Kaksi maailmanmestaria haastaa Ståhlin Turussa – Naisten seiväshyppyyn huippunimiä

Daniel Ståhlin ympärille rakentuu Turun Paavo Nurmi Gamesiin kansainvälisen huipputason kiekkokilpaılu. Laadukas tulee myös naisten seiväshypystä, jonka kärkinimiä ovat Dohan MM-nelonen ja Berliinin EM-kolmonen, britti Holly Bradshaw ja kreikkalainen Berliinin EM-kakkonen Nikoleta Kiriakopoulou.

Dohassa viime syksynä maailmanmestaruuden voittanut Ståhl kohtaa Turussa elokuun 11. päivä aiemmat maailmanmestarit Liettuan Andrius Gudziusin ja Puolan Piotr Małachowskin sekä lajin tulevaisuuden huippunimen Slovenian Kristjan Cehin.

– Iloinen olen, että kiekkoon on saatu tuollainen kattaus aikaiseksi. Turun yleisö arvostaa heittolajeja. Kun Ståhl kilpailee äitinsä entisessä kotikaupungissa, hän on tavallaan oman kylän poikia ja saa varmasti hyvän huomioarvon, sanoo Paavo Nurmi Gamesin urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen.

– Kansainvälisestä urheilijalistauksesta 60-70 prosenttia on valmiina. Kuten aina, osa nimistä muuttuu vielä ennen kisoja.

Ståhlin haastajista Gudzius, 29, voitti kolme vuotta sitten Lontoossa maailmanmestaruuden kahden sentin erolla Ståhliin. Kuluvana kesänä liettualainen on heittänyt jo 68,68. Malachowski, 37, on vuoden 2015 maailmanmestari ja kaksinkertainen Euroopan mestari. Konkarin pisin heitto kantoi viime kesänä 67,23.

Ceh, 21, heitti kesäkuun lopussa Mariborissa 68,75, joka on 22-vuotiaiden Euroopan ennätys ja ikäluokan kaikkien aikojen kärkitulos maailmassa. Viime kesänä Ceh sivalsi mestariksi 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Gävlessä.

 

Naisten seiväshypyssä tasainen huippujoukko

Paavo Nurmi Gamesin naisten seiväshypyn voittotaistosta on tulossa tasainen. Holly Bradshaw ylitti viime kesänä 480 ja kokenut Nikoleta Kiriakopoulou 472.

Heidän kanssaan voitosta ovat taistelemassa tänä kesänä Slovenian ennätyksen 475 ylittänyt Tina Sutej ja 472 taivuttanut Ruotsin Michaela Meijer sekä viime vuosina neljä nuorten EM- tai MM-titteliä voittanut Sveitsin Angelica Moser.

– Tämä on luonnollisesti mainio kilpailu lajin kotimaisille kärkinimille, kuten erinomaista kilpailukautta hyppäävälle Elina Lampelalle, Salonen sanoo.

Kotimaan ykkönen Wilma Murto kävi hiljattain polven tähystysoperaatiossa, joten hänen kilpailusuunnitelmansa ratkeavat myöhemmin.

Paavo Nurmi Games on WA:n Continental Tourin kärkikategorian Kultasarjan osakilpailu. Miesten lajit Turussa ovat 100 metriä, 110 ja 400 metrin aitajuoksu, 3000 metrin estejuoksu, kiekon- ja keihäänheitto. Naisten lajit ovat 1500 metriä, 100 metrin aitajuoksu, korkeus-, seiväs- ja pituushyppy sekä kolmiloikka.

 

Lisätietoja:

Arttu Salonen, PNG, urheilijahankinta, 050 590 5519