hiisvirta VasaIS 10.06,21, 15) Tyko Suomi FoSa 10.40,45, 16) Matias Mällinen ONMKYU 10.51,70, 17) Niilo Kotiranta YlämPy 11.02,12.

Seiväs: 1) Petteri Tuomaala SaloistSa 450, 2) Aatu Sihvonen KarhKa 420, 3) Atte Kuusela TammRy 405, 4) Eero Sallinen KangKi 360, 5) Simon Ekholm IFRaseb 340.

Moukari (5 kg): 1) Reko Tuominen TarvasjU 70,71, 2) Samuel Puustinen BorgåAk 63,90, 3) Filip Wikholm IFRaseb 61,34, 4) Onni Välinen TöysVe 55,92, 5) Veeti Paavola SiilinjPo 54,96, 6) Pyry Selin LA 54,19, 7) Luukas Lipponen LempKi 51,05, 8) Aaro Turkia YlämPy 49,90, 9) Niklas Vuori FoSa 41,23.

M16,

100 m (0,3 m/s): 1) Matias Salminen LA 11,07, 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 11,56 (ae. 11,47), 3) Ronni Mäntyranta KuivasjAu 11,58 (ae. 11,56), 4) Pyry Brandt VU 11,84 (ae. 11,81), 5) Lauri Kylmäpuro HKV 11,86, 6) Linus Ekholm BorgåAk 11,99 (ae. 11,90), Huang Huiyi VU hylättiin (ae. 11,75), Valtteri Virtanen JoutsPo ei osallistunut (ae. 11,83).

400 m: 1) Topi Timonen OP 51,30, 2) Lauri Takala SeinäjSU 53,04, 3) Eeti Hänninen HämTa 53,23, 4) Aleksi Jokela TammRy 53,29, 5) Aapo Reinikainen HKV 53,30 (ae. 53,16)8u, 6) Oliver Metsälä SeinäjSU 55,14 (ae. 54,83), 7) Aatu Pohjonen LUM 55,39 (ae. 54,95), 8) Armas Uusitalo OP 55,56 (ae. 54,50).

3000 m: 1) Eetu Valtola MiKV 8.58,01, 2) Tero Korpi KU-58 9.16,91, 3) Eero Ranta LempKi 9.18,08, 4) Mikaïl Uusipere EspTa 9.26,04, 5) Akseli Pesu LempKi 9.29,18, 6) Juho Hyyryläinen VaalKa 9.29,76, 7) Florian Fritzén IFRaseb 9.34,07, 8) Valtteri Partanen KarhKa 9.35,03, 9) Oliver Nordberg NärpKr 9.51,14, 10) Melker Wikblom IFNykarl 9.51,95.

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää JKU 465, 2) Olavi Halonen HyvinkSU 455, 3) Oskari Tikkakoski VetelU 400, 4) Eeli Mustonen JoKa 395, 5) Jusa Niemi RiihimKi 390, 6) Lauri Tornberg RaahVe 380, Eelis Hynninen LA ilman tulosta (340).

Moukari (5 kg): 1) Aatu Kangasniemi NurmijYU 73,64, 2) Mico Lampinen KU-58 69,27, 3) Tomi Kuusisto TuUL 57,56, 4) Isko Kovanen JoKa 56,82, 5) Akseli Kinnunen YlämPy 49,79, 6) Niko Kaustinen KaustPV 47,02, 7) Henri Pitkäkangas AlajAn 45,75, 8) Artturi Gauffin KaarinUra 39,07.

N17,

100 m (1,6 m/s): 1) Meeri Riiali ImatrU 12,16, 2) Hilma Kinnunen JKU 12,21, 3) Aino Vuorjoki KuivasjAu 12,21, 4) Priscilla Boateng JakobstDr 12,38, 5) Siiri Siirtola HKV 12,41, 6) Carita Kivimäki IkaalU 12,53, 7) Aicha Kalala KeravU 12,61 (ve. 12,60), 8) Sointu Purola OP 12,63 (ve. 12,59).

