Kaksi lajivoittoa juossut Helander JKU:n voimahahmo eurocupissa

Kaksi lajivoittoa juossut Helander JKU:n voimahahmo eurocupissa

Lajivoitot 800 metrillä ja 2000 metrin esteissä juossut Eemil Helander oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden joukkueen voimahahmo alle 20-vuotiaiden seurajoukkueiden Euroopan seurajoukkueiden cupin B-ryhmässä.

JKU oli mukana miesten kilpailussa. Se sijoittui kahdeksan joukkueen taistossa viidenneksi. Jyväskyläläiset kokosivat 77,50 pistettä. Kilpailun italiainen ja sveitsiläinen kärkikaksikko Atletica Vicentina Club ja Coa Valais Romand -seura saivat kasaan 117 ja 109 pistettä ja nousivat ensi kaudeksi A-ryhmään.

– Oli tosi onnistunut kilpailu tällä porukka. Meillä oli pieni tiimi, kun sairastumisen tai loukkaantumisen takia joukkueesta jäi pois Juho Niemisen, Daniel Savolaisen ja Miika Lehtisen tapaisia urheilijoita, totesi joukkueenjohtaja Antti Mero jr.

– Käytännössä joukkueen pieni koko tarkoitti, että liki kaikki joutuivat urakoimaan kolme lajia, mutta kaikki pystyivät silti urheilemaan omalla tasollaan. 


jku_pojat.jpg

JKU:n piskuinen tiimi urakoi seurajoukkueiden eurocupissa Leiriassa ja nappasi viidennen sijan.

,

Helander: Piti syöksyllä varmistaa voitto

Helander voitti 800 metriä aivan oman ennätyksen tuntumaan menevällä ajalla 1.57,85 samoin kuin 2000 metrin esteet, jossa voitto heltisi ajalla 6.04,73.

– 800 metrillä oli rauhallinen alku, mutta vika kierros mentiin sitten kovaa. Tein rytminvaihdon 250 metriä ennen maalia ja sain siinä pienen eron, mutta viimeisellä 50 metrillä aloin hyytyä ja takaa tuli kaveri lujaa. Sain kuitenkin voiton varmistettua pienellä syöksyllä, Helander kertaili.

– 800 metrin kilpailu tuntui verryttelyssä ennen estejuoksua. Siksi en mennyt kilpailussa vetämään vaan peesasin, kunnes kiristin vauhtia 600 metriä ennen maalia. Se riitti voittoon.

Lajivoittoihin pystyivät myös 100 metriä voittanut Jesse Väyrynen ja 110 metrin aidat voittanut Juuso Peltola. Väyrynen juoksi myös pikaviestin sekä 400 metriä, jolla hän oli viides ajalla 51,59.

– Mielenkiintoinen urakka se oli kuin pääsi kansainvälisellä tasolla kisaamaan. 100 metriä meni ihan hyvin, mutta 400 metriä en ollut ikinä ennen juossut henkilökohtaisessa kilpailussa. Se oli uusi kokemus. Tähän oli hyvä lopettaa kausi, Väyrynen tuumi.

Peltolan lajivalikoima oli eksoottisempi. Hän heitti ensin kiekkokisassa kuudenneksi tuloksella 33,29 ja voitti sitten pika-aidat ajalla 14,53.

– Kiekossa sain teknisesti hyvän suorituksen aikaiseksi, vaikkei sitä ole tullut paljon heitettyä. 110 metrin aidoissa oli itsevarma fiilis, joka näkyi varsinkin juoksun lopussa. Pikaviestissä sitten jätettiin radalle kaikki, mitä oli kaudesta jäänyt hampaankoloon, Peltola hehkutti.

Yleisurheilutuloksia/JKU

Leiria, Portugali:

Alle 20-vuotiaiden seurajoukkueiden Euroopan cup, B-ryhmä (Suomea kilpailussa edusti miesten cupiin osallistunut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden joukkue):

Miehet: 

100 m (+0,3 m/s): 1) Jesse Väyrynen Suomi 11,04

200 m (+0,1): 1) Stefano Quarshie Italia 22,39,…6) Viljami Hietaharju Suomi 22,97.

400 m: 1) Ilja Petrusenko Liettua 48,21,…5) Jesse Väyrynen Suomi 51,59.

800 m: 1) Eemil Helander Suomi 1.57,85.

1500 m: 1) Mathias Vergotte Ranska 4.10,49,…6) Tuomas Seppänen Suomi 4.25,77 

3000m: 1) Assaf Harari Israel 9.00,49,…7) Valtteri Konttinen Suomi 10.04,72.

110 m aj (0,0): 1) Juuso Peltola Suomi 14,53.

2000m ej: 1) Eemil Helander Suomi 6.04,73.

Korkeus: 1) Manuel Lando Italia 197,…7) Kristian Peltola Suomi 165. 

Seiväs: 1) Roee Kestenbaum Israel 440,..4) Vilho Happonen 310.

Kolmiloikka: 1) Nicola Pozza Italia 13,72, 2) Kristian Peltola 13,48.

Kuula: 1) Catalin Boden Italia 15,08,…8) Dani Lirkki Suomi 9,97.

Kiekko: 1) Armandas Miliauskas Liettua 52,17,…6) Juuso Peltola 33,29.

Moukari: 1) Catalin Boden Italia 55,63,..6) Dani Lirkki Suomi 23,41.

Keihäs: 1) Tanguy Schwartz Ranska 52,55,..4) Vilho Happonen Suomi 49,87.

4 x 100 m: 1) Irlanti 42,31,,…3) Suomi (Viljami Hietaharju, Jesse Väyrynen, Kristian Peltola, Juuso Peltola) 43,09.

4 x 400 m: 1) Sveitsi 3.19,90,…7) Suomi (Viljami Hietaharju, Vilho Happonen, Valtteri Konttinen, Tuomas Seppänen) 3.38,45.

Loppupisteet: 1) Atletica Vicentina Club, Italia 117, 2) Coa Valais Romand, Sveitsi 109, 3) Leader Jerusalem, Israel 91, 4) Pays Colmar Athletisme, Ranska 80, 5) Jyväskylän Kenttäurheilijat Suomi 77,50.

kaikki tulokset