Kaisa Kymäläinen puhkaisi uuden metriluvun

Kaisa Kymäläinen puhkaisi uuden metriluvun

Naisten kuulantyönnön hallitseva Suomen mestari Kaisa Kymäläinen Oriveden Ponnistuksesta työnsi uuden ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkituloksen 16,02 Nokialla olympiavoittaja Tapio Rautavaaran mukaan nimetyn urheilukentän vihkiäiskilpailuissa. – Kotimaankatsaus 16.6.

Kymäläinen on kautta aikain 13:s suomalainen, joka naisten kuulantyönnössä on ylittänyt 16 metrin rajan. Hän työnsi Nokialla erittäin tasaisen sarjan, jonka toiseksi pisinkin työntö kaarsi 15,99.

Kauden kärkitulosta tähän saakka hallussaan pitänyt Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä tarjosi vahvan vastuksen häviten Kymäläiselle vain 11 sentin erolla. Myös kolmanneksi sijoittunut Tampereen Pyrinnön Suvi Helin työnsi yli 15 metriä.

 

Elina Torro pomppasi takaisin kilpakentille

Miesten kiekonheitossa kolminkertainen Suomen mestari ja kauden kärkituloksen haltija Pyry Niskala Seinäjoen Seudun Urheilijoista kärsi tappion Espoon Tapioiden Oskari Perälammelle, jonka voittotulos oli 55,24. Niskala jätti kilpailun kaksi viimeistä yritystään käyttämättä.

Viime vuonna hallimestaruuskilpailuissa sekä 400 että 800 metriä voittanut Naantalin Löylyn Markus Teijula juoksi 400 metriä tämän kesän toiseksi parhaaseen suomalaistulokseen 48,40. Helsingin IFK:n Erik Backin aiemmin Belgiassa juoksema kauden kotimainen kärkiaika on 48,17.

Kalevan kisojen seitsenkertainen mestari Elina Torro Lappeenrannan Urheilu-Miehistä loikkasi lastenhoidon parista kilpakentille 16 kuukauden tauon jälkeen. Torro oli naisten kolmiloikassa neljäs tuloksella 12,04 ylittäen Kalevan kisojen tulosrajan. Kilpailun voittanut Vaasan Vasaman Emma Pullola hyppäsi 12,70.

 

Anniina Kortetmaa ja Konsta Alatupa vauhdissa 200 metrillä

Kokkolan Työväen Urheilijoiden 195-senttinen ja 90-kiloinen Konsta Alatupa voitti kotikylänsä Kälviän kansallisissa kilpailuissa miesten 200 metriä ajalla 21,38. Tulos on 18-vuotiaan juoksemaksi erinomainen. Mainion uuden ennätyksensä 21,43 juoksi myös Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Aleksi Lehto.

Naisten 200 metriä voitti Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa kauden toiseksi parhaalla suomalaistuloksella 23,94. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvalan Floridassa juoksema kauden kotimainen kärkitulos on 23,72.

Kalevan kisoissa kahdeksan mestaruutta ja yhteensä 18 mitalia saavuttanut Soinin Sisun Merja Korpela voitti naisten moukarinheiton kesän kolmanneksi parhaalla suomalaistuloksella 65,71. Korpela on ylittänyt kansainvälisestikin arvostetun 65 metrin rajan nyt jo 15 vuotena peräkkäin.

Tampereen Pyrinnön vasta 16-vuotias lahjakkuus Julius Mäkinen voitti Kälviällä miesten 1500 metrin juoksun komealla uudella ennätyksellään 3.54,39. Aiempaa ennätystään Mäkinen paransi yli viisi sekuntia.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

KOTIMAANKATSAUS 16.6.2018

PARASTA A-RYHMÄÄ:

KOKKOLA 16.6.2018 Kälviän kansalliset kilpailut

Miehet,

200 m (1,5 m/s): 1) Konsta Alatupa KokkTU 21,38, 2) Aleksi Lehto SeinäjSU 21,43, 3) Filiph Johansson GamlakarlIF 21,89, 4) Christoffer Envall PedersFa 21,96, 5) Mikko Laaksonen KaustPV 22,36.

1500 m: 1) Julius Mäkinen (16-v.) TP 3.54,39.

Seiväs: 1) Iiro Suutarinen ÄhtärU 470.

Moukari: 1) Simon Solvin PedersFa 58,73.

Keihäs: 1) Jarmo Marttila KälvTa 73,65, 2) Jaakko Hauta-aho TöysVe 69,49.

Naiset,

200 m (0,6 m/s): 1) Anniina Kortetmaa KannUra 23,94, 2) Mette Baas VeitsilKV 24,53, 3) Jeanine Nygård JakobstDr 24,78.

800 m: 1) Veera Perälä SeinäjSU 2.13,73, 2) Heini Ikonen JKU 2.14,44, 3) Saana Lappalainen (13-v.) SeinäjSU 2.15,81, 4) Erika Utriainen VeitsilKV 2.16,50.

Seiväs: 1) Henriikka Könönen KuivasjAu 400, 2) Jatta Salmela VasaIS 390, 3) Sofie Westerlund VasaIS 370, 4) Essi Melender VaasVa 330, 5) Ellinor Kronholm Korsh5 330 … Erica Hjerpe VasaIS ilman tulosta (340-xxx).

Moukari: 1) Merja Korpela SoinSi 65,71. – Korpela (63,51, x, 63,60, 64,24, 65,71, x).

NOKIA 16.6.2018 Tapio Rautavaaran kentän vihkiäiskilpailut

Miehet,

400 m: 1) Markus Teijula NaantLö 48,40, 2) Ilari Ryyppö TU-38 49,37.

3000 m ej: 1) Vilho Kilpeläinen (18-v.) PiikKe 9.51,12, 2) Teppo Syrjälä (42-v.) TP 9.52,67.

Seiväs: 1) Joonas Jokivartio JKU 470, 2) Marcus Kytölä HyvinkSU 470 … Santtu Koskiaho KarijTa ilman tulosta (450-xxx).

Kiekko: 1) Oskari Perälampi EspTa 55,24, 2) Pyry Niskala SeinäjSU 55,10, 3) Ville Kivioja NokU 53,38, 4) Sami Aartolahti LA 49,80, 5) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 49,55, 6) Kalle Kivioja NokU 47,45, 7) Veikko Laitinen KeurKi 47,34.

Keihäs: 1) Taneli Juutinen KuopRe 69,58, 2) Jere Salo LauttakLu 66,95, 3) Lassi Saarinen KeurKi 65,77 … Harri Haatainen LapuanVi ilman tulosta.

Naiset,

400 m: 1) Eveliina Ojala SoinSi 48,13.

3-loikka: 1) Emma Pullola VaasVa 12,70 (0,5 m/s), 2) Saara Hakanen KUYU 12,60 (0,5), 3) Liisa Naskali NokU 12,32 (-0,1), 4) Elina Torro LUM 12,04 (0,4), 5) Laura Rautiainen LA 12,96 (0,7).

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 16,02 (kkk), 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 15,91, 3) Suvi Helin TP 15,04, 4) Eveliina Rouvali KuopRe 14,64, 5) Oona Vilermo NokU 14,45, 6) Henna Sallinen SavRi 13,87, 7) Kaisu Eskelinen MaaningMa 13,75. – Kymäläinen (15,53, 15,38, 16,02, 15,60, 15,68, 15,99). Mäkitörmä (14,98, x, x, 15,79, 15,91, 15,06). Helin (15,04, 14,75, x, x, 14,94, 14,60).