400 m: 1) Teresa Perttilä HIFK 56,63, 2) Minea Lindén LoimLe 57,84, 3) Nea Hassila JakobstDr 57,99, 4) Noora Harju SeinäjSU 59,60, 5) Aava Lajunen VantSa 62,38 (ae. 62,11), 6) Inka Ekbom SalVil 62,87, 7) Ella Westerlund EsboIF 63,45 (ae. 62,51), 8) Anni Takamaa LapuanVi 65,62 (ae. 62,55).

3000 m: 1) Ea Vuori LA 10.42,96, 2) Eveliina Kujala LimingNM 10.48,54, 3) Pinja Laasanen SiilinjPo 11.00,56, 4) Aliisa Kiiski KarhKa 11.25,34, 5) Andréa Nyberg PargIF 12.10,78.

Kiekko: 1) Iiris Veijola HämTa 46,17, 2) Sanni-Maria Mäkelä NoormNo 41,10, 3) Minttu Laurila TuUL 40,96, 4) Vilma Kerälä HämTa 40,78, 5) Julia Nystrand EsboIF 40,20, 6) Hanna Lindberg Korsh5 40,19, 7) Pinja Nieminen PoYU 39,18, 8) Alice Koskelainen LA 37,74, 9) Elli Seppänen KauhWi 37,68, 10) Mea Toivonen UKK 37,64, 11) Amelie Bystedt Korsh5 33,61, 12) Siiri Pein KankaanpSL 33,59, 13) Veera Kapiainen MiKV 31,18, 14) Eveliina Sairanen SiilinjPo 29,39, 15) Silja Heiskanen EspTa 29,38, 16) Fanni Kätkänaho SeinäjSU 25,98, Julia Pitkänen JanJa ilman tulosta.

N16,

100 m (1,2 m/s): 1-2) Elmiina Siikala HIFK & Jonna Aalto JoKa 12,18, 3) Maija Rantonen HIFK 12,61 (ve. 12,56), 4) Aada Aarnio JanJa 12,61, 5) Henriikka Laine MasKa 12,64 (ve. 12,58), 6) Tuuli Kulju JanJa 12,66, 7) Veera Reponen JoutsPo 12,73, 8) Milla Kangas OP 12,76 (ve. 12,64).

400 m: 1) Emmi Savenius VehmaistU 55,76, 2) Mila Heikkonen HIFK 57,03, 3) Oona Kareinen JoKa 59,24, 4) Nea Savolainen MaaningMa 59,54, 5) Mathilda Silfver IFRaseb 61,10, 6) Krista Lehti LempKi 63,24 (ae. 62,89), 7) Chantelle Peter HKV 63,36, 8) Tilde Nordman VasaIS 65,58 (ae. 63,41).

3000 m: 1) Heidi Paasonen MiKV 10.37,01, 2) Nelli-Lotta Karppelin LimingNM 10.39,87, 3) Sofia Rinne LA 10.46,67, 4) Netta Nieminen VammSV 10.54,90, 5) Linnea Kero TuUL 11.08,38, 6) Jill Friberg IFRaseb 11.32,22.

Kiekko: 1) Carmen Welling TuUL 41,97, 2) Martta Laine ValkeakHa 41,67, 3) Rebecca Nelimarkka NakkVire 37,32, 4) Rania Toivonen UKK 36,27, 5) Aino Ikäheimo EspTa 35,98, 6) Pamela Rantala LittTU 34,02, 7) Alisa Rauhamaa LA 33,31, 8) Elviira Tarvainen MasKa 31,14, 9) Eena Pesonen LiperTa 30,56, 10) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 30,03, 11) Oona Kokko TP 29,76, 12) Sallamari Leskinen LiperTa 29,40, 13) Essi Ilomäki TP 28,32, 14) Minttu Järvinen KeurKi 28,20, 15) Marianelle Koskinen TuWe 27,81, 16) Helmi Cardona KUYU 24,51, Aino Aalto VehmaistU ilman tulosta.

