Kalevan kisat laji lajilta: Eero Saleva voitti miesten kympin

Yleisurheilun SM-kilpailut Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna jo 112. kerran. Kilpailupaikkana on 12 vuoden tauon jälkeen Lappeenranta ja ’Kimpisen sininen’. Torstain 1.8. täydelliset tulokset ja kaikkien lajien kilpailuraportit tällä sivulla.

 

 

LIVE-Tulospalvelu: http://live.time4results.com/yu/2019/kalevankisat

LAPPEENRANTA 1.-4.8.2019 CXII Kalevan kisat

Nelipäiväisten SM-kilpailujen avauspäivänä torstaina kilpailtiin kolme finaalia ja kahdeksan lajin karsintakilpailut. Järjestävänä seurana toimi 550 toimitsijan voimin Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

 

Eero Salevan ensimmäinen Suomen mestaruus

Topi Raitasen pitkäaikainen harjoitustoveri ja nykyisin Tommy Ekblomin valmennuksessa harjoitteleva Eero Saleva voitti miesten 10000 metrillä uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden ajalla 30.21,21. Aki Nummela kiri Helsingin Kisa-Veikoille kaksoisvoiton.

Rohkealla vauhdinpidolla ja spontaanilla vuorovedolla juoksun neljästä parhaasta kolme juoksi uuden ennätyksensä. Puolimatka ohitettiin ajassa 15.17,16. Saleva lisäsi vauhtia kolme kilometriä ennen maalia ja pääsi muista eroon runsas neljä kierrosta ennen maalia.

Triathlonia päälajinaan pitänyt Turun Urheiluliiton Henrik Goesch rohkeni pisimpään seurata Salevan nykäystä, minkä jälkeen Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki teki oman iskunsa ja näytti jo nousevan hopeamitalikorokkeelle. 500 metriä ennen maalia oli kuitenkin Nummelan vuoro iskeä ja hän nousi toiseksi.

Nummela paransi seitsemän vuotta vanhaa ennätystään 0,17 sekuntia 30.23,34:ään. Pronssimitalilla palkittu Ihamäki paransi ennätystään 14,69 sekuntia 30.27,74:ään ja Goeschin uusi ennätys kirjataan  30.29,30. Tätä ennen hän oli juossut maantiekilpailussa 31.08.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden maratoonari Henri Manninen seurasi viidentenä miehenä kärkiryhmässä, muttei viimeisen kierroksen kirissä voinut mitään nopeammilleen. Mannisen aika oli 30.31,44. Lahden Ahkeran Antti-Pekka Niinistö juoksi kuudenneksi uudella ennätyksellään 30.42,02.

Salevan mukaan juoksijoiden kesken ei oltu sovittu vetovuoroista.

– Oma taktiikka syntyi siten, etten ennakkosuosikkina halunnut lähteä muille jänikseksi. Tein viisaasti ja nykäisin sitten eron matkalla ja pidin sen loppuun asti, Saleva sanoi.

Nummelan tuima kiri toi Salevankin askeliin vauhtia.

– Kolme kilometriä omalla vedolla siinä lopussa kyllä tuntui ja Nummela on syttyessään vaarallinen kirimies, Saleva sanoi.

Kuntoa Salevalla olisi ollut parempaankin vauhtiin, jos olisi ollut tarvetta.

– Olisin voinut helposti juosta alle puolen tunnin, Saleva sanoi.

Kärjen takana Pedersören Falkenin maratoonari Björn Sandler ja Kevin Sandell juoksivat ennätyksensä 31.41,96 ja 32.02,26 samoin kuin Seinäjoen Seudun Urheilijoiden 34-vuotias Harri Hietamäki, joka hävisi 21-vuotiaalle Sandellille loppukirissä yhden sekunnin kymmenyksen.

16:ntena maaliin ajalla 32.07,33 saapui Turun Urheiluliiton 47-vuotias Jaakko Kero, joka osallistui Kalevan kisoihin ensi kerran jo vuonna 1995.

Tämänvuotinen voittoaika oli hitain 56 vuoteen. Vuonna 1963 mestaruuden voitti Kaipolan Vireen Pentti Luoto ajalla 30.30,3.

 

Aku Partanen uusi mestaruutensa kotiyleisön edessä

Lappeenrannan Urheilu-Miehien Aku Partanen uusi miesten 20 kilometrin kävelyn mestaruutensa kotiyleisönsä edessä Lappeenrannan satamassa. Vatsavaivoista huolimatta hän käveli uransa toiseksi parhaan ajan 1.24.38.

