Kameleonten harjoitushallin suunnitellut HARC Oy Espoon EM-kilpailuiden kumppaniksi 

Espoon Leppävaarassa heinäkuussa kilpailtavien yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuiden urheilijat valmistautuvat kilpailusuorituksiin uudessam upeassa Kameleonten liikunta- ja urheiluhallissa. Hallin arkkitehtuurista vastaava Arkkitehtitoimisto HARC Oy on hallin suunnittelutyön ohella myös EM-kilpailuiden virallinen yhteistyökumppani.

Pian lähes 30 vuotta urheilurakentamisen ammattilaisena toiminut HARC Oy tunnetaan mm. urheilurakennusten ja monitoimiareenoiden suunnittelusta. Yhtiö on erikoisosaamisellaan toteuttanut  merkittäviä kohteita Suomessa ja Euroopassa.

Kameleonten liikunta- ja urheiluhallin ohella HARC Oy on suunnitellut mm. golfin sisäharjoittelukeskus Season Golfin Espooseen, Imatran monitoimiareenan ja Kivikon hiihtohallin. Lisäksi yhtiö on suunnitellut useita monitoimiareenoita ja harjoitushalleja Suomessa ja muualla Euroopassa.

HARC Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Else Kettunen on innoissaan yhteistyöstä EM-kilpailuiden kanssa.

– Olemme vuosien varrella päässeet suunnittelemaan kymmeniä erilaisia liikunta- ja urheiluhalleja kaikkialla Euroopassa ja jopa Kiinassa. Erityisen hienoa Espoon projektissa on se, että suunnittelemamme Kameleonten saa ensikasteen EM-kilpailuihin tulevien huippu-urheilijoiden toimesta ja että halli tulee sen jälkeen monen eri lajin harrastajien ja nuorten urheilijoiden käyttöön, Kettunen toteaa motivoivasta kokonaisuudesta.

Harri Lammi: Huippuolosuhteet EM-kisaurheilijoille ja Espoon urheilulle

Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Espoon Leppävaaran stadionilla 13.-16. heinäkuuta. Kilpakävelyt käydään jo päivää aiemmin 12. heinäkuuta.

– Olemme erittäin iloisia HARC Oy:n kumppanuudesta. Heidän suunnittelupöydältä Leppävaaraan nousevan Kameleontenin myötä voimme tarjota urheilijoille huippuolosuhteet kilpailuiden aikaiseen harjoitteluun ja ennen kaikkea kilpailusuorituksien valmistautumiseen, kiittelee EM-kilpailuiden johtaja Harri Lammi.

– Hallin olosuhteet tarjoavat m Espoolle laajat mahdollisuudet kehittää yleisurheilua ja ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuntaa.

Lue lisää yleisurheilun alle 23-vuotiaiden (U23) EM-kilpailuista www.espoo2023.fi ja seuraa tapahtumaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #espoo2023 ja @u23espoo2023

Lisätietoja Arkkitehtitoimisto HARC Oy Else Kettunen +358 (0)40 501 117