Alkukilpailut:

M17,

100 m, alkuerät,

  1. erä (2,0): 1) Kalle Hirvi VU 11,19, 2) Oliver Öhman IFRaseb 11,46, 3) Elias Sireni YlöjU 11,57, 4) Taavi Lauttamus KauhWi 11,79, 5) Paul Matthelié EsboIF 12,30
  2. erä (1,3): 1) Aatu Vaittinen LempKi 11,32, 2) Oscar Grannas JakobstDr 11,45, 3) Viljami Heinonen HKV 11,73, 4) Eerik Nyyssönen EspTa 11,82, 5) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 11,91, 6) Luukas Kemppainen JoutsPo 11,97
  3. erä (1,3): 1) Miro Mäkinen YlöjU 11,32, 2) Micke Bärlund TapanilErä 11,39, 3) Nuutti Ahtola ValkealKa 11,65, 4) Lauri Mäkinen KU-58 11,70, 5) Thomas Isaksson BorgåAk 11,81, 6) Rico Sievänen JoutsPo 12,16.

400 m, alkuerät,

  1. erä: 1) Antti Sainio TP 50,44, 2) Rado Lindberg EsboIF 50,73, 3) Albin Söderman JakobstDr 51,13, 4) Waltteri Koenkytö EspTa 51,27, 5) Eero Mauro LieksU 51,95, 6) Eeli Tohmola OP 54,30, 7) Niko Myllynen TuWe 54,96
  2. erä: 1) Kristian Hautakoski AlavVi 51,92, 2) Aleksi Miikkulainen PoYU 52,06, 3) Riku Uusitalo TuUL 52,36, 4) Noa Korhonen OP 52,46, 5) Jimi Aho SalVil 53,71, 6) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 54,18, 7) Mikael Lahdensuo TP 54,63, 8) Saku Koukku LUM 56,81.

M16,

100 m, alkuerät,

  1. erä (-1,2): 1) Matias Salminen LA 11,64, 2) Valtteri Virtanen JoutsPo 11,83, 3) Lassi Pärtty VehkalVe 11,89, 4) Matias Keltto SeinäjSU 12,10, 5) Max Byström PedersFa 12,33, 6) Kalle Wesanko HKV 12,34, 7) Oluwashina Onilude RaisKu 12,45
  2. erä (-1,0): 1) Lauri Kylmäpuro HKV 11,87, 2) Linus Ekholm BorgåAk 11,90, 3) Nuutti Virtanen ValkealKa 11,91, 4) Joona Leinonen SavRi 12,09, 5) Santtu Rautio KerimU 12,15, 6) Enir Bedretdin EsboIF 12,48, Juho Venäläinen ImatrU ei osallistunut.
  3. erä (1,0): 1) Rasmus Vuonoranta EsboIF 11,47, 2) Ronni Mäntyranta KuivasjAu 11,56, 3) Huiyi Huang VU 11,75, 4) Pyry Brandt VU 11,81, 5) Elias Lundell SjuIF 11,84, 6) Aleksi Penttilä AlavU 11,98, 7) Mathias Häggblom JomalaIK (Åland) 12,53, 8) Oskari Hyykoski OP 13,76.

400 m, alkuerät,

  1. erä: 1) Aapo Reinikainen HKV 53,16, 2) Lauri Takala SeinäjSU 54,02, 3) Eeti Hänninen HämTa 54,10, 4) Armas Uusitalo OP 54,50, 5) Otso Luodeslampi LempKi 55,25, 6) Edwin Itämeri TuUL 55,95
  2. erä: 1) Topi Timonen OP 53,27, 2) Aleksi Jokela TammRy 54,18, 3) Oliver Metsälä SeinäjSU 54,83, 4) Aatu Pohjonen LUM 54,95, 5) Joona Leinonen SavRi 56,51, 6) Eemil Aaltonen TuUL 57,21.