Valentin Konosen valmentama Partanen ohitti 5 kilometriä ajassa 20.23 ja 10 kilometriä 40.54 ollen tuolloin alle 1.22:n vauhdissa. Vielä 15 kilometrin väliaikakin 1.02.13 enteili reilua parannusta omaan ennätykseen, mutta viimeinen neljännes matkasta vei yli kaksi minuuttia ensimmäistä neljännestä pidempään.

– Ihan rehellisesti sanottuna housut on täynnä sitä itseään. Jostain syystä ei vatsa toiminut tänään. Se vei lopusta terän. Mestaruus on kuitenkin mestaruus. Siihen olen ihan tyytyväinen. Harmi, etten pystynyt parempaan aikaan tänään, Partanen sanoi,

Hopeamitalimies Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoista käveli lähes puolimatkaan saakka Dohan MM-rajan 1.22.30 aikataulussa, mutta saatuaan kolme varoitusta hän joutui pysähtymään kahden minuutin aikasakolle ja putosi SM-kilpailussa jo viidenneksi.

Jo 13 kilometrin väliaika-asemalla Ojala oli jälleen noussut SM-kilpailussa toiseksi, mutta lopputulos 1.28.02 jäi tavoiteajasta runsaasti. Seitsemän viime vuoden aikana Ojala on kolmesti voittanut mestaruuden ja kolmesti ollut toinen. Viime vuonna hän joutui keskeyttämään.

Neljän vuoden tauon jälkeen kävelykilpailuihin palannut Turun Urheiluliiton Matias Korpela nykäisi 11 kilometrin kohdalla selvän eron seuraaviin ja oli kävelemässä kohti pronssimitalia. 18:nnella kilometrillä hän kuitenkin sai kahden minuutin aikasakon ja viimeisellä kilometrillä hänet hylättiin neljännestä varoituksesta.

Pronssimitalilla palkittiin lopulta Espoon Tapioiden 20-vuotias Joni Hava ajalla 1.33.04. Havan 19-vuotias seuratoveri Jaakko Määttänen käveli tämän kanssa yhdessä lähes 18 kilometriä, mutta putosi lopulta neljänneksi 55 sekunnin päähän.

18-vuotias Yläneen Kirin Lauri Joukas käveli elämänsä ensimmäisessä 20 kilometrin kilpailussa viidenneksi ajalla 1.41.06. Useampia kilpailijoita ei raskaalta urakalta maaliin saapunutkaan.

SM-kilpailun ulkopuolella käveli 30-vuotias valkovenäläinen Aliaksandr Ljahovitsh kilpailun nopeimman ajan 1.22.25. Viime vuonna Ljahovitsh voitti kotimaansa mestaruuden ja sijoittui Berliinin EM-kilpailuissa 18:nneksi.

Kävelyiden viralliset väliajat kilometreittäin: http://www.championchip.ee/results/1479

 

Enni Nurmi voitti vauhdikkaan naisten 20 kilometriä

21-vuotias Espoon Tapioiden Enni Nurmi kiri mestariksi naisten 10 kilometrin kävelyssä, jonka kymmenestä osallistujasta jopa kuusi paransi omaa ennätystään. Nurmen voittoaika 47.30 on kauden kotimainen kärkitulos.

Kolme kilometriä ohitettiin ajassa 14.00 ja puolimatka 23.42 mestaruutta puolustaneen Lappeenrannan Urheilu-Miehien Elisa Neuvosen johdolla, mutta Tapioiden kaksikko Nurmi ja Hele Haapaniemi olivat molemmilla väliaika-asemilla vain sekunnin häntä jäljessä.

Viimeistä edellisellä kilometrillä Neuvonen putosi kärkikolmikosta ja viimeisellä Nurmi yksin pystyi enää säilyttämään vauhtinsa ja voitti mestaruuden 11 sekunnin erolla. Jani Lehtisen valmennuksessa yhdessä Nurmen kanssa harjoitteleva Haapaniemi oli toinen parannettuaan ennätystään 53 sekuntia 47.41:een.

Neuvonen ehti maaliin kolmantena ajassa 48.07 hieman ennen hyvän loppukirin ottaneita Laitilan Jyskeen Venla Laihoa ja Lapuan Virkiän Anniina Kivimäkeä. Laiho paransi ennätystään hurjasti 2.06 minuuttia ja Kivimäkikin 1.01 minuuttia.

Uuden ennätyksensä kävelivät myös kuudenneksi sijoittunut Lapuan Virkiän 16-vuotias Heta Veikkola ajalla 51.43 sekä Turun Weikkojen 18-vuotias Venla-Nora Nirkkonen ja Lapuan Virkiän kolmaskin edustaja Sanna Mäenpää ajoin 55.05 ja 55.55. Veikkolan aika on 16-vuotiaiden tilaston kautta aikain neljänneksi paras.

