Kähärän urakka käyntiin finaalipaikalla, Purola ja Lahtinen jatkoon

Jessica Kähärän kahden karsintakilpailun päiväurakka starttasi kolmiloikan finaalipaikalla 19-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Boråsissa. Kähärä ponkaisi karsinnassa ensimmäisellään 12,88, joka riitti karsinnan kahdeksanteen sijaan.

– Ehkä tuli verkattua liikaa. Eka hyppy oli hyvä, sen jälkeen alkoi jaloissa painaa, Kähärä sanoi.

Kähärä kilpailee myöhemmin tänään korkeushypyn karsinnassa.

Kolmiloikkakarsinnan voitti kisan tilastokärki, Bulgarian Aleksandra Nacheva, joka venytti avaushypyllään 13,76.  Hän on tällä kaudella loikkinut 14,13. Karsintarajan 13,10 Boråsissa ylitti kolme hyppääjää. Finaali on lauantaina.

Oskari Lahtinen eteni moukarinheiton perjantaiseen finaaliin ennätyksellään 71,30, joka syntyi avausheitolla. Se toi karsinnassa yhdeksännen sijan. Karsinnan voitti lajin suursuosikki Ukrainan Mihailo Kohan, joka heitti 79,18.

Lahtinen paransi ennätystään jo neljännessä kilpailussa tänä kesänä. Edellinen ennätys oli 70,53, mutta heittäjän mukaan rahkeissa on parempaa.

– Luulen, että sieltä olisi metri-kaksi tulossa vielä. Verkkaheitoissa sain alkuun enemmän vauhtia kuin ennätysheitossa, joka oli ehkä vähän verkkaheittoja rennompi, Lahtinen kertaili.

Karsintaraja oli 72 metriä. Sen ylitti seitsemän heittäjää.

– Kaikki on pelkkää voittoa tästä eteenpäin. Kuusi heittoa finaalissa ja uusi ennätys olisi hyvä tavoite, Lahtinen tuumi finaalista.

Purola: Perusavaus

Samuel Purola eteni eränsä kolmantena suoraan 100 metrin välieriin ajalla 10,79. Jatkopaikka heltisi helposti rennolla juoksulla.

– Ei tuossa tarvinnut paljon juostakaan, että pääsi jatkoon. Perusavaus. Sai vähän paikkoja auki, välierässä voi laittaa vähän kovempaa. Lähtöön yritin laittaa tehoa, että pääsisin rintamaan. Nyt vähän myöhästyin reagoinnissa ja jäin aika paljon, Purola sanoo.

Alkuerien nopein oli em-kisatilaston kärkinimi britti Jeremiah Azu ajalla 10,56. Aikavertailusta jatkoon riitti 11,00. Välierät juostaan tänään illalla.

Kerttu Latvala juoksi naisten 100 metrin alkuerissä eränsä seitsemänneksi ajalla 11,97, joka ei tuonut välieräpaikkaa. Aikavertailusta välieriin vaadittiin 11,82.

– Samanlaista suorittamista mitä se on ollut koko kesän. Jäihän tuo ennätyksestä vähän, mutta sinänsä olen ihan tyytyväinen, Latvala totesi.

Latvalan ennätys on kesäkuun lopussa Mannheimin juniorigaalassa juostu 11,88.

– Mannheimin jälkeen oli pientä selkävaivaa, mutta se on nyt selätetty. Kiihdytys olisi saanut olla vähän rohkeampi, Latvala kertaili EM-kisojen alkueräjuoksua.

Alkuerien nopein oli Hollannin 16-vuotias N’ketia Seedo ennätyksellään 11,37. Lujaa liikkui myös Espanjan Jael Bestue. Hän oli alkuerien toiseksi nopein kotimaansa junioriennätyksellään 11,43.

Peltola: Perustasoa

– Perustasoa, Juuso Peltola kuvasi 110 metrin aitojen alkueräjuoksuaan. Hän oli erässään viides ajalla 14,08, joka jää neljä sadasosaa omasta ennätyksestä. Välieriin se ei kantanut. Aikavertailusta jatkoon piti juosta 13,86.

– Lähtö ja ensimmäiset kolme aitaa menivät aika hyvin. On aikaisemmin ollut vähän vaikeuksia lähdön kanssa, mutta nyt se onnistui ihan hyvin. Loppuun jäi aika lailla parannettavaa vielä. Muuten ihan jees, Peltola kertaili.

Alkuerien nopein oli em-kisatilaston kakkonen espanjalainen Enrique Llopis ajalla 13,52.

Janette Hanski avasi seitsenottelun juoksemalla 100 metrin aidat 14,70. Korkeushypyssä meni 157 eikä 160 ollut kaukana. Kahden lajin jälkeen koossa on 1583 pistettä ja 20. sija.

Silja Ahonen sai tuloksen kiekonheiton karsinnassa vasta kolmannella, joka kantoi 42,98 ja toi 22. sijan. Loppukilpailuun vaadittiin 48,90. Karsinnan voitti Turkin Özlem Becerek, joka heitti 53,19.

tuloksia