N17,

100 m, alkuerät,

  1. erä (-0,8): 1) Priscilla Boateng JakobstDr 12,55, 2) Aino Vuorjoki KuivasjAu 12,63, 3) Siiri Poikela PohjanKo 13,10, 4) Maria Pukkila PoTa 13,13, 5) Lina Lithén VasaIS 13,26, 6) Edesa Gashi HKV 13,30, 7) Jemina Herranen KuopRe 13,61, 8) Neea Knaapi TuUL 14,19
  2. erä (-2,7): 1) Carita Kivimäki IkaalU 12,67, 2) Siiri Siirtola HKV 12,88, 3) Alisa Niemi OP 13,17, 4) Safi Kalala KeravU 13,23, 5) Saana Laihanen ImatrU 13,74, 6) Nathalie Braun MIFK (Åland) 13,81, 7) Alisa Viinamäki LappajVe 13,89, 8) Magdaleena Havukorpi VihdVi 13,94
  3. erä (0,9): 1) Meeri Riiali ImatrU 12,47, 2) Noora Salmi JKU 12,60, 3) Aamu Airisto LaitJy 12,86, 4) Leonie Winell EsboIF 13,17, 5) Viivi Louko LapuanVi 13,28, 6) Emma-Roosa Räisänen HKV 13,34, 7) Nataliya Rozhnova VU 13,84, 8) Sanni Niskanen ViialVa 14,12
  4. erä (-0,8): 1) Hilma Kinnunen JKU 12,58, 2) Aicha Kalala KeravU 12,64, 3) Sointu Purola OP 12,66, 4) Alexandra Nylund EsboIF 13,26, 5) Alina Hummasti SaloistSa 13,28, 6) Lotta Kirjavainen TuUL 13,62, 7) Ainokaisa Heikkola LempKi 15,76, Amalia Hult HKV ei osallistunut.

100 m, välierät,

  1. erä (0,9): 1) Meeri Riiali ImatrU 12,50, 2) Siiri Siirtola HKV 12,50, 3) Carita Kivimäki IkaalU 12,56, 4) Sointu Purola OP 12,59, 5) Noora Salmi JKU 12,67 (ae. 12,60), 6) Safi Kalala KeravU 13,02, 7) Siiri Poikela PohjanKo 13,10, 8) Leonie Winell EsboIF 13,24 (ae. 13,17).
  2. erä (0,3): 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 12,28, 2) Hilma Kinnunen JKU 12,38, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 12,40, 4) Aicha Kalala KeravU 12,60, 5) Aamu Airisto LaitJy 12,87 (ae. 12,86), 6) Alisa Niemi OP 12,93, 7) Maria Pukkila PoTa 13,06, 8) Alexandra Nylund EsboIF 13,28.

400 m, alkuerät,

  1. erä: 1) Nea Hassila JakobstDr 62,18, 2) Minea Lindén LoimLe 63,88, 3) Inka Ekbom SalVil 63,93, 4) Emmi Patrikainen EurajVei 64,36, 5) Tinja Pirttikoski TuUL 64,63, 6) Noora Niininen EspTa 67,21
  2. erä: 1) Noora Harju SeinäjSU 59,75, 2) Teresa Perttilä HIFK 59,92, 3) Aava Lajunen VantSa 62,11, 4) Ella Westerlund EsboIF 62,51, 5) Anni Takamaa LapuanVi 62,55.