 

Pulli ponnisti koleassa karsinnassa 760

Vuoden 2014 mestari Kristian Pulli Kaipolan Vireestä hyppäsi pisimmälle miesten pituushypyn karsinnassa tuloksella 760.

Karsintarajan 730 ylittivät ensimmäisellä yrityksellään myös Joensuun Katajan Kalle Salminen ja Karkkilan Poikien Pyry Keränen.

Toisella yrityksellään karsintarajaan ylsivät Viipurin Urheilijoiden kaksikko Eero Haapala ja Arttu Pajulahti sekä kolmannella yrityksellään myös Valtimon Vasaman Joona Kokkola.

Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen hyppäsi avausyrityksellään 722 jääden kahdeksan sentin päähän karsintarajasta, mutta jätti siitä huolimatta kaksi muuta yritystään käyttämättä.

Kymmenen parhaan joukkoon ylsivät lisäksi Lahden Ahkeran Joska Tommola, Vasa Iddrottssällskapin 19-vuotias Jimi Nukala ja kymmenentenä Ylihärmän Junkkari Ville Hakomäki tuloksella 711.

 

Sanna Kämäräinen sinkautti pisimmälle kiekkokarsinnassa

Naisten kiekonheiton karsinta oli hyvätasoinen. Jo avauskierroksella seitsemän parasta ylitti 48,50 metrin karsintarajan seuraavin tuloksin:

1) Sanna Kämäräinen LapinlVe 52,47, 2) Vilma Paakkala EspTa 51,67, 3) Salla Sipponen KeurKi 51,65, 4) Lotta-Kaisa Eliander TuUL 51,13, 5) Katri Hirvonen JoKa 50,26, 6) Elina Mattila TuUL 49,22, 7) Johanna Lehtiö KU-58 48,96.

Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti ylitti karsintarajan kolmannella heitollaan. Kymmenen parhaan joukkoon ylsivät lisäksi Puumalan Virin Tuula Penttinen ja viimeisenä Laitilan Jyskeen Krista Uusi-Kinnala tuloksella 46,87.

Raision Kuulan 39-vuotias Pauliina Aalto karsiutui finaalista 40 sentin erolla.

 

Puolustava mestari karsiutui 400 metrin finaalista

Miesten 400 metrin juoksun puolustava mestari Markus Teijula ei päässyt vauhtiin omassa alkuerässään, vaan karsiutui alkuerien 12:nneksi nopeimmalla ajalla 49,63.

Helsingin IFK:n Erik Back ja Tampereen Pyrinnön Ville Aarnivala hallitsivat ensimmäistä erää kaikkeaan yrittämättäkin ajoin 48,74 ja 48,75.

Toisesta erästä jatkoon juoksivat kimmoisalla askelella liitänyt Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto ja rohkeasti aloittanut Tampereen Urheilijat-38:n Ilari Ryyppö ajoin 48,65 ja 48,77.

Kolmannen erän voitti kovaa aloittanut Pedersören Falkenin Christoffer Envall alkuerien nopeimmalla ajalla 48,43. Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen nousi loppusuoralla kaukaa takaa toiseksi. Myös kolmanneksi sijoittunut Gamnlakarleby IF:n Filiph Johansson selviytyi aikavertailusta finaaliin ajalla 48,72.

Viimeisenä aikavertailun kautta finaaliin ylsi 49,08 juossut Helsingin Kisa-Veikko Tommi Mäkinen. Terävästi lähtenyt Nousiaisten Suden Heikki Äijälä karsiutui vielä finaalista, mutta paransi ennätyksensä 49,70:een.

 

Thureson keskeytti 400 metrin alkuerissä

Naisten 400 metrin ensimmäisessä alkuerässä Helsingin Kisa-Veikkojen Amira Chokairy ja loppusuoralla jo selvästi hellittänyt Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Ida Ravaska olivat vailla vastusta ajoin 55,69 ja 56,21. Hallitseva 200 metrin mestari Turun Tovereiden Milja Thureson keskeytti alkumetreillä jalkaansa pidellen.

Toisessa alkuerässä 38-vuotias Lahden Ahkeran Sanna Erkinheimo johti suurimman osan matkaa, kunnes Pietarsaaren Drottin Jeanine Nygård viime metreillä liisi hänen ohitseen ajassa 56,18. Kesän ensimmäisen kilpailunsa juossut Lappeenrannan Urheilu-Miehien Kristiina Halonen oli tämän erän kolmas ajalla 56,53.

Aikavertailusta finaaliin pääsivät yli 57 sekunnin tuloksin Turun Urheiluliiton Viola Westling ja Vasa Iddrottssällskapin Malva Nylund. Hidasvauhtisesta ensimmäisestä erästä suoraan kolmantena finaaliin juoksi Tampereen Pyrinnön Alisa Aalto ajalla 57,93.

