Kämäräisen kesä alkaa Hallessa huippuseurassa: ”Hieman jännittää”

Kämäräisen kesä alkaa Hallessa huippuseurassa: ”Hieman jännittää”

Sanna Kämäräinen tunnustaa, että vatsanpohjassa on perhosia. Kiekonheittäjän kilpailukausi alkaa lauantaina Hallen heittopäivillä Saksassa. Vastassa on tukku lajin kansainvälisen huipputason heittäjiä.

– Hieman jännittää, niin kuin joka vuosi ennen kauden ensimmäistä kilpailua. En ole koskaan avannut kautta näin kovassa seurassa, mutta tätä minä olen halunnut, Kämäräinen sanoo.

Kämäräinen kiskaisi talvella heittolajien Euroopan cupissa Leiriassa ennätyksensä 61,07. Se sinetöi paikan elokuisissa Pekingin MM-kilpailuissa. Keväällä hän viritteli kuntoaan Portugalin leirillä, jossa kiekko lensi leirikilpailussa reilut 58 metriä. Hallen mittelö on Lapinlahden Vedon heittäjän silmissä kuitenkin kesän kilpailukauden avaus.

– Vielä pari vuotta sitten en olisi uskonut, että joskus sanon olevani pettynyt, jos tulos jää alle 60 metrin. Mutta … kun sain rajan rikki viime vuonna, nyt pitäisi pysyä siellä, Kämäräinen sanoo.

– Kilpailussa en silti pyri tietoisesti mihinkään tulokseen, yritän pitää ajatukset heittämisessä.

 

Kilpailuvalmius korkealla

Valmentaja Anssi Mäkisen mukaan Portugalin leirillä keskityttiin kilpailuun valmistavaan harjoitteluun, heitettiin kilpailuvälineellä ja haettiin heiton rytmitystä fyysisten ominaisuuksien harjoittelun lisäksi.

– Minusta me onnistuimme aika hyvin. Välineen hallinta parani koko ajan. Sannan valmius heittää pitkälle on selvästi parempi kuin viime vuonna tähän aikaan, Mäkinen sanoo.

Kämäräinen oli tyytyväinen erityisesti viimeisen leiriviikon harjoitteluun, mutta harmittelee, ettei ehtinyt tehdä Suomessa suunniteltua heittoharjoitusta ennen Saksaan lähtöä.

– Sadekeli esti ulkona heitot eikä päästy sisälle, kun oli tuo pyhäpäivä. Edelliset heitot ovat Portugalin leiriltä, Kämäräinen sanoo.

 

Kovat kirittäjät, hyvät olosuhteet

Halleissa naisten kiekkokilpailun kärkinimiä ovat MM- ja EM-hopeamitalisti Nadine Müller, 29, joka kiskaisi äskettäin Wiesbadenissa 65,30 ja Anna Rüh, joka teki Wiesbadenissa ennätyksensä 66,14. Saksalaiskaksikon ohella Hallessa heittävistä lujassa kevätvireessä on myös hiljattain kotimaassaan 67,87 pyörähdellyt kuubalainen MM-finalisti Denia Caballero.

Hallen kilpailu ei ole Kämäräisen alkukesän kilpailuturneen ainoa ulkomainen koetos. Turnee jatkuu Hollannissa 24. toukokuuta sekä sen jälkeen Ranskassa ja Marokossa.

– Suomessakin olisi kilpailuja, mutta jos haluaa hyviä olosuhteita ja ennen muuta kovia kilpakumppaneita, on lähdettävä ulkomaille, Kämäräinen sanoo.