Kaasalainen lähellä 47 sekunnin alitusta – Mäkitörmä työnsi ennätyksensä – Blomqvistille iso ennätysparannus aitajuoksussa

Viljami Kaasalainen voitti 400 metriä ennätyksellään 47,20 Eltsun Tähtikisoissa Helsinngissä keskiviikkona. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavan Kaasalaisen tulos on tämän matkan paras suomalaisaika kymmeneen vuoteen.

Tänä kesänä 400 metrille keskittynyt Kaasalainen otti juoksun haltuunsa 300 metrin jälkeen ja piti paikkansa loppuun asti. Toiseksi sijoittunut Helsingin IFK:n Erik Back paransi ennätystään aikaan 47,36.

Kaasalaisen vauhti on kiihtynyt kauden edetessä. Nyt oli jo 47 sekunnin alitus lähellä. Ennätysaikojen takana on hänen omien sanojensa mukaan taloudellisempi juoksuasento, varsinkin kilpailun ensimmäisellä puolikkaalla.

– 200 metrin väliajat ovat olleet aika samoja kuin alkukauden kisoissa, mutta juoksuasento on nyt rennompi ja askel taloudellisempi. Loppusuoralla on nyt ollut enemmän voimia, Kaasalainen kertoi.

Tampereen Kalevan Kisoista Kaasalainen lähtee hakemaan uransa ensimmäistä 400 metrin mestaruutta.

– Siellä pitää pystyä juoksemaan kaksi hyvää juoksua peräkkäisinä päivinä, Kaasalainen arvioi.

Mäkitörmä ja Rouvali ennätyskunnossa kuularingissä

Senja Mäkitörmä voitti naisten kuulakilpailun ennätyksellään 17,32. Parannusta ulkorataennätykseen tuli yli 30 senttiä. Se nosti Mäkitörmän kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi ja on Suomen pisin naisten kuulakaari 23 vuoteen. Viimeksi sitä pidemmälle työnsivät Karoliina Lundahl ja Marika Tuliniemi kesällä 1998.

Varpaisjärven Virettä edustava Mäkitörmä työnsi alkukaudesta paljon kilpailuja eikä tekniikkaharjoituksille jäänyt paljon aikaa. Ennätyksen takana on onnistunut harjoitusjakso, jonka aikana keskityttiin erityisesti tekniikkaan.

– Sain hyvän kolmen viikon harjoitusjakson, jonka aikana pystyin rauhassa keskittymään tekniikkaan. Uutta ennätystä on odotettu ja nyt tuntuu kyllä hyvältä, Mäkitörmä kertoi.

Myös kilpailussa toiseksi sijoittunut Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali työnsi ulkoratojen ennätyksensä 16,49. Rouvalin tulos sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilaston yhdeksänneksi. Korkeatasoisen kilpailun kolmaskin nainen Oriveden Ponnistuksen Kaisa Kymäläinen ylitti 16 metriä työntäen 16,02.

Blomqvist loistovireessä 400 metrin aitajuoksussa 

Miesten 400 metrin aitajuoksussa hallitseva Suomen mestari Tuomas Lehtonen Liedon Parmasta sai kovan haastajan Porvoon Akilleksen Jonni Blomqvistista. Sama kaksikko oli vastakkain radalla myös viime viikolla Turussa, jolloin Blomqvist oli sileällä ratakierroksella parempi kuuden sekunnin sadasosan turvin.

Blomqvist ja Lehtonen etenivät tasatahdissa aina loppusuoralle asti, jolloin Blomqvist nousi voittoon kauden kotimaisella kärkiajalla 50,50. Hän paransi ennätystään lähes sekunnin. Aiemmin Oskari Mörön nimissä ollut kauden kärkitulos parani lähes kolme sekunnin kymmenystä. Lehtosen aika oli 50,62, joka jää vain kymmenyksen hänen omasta ennätyksestään.

Blomqvistin aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston 10:nneksi paras. Blomqvist tiesi olevansa hyvässä kunnossa ja osasi odottaa ennätysparannusta myös päämatkaltaan. Ennätysparannuksen takana ovat ehjät harjoituskaudet ja sitoutuminen urheilijan elämäntapaan.

– Sileä 400 metriä kulki viime viikolla Turussa niin hyvin, että osasin odottaa ennätysparannusta myös aitojen kanssa. Juoksu meni teknisesti tänään hyvin. Olen saanut harjoitella ehjänä nyt jo usean vuoden ja se näkyy vihdoin myös tuloksissa, Blomqvist kertoi.

Aidattu ratakierros on noussut tänä vuonna yhdeksi koko yleisurheilumaailman kiinnostavimmista lajeista. Sekä miesten että naisten maailmanennätykset laitettiin uusiksi Tokion olympiakisossa. Norjan ihmemiehen Karsten Warholmin ME-juoksu inspiroi myös suomalaista aituria.

– Kyllä se pitkien aitojen finaali piti katsoa yöllä. Hurja kisa, joka toi kyllä lisämotivaatiota myös omaan harjoitteluun, Blomqvist totesi.