Pituus, karsinta:

  1. ryhmä: 1) Meeri Riiali ImatrU 560, 2) Aino Ojaniemi HämTa 537, 3) Sari Rantoja AlavuU 537, 4) Jenni Sormunen IkaalU 526, 5) Olivia Veneskoski OP 521, 6) Pinja Rintamaa LiePa 518, 7) Anni Kantola TP 517, 8) Iida Kujanpää TP 511, 9) Evita Santala HKV 500, 10) Olivia Siitarinen EspTa 481, 11) Neea Knaapi TuUL 474, 12) Emmi Rantala OP 471, 13) Iines Peltonen LUM 468, 14) Varpu Ojutkangas SaloistSa 415
  2. ryhmä: 1) Minja Kurtti OP 552, 2) Siiri Siirtola HKV 528, 3) Verna Vuorela LaitJy 526, 4) Elin Jakobsson KronÅs 526, 5) Eveliina Haviala NakkVire 513, 6) Saima Kossa SauvU 508, 7) Miina Turpeinen VesannU 503, 8) Elizabeth Fogde MalaxIF 502, 9) Roosa Myllymäki TP 502, 10) Saga Koppeli JKU 499, 11) Alisa Viinamäki LappajVe 457, 12) Anne-Karin Kilkki LUM 453, 13) Essi Niinimäki LUM 432.

N16,

100 m, alkuerät,

  1. erä (0,3): 1) Milla Kangas OP 12,97, 2) Aada Aarnio JanJa 13,04, 3) Henriikka Heinonen TuUL 13,45, 4) Mette Voutilainen SavRi 13,53, 5) Enni Rantala KUYU 13,61, 6) Iida Pentti JKU 14,03, 7) Angelina Billingham HyvinkSU 14,42, 8) Katja Honkanen LUM 14,44
  2. erä (0,8): 1) Jonna Aalto JoKa 12,71, 2) Matilda Helminen EspTa 13,04, 3) Monamaria Pyhältö TP 13,27, 4) Fanny Böhling BorgåAk 13,47, 5) Moona Heikkinen JKU 13,70, 6) Veera Sovijärvi LiePa 13,97, 7) Fatou Faal TuWe 14,57
  3. erä (-1,2): 1) Veera Reponen JoutsPo 12,98, 2) Tuuli Kulju JanJa 12,98, 3) Jenni Seppälä IitPy 13,39, 4) Lotta Pudas VeitsilKV 13,43, 5) Fia Casagrande TuUL 13,73, 6) Jenna Pentinniemi ViialVa 13,84, 7) Anna Yli-Kauppila LiePa 14,38
  4. erä (0,7): 1) Elmiina Siikala HIFK 12,74, 2) Siiri-Sofia Kihlman JKU 12,91, 3) Olivia Panhelainen JoKa 13,20, 4) Milja Lehtinen TP 13,59, 5) Iida Rautio EspTa 13,83, 6) Aada Niemi OP 13,84, 7) Alexandra Vilander LA 14,24
  5. erä (-1,0): 1) Maija Rantonen HIFK 12,91, 2) Henriikka Laine MasKa 13,17, 3) Nilla Oksanen TP 13,38, 4) Pinja Kukko LempKi 13,50, 5) Emilin Ayelbassa TuUL 13,56, 6) Emilia Chandras EspTa 13,69, 7) Emma Kyyrä LA 14,89.

100 m, välierät,

  1. erä (0,8): 1) Elmiina Siikala HIFK 12,72, 2) Aada Aarnio JanJa 12,77, 3) Veera Reponen JoutsPo 12,79, 4) Olivia Panhelainen JoKa 13,33 (ae. 13,20), 5) Emilin Ayelbassa TuUL 13,39, 6) Jenni Seppälä IitPy 13,51 (ae. 13,39), 7) Fanny Böhling BorgåAk 13,56 (ae. 13,47), 8) Milja Lehtinen TP 13,62 (ae. 13,59).
  2. erä (-0,2): 1) Jonna Aalto JoKa 12,67, 2) Tuuli Kulju JanJa 12,84, 3) Siiri-Sofia Kihlman JKU 13,07 (ae. 12,91), 4) Nilla Oksanen TP 13,49 (ae. 13,38), 5) Monamaria Pyhältö TP 13,53 (ae. 13,27), 6) Pinja Kukko LempKi 13,65 (ae. 13,50), 7) Mette Voutilainen SavRi 13,67 (ae. 13,53), 8) Emilia Chandras EspTa 13,72 (ae. 13,69).
  3. erä (1,2): 1) Maija Rantonen HIFK 12,56, 2) Henriikka Laine MasKa 12,58, 3) Milla Kangas OP 12,64, 4) Matilda Helminen EspTa 13,07 (ae. 13,04), 5) Henriikka Heinonen TuUL 13,26, 6) Lotta Pudas VeitsilKV 13,42, 7) Enni Rantala KUYU 13,51, 8) Moona Heikkinen JKU 13,74 (ae. 13,70).

