Kamworor taas maastomestari, Cheptegein romahdus hiljensi yleisön

Kamworor taas maastomestari

Ugandan Joshua Cheptegein dramaattinen romahdus miesten 10 kilometrin lopussa sumensi kotiyleisön juhlaa maastojuoksun MM-kisoissa Ugandan Kampalassa.

Cheptegei oli hyvän matkaa karussa, mutta sammahti sitten täysin 800 metriä ennen maalia ja pääsi juuri juuri maaliin sijoittuen 30:nneksi. Mestariksi juoksi toisen kerran peräkkäin Kenian Geoffrey Kamworor.

Ugandalaisyleisön toiveet olivat tapissa ja kannustuksen pauhu korvia huumaavaa, kun Cheptegei taivalsi turvallisen näköisessä johdossa kohti maalia karattuaan muilta puolimatkan jälkeen. Yleisön äänet katkesivat kuin käskystä, kun Cheptegein vauhti alkoi hyytyä ja muuttui nopeasti epätoivoiseksi horjahteluksi kohti maalia. Takaa alkoi tulla miehiä ohi yhtenä virtana.

Ugandalaisten toiveet olivat korkealla, sillä aiemmin 19-vuotiaiden 8 kilometrin kilpailussa Jacob Kiplimo karkasi samalla tapaa ylivoimaiseen johtoon ja juoksi kisojen isäntämaalle sen ensimmäisen mestaruuden maastojuoksun MM-kisoista.

Kiplimo selvitti 8 kilometriä ajassa 22.40. Hän kukisti kolmella sekunnilla toiseksi juosseen Etiopian Amdework Walelegnin. Viime kesänä Kiplimo, 16, pinkoi junioreiden MM-kisoissa 10 000 metrin pronssille ajalla 27.26,68.

Suomessa ratajuoksu-uransa käynnistellyt Kamworor otti makoisan voiton. Hän on ensimmäinen MM-maastojen miesten kilpailussa mestaruutensa uusinut juoksija sitten vuoden 2006 ja Etiopian Kenenisa Bekelen. Toiseksi Kampalan 10 kilometrillä juoksi Kenian hallitseva maastojuoksumestari Leonard Barsoton.

MM-maastot juostiin Kololon urheilu- ja puistoalueelle rakennetulla mutkaisella kahden kilometrin nurmiradalla. Matkalla juoksijoiden rytmiä rikottiin parilla nousulla ja laskulla sekä kahdella maan pinnassa olleen puun rungon ylityksellä.

Kamworor käytti 10 kilometriin aikaa 28.24. Hän voitti Barsoton 12 sekunnilla. Etiopian Abadi Hadis oli kolmas ajalla 28.43. Kamworor on nyt voittanut kahdesti puolimaratonin ja maastojuoksun MM-tittelin.

Cheptaille makoisa voitto, Kenia vei viestin

Naisten 10 kilometriä voitti Kenian hallitseva maastojuoksumestari Irene Cheptai. Hän selvitti matkan ajassa 31.57. Chepatai oli toissa vuoden MM-kisojen 5000 metrillä seitsemäs, mutta ei ole koskaan aiemmin ollut mitaleilla arvokisoissa. 

Kenia vei naisten kilpailussa historiallisesti kuusi kärkisijaa. Viime kesän olympiakisojen 10 000 metrin nelonen Alice Nawowuna oli toinen neljä sekuntia voittajalle jääneenä.

Cheptai jätti kilpailussa taakseen tukun ratajuoksun supernimiä: Rion olympiakisojen 3000 metrin esteiden hopeamitalisti ja edelliskesän maailmanmestari Hyvin Jepkemoi oli neljäs (32.32), 1500 metrin olympiavoittaja Faith Kipyegon oli kuudes (32.49) ja Rion esteiden mestari Bahrainin Ruth Jebet seitsemäs (32.49).

MM-maastojen 8 kilometrin sekaviestissä Kenia vei voiton ajalla 22.22. Etiopia oli toinen kahdeksan sekunnin erolla ja Turkki oli kolmas 15 sekunnin erolla. Viestikisa juostiin nyt ensi kertaa MM-maastojen historiassa. 

Kenian viestin avasi 1500 metrin olympiavoittaja Asbel Kiprop. Hän päästi viime kesän junioreiden 1500 metrin MM-nelosen Winfredah Nzisan matkaan kuuden sekunnin johdossa Nzisa puolestaan lähetti Bernard Korosin kärjessä kolmososuudelle. Ankkuriosuudella Kenian Beatrice Chepkoech piti Kenian kärjessä ja Etiopian Genzebe Dibaban takanaan.

tuloksia