Tämän kauden tilastoykkönen Aino Paunonen ei osallistunut alkueriin.

 

Remes linkosi ainoana yli 70 metriä

Miesten moukarinheiton karsinnassa ainoan yli 70 metrin heiton linkosi Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes, jonka avausheitto kantoi 70,31. Remeksen toistaiseksi paras sijoitus Kalevan kisoissa on neljäs.

Avausheitollaan karsintarajan 63,50 ylittivät myös tänä kesänä yli 73 metriäkin heittäneet Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas, Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen, Vehmaisten Urheilijoiden Aleksi Jaakkola ja puolustava mestari Henri Liipola Someron Esasta.

Toisella kierroksella karsintarajan ylittäjiä kertyi kolme lisää, nimittäin Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen, Sjundeå IF:n Roope Auvinen ja Helsingin IFK:n Marco Kammer.

Finaaliin kymmenen parhaan joukkoon ylsivät lisäksi Sjundeå IF:n toinen edustaja Fredrik Fröberg ja 37-vuotias Oulun Pyrinnön Petri Rautio.

Kilpailun nuorin osallistuja 18-vuotias Oskari Lahtinen Noormarkun Nopsasta paransi ennätystään kolmatta metriä 61,80:een ja rikkoi ensi kerran 60 metrin rajan, mutta karsiutui finaalista kahdeksan sentin erolla. Vielä sentin häntäkin pienemmällä erolla karsiutui Tampereen Pyrinnön Joni Syrjälä.

 

Naisten korkeushypyssä karsittiin vain kaksi kilpailijaa

Vain 13 naista osallistui 13 asteen lämpötilassa naisten korkeushypyn karsintaan ja kahta lukuunottamatta kaikki heistä ylittivät korkeuden 165, minkä jälkeen karsintaa ei enää jatkettu.

Finaaliin selviytyi Suomen ennätysnaisen Ella Junnilan ja muiden ennakkosuosikkien ohella myös neljän vuoden kilpailutauolta palannut Tilda Huff (o.s. Hämäläinen).

 

Koilahti hyppäsi pisimmälle karsinnassa

Turun Weikkojen Taika Koilahti ponkaisi naisten pituushypyn avauskierroksella pitkissä trikoissa lankun takaa ponnistaen erinomaisen tuloksen 633.

Anne-Mari Lehtiö Vantaan Kenttäurheilijat-58:sta ponnisti avaushypyllään 611, Kaipolan Vireen Sini Sanaslahti uuden ennätyksensä 610, Joensuun Katajan Marika Partinen 606 ja Kokkolan Veikkojen Roosa Määttälä karsinnan voimakkaimpaan 1,4 sekuntimetrin vastatuuleen 596.

Karsintarajan 590 ylitti lisäksi kolmannella yrityksellään Sibbo-Vargarnan Aino Tapio.

Finaaliin ylsivät myös vuoden 2014 mestari Emmi Mäkinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista, ennätyksensä 584 hypännyt Joensuun Katajan kolmiloikkaaja Jessica Miettinen, Savonlinnan Riennon 17-vuotias Neea Käyhkö ja Tampereen Pyrinnön 19-vuotias Oona Hietala.

Tuuli vaihteli voimakkaasti 1,4 sekuntimetrin vastatuulesta aina 3,6 sekuntimetrin myötätuuleen.

 

Kangas pisimmälle kuulakarsinnassa – Kööpikkä ei osallistunut

Miesten kuulantyönnön karsinnassa 13 asteen lämpötilassa pisimmälle 17,65 ja 17,08 työnsivät aiempi viisinkertainen mestari Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas ja aiempi kaksinkertainen mestari IF Raseborgin Tomas Söderlund.

Karsintarajan 16,50 ylittivät avaustyönnöllään myös Loimaan Voiman Nico Oksanen, Porin Yleisurheilun 20-vuotias Eero Ahola ja Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Kyrönviita. Oksanen on tänä vuonna ylittänyt 17 metriä kaikissa 12 kilpailussaan, vaikka hänen ennätyksensä ei vielä toistaiseksi ole enempää kuin 17,77.

Keiteleen Kunnon Panu Tirkkonen ja Loimaan Jankon Mikko Toiviainen ylittivät karsintarajan toisella työnnöllään.

Kymmenen parhaan finaalin täydentävät Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Niklas Loukola, kolmen vuoden tauon jälkeen come-backin tehnyt Rovaniemen Arctic Athleticsin Henri Pakisjärvi ja Siilinjärven Ponnistuksen 20-vuotias Lauri Lindqvist kymmenentenä tuloksella 15,38.

Hallitseva mestari Timo Kööpikkä ei osallistunut karsintaan. Kööpikän tämän vuoden viimeisin kilpailutulos on jo kesäkuulta.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)