400 m, alkuerät,

  1. erä: 1) Mila Heikkonen HIFK 59,65, 2) Nea Savolainen MaaningMa 60,92, 3) Mathilda Silfver IFRaseb 61,69, 4) Chantelle Peter HKV 63,49, 5) Anna Lukkarila KannUra 64,15, 6) Maija Männistö TuUL 66,83, 7) Julia Franzén SibVa 68,99
  2. erä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 58,44, 2) Oona Kareinen JoKa 62,25, 3) Krista Lehti LempKi 62,89, 4) Tilde Nordman VasaIS 63,41, 5) Vilhelmiina Saukkola NummKip 64,95, 6) Sara Parviainen NurmijYU 66,19, 7) Marianne Salmi HKV 68,01.

800 m, alkuerät,

  1. erä: 1) Venla Virrantuomi HKV 2.23,96, 2) Vilma Björkskog LarsmoIF 2.26,83, 3) Helmi Haavisto NokU 2.27,00, 4) Heta Mäkinen TuUL 2.31,37, 5) Taru Repo PohjanKo 2.33,44, 6) Liinu Järvinen AlajAn 2.33,73, 7) Ava Nieminen GamlakarlIF 2.38,40
  2. erä: 1) Elle Ceder HKV 2.26,27, 2) Säde Laitinen HKV 2.26,93, 3) Karoliina Olli LoimLe 2.27,49, 4) Oona Immonen SavRi 2.28,40, 5) Neela Notkonen LA 2.29,33, 6) Elsi Konstari JämsänkIl 2.36,92, 7) Nia Kellas EspTa 2.38,28.

Pituus, karsinta:

  1. ryhmä: 1) Vilma Knutar GamlakarlIF 550, 2) Pirkko Järvikylä JKU 523, 3) Senni Ohra-Aho KangasnKa 512, 4) Sofia Kokko MiKV 512, 5) Enni Rantala KUYU 496, 6) Oona-Maria Köykkä IlmajKi 494, 7) Nea Savolainen MaaningMa 485, 8) Kerttu Rantakangas KaipVi 484, 9) Neea Nummi KiukaistKi 484, 10) Oona Moisio TP 464, 11) Emilia Rättö HämTa 460, 12) Kaisa Kivinen EspTa 448, 13) Matilda Helminen EspTa 445, 14) Nilla Oksanen TP 434, Pihla Lahtinen TP ilman tulosta
  2. ryhmä: 1) Olivia Kärki NoormNo 529, 2) Veera Ketonen IlmajKi 514, 3) Essi Nurmela SavRi 512, 4) Sanja Mäenpää IlmajKi 508, 5) Monamaria Pyhältö TP 508, 6) Lumia Laakso KUYU 492, 7) Ella-Sofia Hyövelä LiePa 491, 8) Kiia Ihanmäki LaitJy 483, 9) Helmi Cardona KUYU 483, 10) Josefina Kackur LarsmoIF 473, 11) Oona Kokko TP 472, 12) Iida Rautio EspTa 458, 13) Aada Haavisto TuUL 458, 14) Eevi Ylitalo JKU 430, 15) Iida Pentti JKU 423, Saara Savolainen ValkealKa ilman tulosta.