Kangas ja Kosonen tähdet moukarikesän avauksessa Kankaanpäässä

Moukarinheiton kärkinimet Aaron Kangas ja Silja Kosonen aloittavat olympiakesän kilpailunsa lauantaina Kankaanpäässä. Kotiringissään kilpailevan Kankaan haastavat Aleksi Jaakkola, Henri Liipola ja Tuomas Seppänen. Kososen ykköshaastaja on Krista Tervo.

Kankaalle alkukesän tärkein tavoite on rikkoa Tokion olympiakisojen tulosraja 77,50. Hän heitti viime kesänä jo 79,05, mutta olympiakisojen tulosrajojen ja rankingpisteiden keruu jäädytettiin viime vuonna huhtikuulta joulukuulle.

Kankaalle kevään ensimmäiset kilpailut Kankaanpäässä (15.5.) ja Somerolla (27.5.) ovat vielä osa kilpailuihin valmistavaa harjoitusjaksoa.

– Todellinen kilpailukausi alkaa Paavo Nurmen kisoissa (7.-8.6.), missä vastassa on useita maailman kärkiheittäjiä. Siinä kilpailussa saa hyvin tuntumaan kansainväliseen kilpailuun ja tasoon, Kangas sanoo.

– Toinen tärkeä kilpailu on samalla viikolla (10.6.) Espoossa käytävä Motonet GP.

Kankaan harjoituskausi on sujunut suunnitelmien mukaan ja työ Puolustusvoimien urheilija-aliupseerina on tuonut hyvää vaihtelua harjoittelun oheen.

– Harjoittelussa on panostettu erityisesti lajin kannalta olennaisten räjähtävien ominaisuuksien kehittämiseen ja niissä tulokset ovat parantuneet, Kangas sanoo.

Jaakkola: Olen edellä viime kevättä

Luottavaisena Kankaanpään kilpailuun lähtee myös Aleksi Jaakkola. Takana on toinen peräkkäinen talvi ilman edellisvuosia kiusanneita polviongelmia.

Jaakkola heitti viime kesänä ennätyksensä 74,51, mutta kilpailut eivät kertoneet täyttä totuutta heittokunnosta.

– Viime vuosi meni vähän siinä, ettei ollut oikein kisarutiinia. Enkä ehkä uskonut itseeni tarpeeksi kisatilanteessa. Treenit näyttivät koko kevään hyvää, mutta kesällä paras tulos jäi piippuun, Jaakkola muistelee.

Nyt tilanne on toinen.

– Nyt olen harjoitusheitoissa ollut usean metrin edellä viime vuotta. Nyt on heitetty enemmän raskaita välineitä ja voimatasotkin ovat menneet eteenpäin eli hyvältä näyttää.

Paikka Tokion olympiajoukkueessa on Jaakkolankin tavoite. Tulosraja on rikottava tai riittävät rankingpisteet on kerättävä 29. kesäkuuta mennessä.

– Se on täysin realistinen tavoite. Nyt ollaan niin paljon edellä viime vuotta, Jaakkola sanoo olympiakisoista ja olympiarajasta.

Silja Kosonen ja Krista Tervo avaavat kesään kotimaan kilpailut Kankaanpäässä.

Kosonen haluaa ME:n ja Tokioon

Silja Kososen kesän tavoitteena ovat Tokion olympiakisat ja moukarinheiton 19-vuotiaiden maailmanennätyksen rikkominen.

Kosonen heitti jo talvimestaruuskilpailuissa Kaustisella naisten Suomen ennätyksen 72,44, joka jää kuusi senttiä Tokion olympiakisojen tulosrajasta.

Kiinalaisen Zhang Wenxiun 19-vuotiaiden maailmanennätys on 73,24.

– Tiedän, että minulla on rahkeita heittää pidemmälle, Kosonen arvioi olympiarajaa ja 19-vuotiaiden ME:tä.

https://live.tuloslista.com/8997

https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=28331