Viron Marielle Kleemeier oli naisten aidatun ratakierroksen nopein ajalla 59,25. Paluun kilparadoille tehnyt Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen oli paras suomalainen kauden parhaalla ajallaan 59,35. Kolmanneksi heittäytyi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin valmistautuva Raision Kuulan Aada Aho ajalla 59,41.

Thureson hurjasteli ennätyksensä – Saarinen täpärästi nopein satasella

Naisten 400 metrillä lähtöviivalle asettui viisi naista, jotka ovat voittaneet tällä matkalla Kalevan Kisojen mitaleita. Ruotsin Sandra Knezevic kaarsi loppusuoralle ensimmäisenä, mutta joutui lopulta taipumaan Milja Thuresonille. Turun Tovereiden Thuresonin voittoaika oli 53,90, joka on myös hänen uusi ennätyksensä.

Vasa Iddrottssällskapin Jeanine Nygård oli  toiseksi paras suomalainen ajalla 55,10. Esbo IF:n Ella Räsänen juoksi 55,13, mikä on hänen paras aikansa seitsemään vuoteen. Suomen ennätyskin syntyi, kun Lahden Ahkeran Sanna Erkinheimo paransi 40-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen aikaan 57,45.

Naisten 200 metrillä tilastokärki Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijoista oli selvä voittaja ajalla 23,47. Tällä kaudella juostu oma ennätys jäi vain viiden sekunnin sadasosan päähän. Kortetmaa oli tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Kaarrejuoksu oli teknisesti hyvää ja vauhti pysyi hyvin myös suoralle tullessa. Olen ollut koko kesän suhteellisen terveenä ja takana on myös onnistunut harjoitusjakso. Toivottavasti loppukauden isoihin kisoihin tulisi vielä kuntopiikki ja saisin parannettua ennätyksiä 100 ja 200 metrillä, Kortetmaa kertoi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen oli 200 metrillä toinen ajalla 23,88 ja 400 metrin perään 200 metriä juossut Mılja Thureson kolmas ajalla 23,97. Hyvät ajat 24,22 ja 24,29 juoksivat myös juniorit Johanna Kylmänen Raision Kuulasta ja Anna Pursiainen Esoon Tapioista.

Miesten 100 metrin voitosta käytiin tiukka kamppailu ja ratkaisua jouduttiin tarkastelemaan maalikameran kuvasta. Esbo IF:n Roope Saarinen ja Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen juoksivat molemmat ajan 10,57, mutta voitto merkittiin Saariselle.

Saarinen on kärsinyt kesän aikana lähentäjälihaksen vammasta, joka on vaikeuttanut harjoittelua. Alkukaudesta 10,44 juossut Saarinen nauttii pienistä onnistumisista ja uskoo, että kunto löytyy jälleen kesän pääkilpailujen alla.

– Loukkaantumishuolien jälkeen on kiva saada onnistunut juoksu ja päästä ehjänä maaliin asti. Uskon, että terveenä vauhti kiihtyy vielä ennen kauden pääkisoja, Saarinen kertoi.

Hämäläinen vei miesten tonnivitosen – Heikkinen lähtee taistelemaan Nairobiin 

Illan päättänyt miesten 1500 metrin kilpailu ratkesi kirikamppailuun, jossa Joensuun Katajan Konsta Hämäläinen nousi Lempäälän Kisan Santtu Heikkisen ohi viimeisillä metreillä ajoin 3.50.16–3.50,66. Kesän toisiin arvokilpailuihinsa valmistautuva Heikkinen nousi kilpailun kärkeen viimeisellä kierroksella, mutta joutui taipumaan Hämäläiselle loppukirissä.

Hämäläinen oli tyytyväinen loppukiriinsä, vaikka harmittelikin hiukan hidasta alkuvauhtia. Ensimmäinen kierros mentiin 64 sekuntiin ja 800 metrin väliajaksi merkittiin 2.07.

– Kalevan Kisoissa on tavoitteena ottaa mitali ja saada paikka maaotteluun. Jos ulkomailta löytyisi vielä joku hyvä startti, niin yksi vauhtijuoksukin mahtuisi vielä kauteen, Hämäläinen totesi.

Heikkinen on juossut tänä kesänä ennätyksensä jo kolmella matkalla (800, 1500 ja 3000 metriä) ja sijoittui hienosti kuudenneksi alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Tulevalta Kenian-matkalta nuori maileri odottaa finaalipaikkaa alle 20-vuotiaiden MM-tasolla.

– Kiihtyvä kisa oli hyvä valmistautuminen ensi viikkoa varten. Olin edelliset kymmenen päivää Pajulahden alppimajassa, jotta sopeutuminen Nairobin korkeaan ilmanalaan sujuisi mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on mennä alkueristä finaaliin, Heikkinen kertoi.

Esbo IF:n Camilla Richardsson voitti naisten 1500 metriä. Loukkaantumisten täyteisen vuoden jäljiltä soolona ja terävän loppukirin maustamana juostu loppuaika 4.23,24 tyydytti.

– Olen todella iloinen, että olen kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen tällä tasolla, Richardsson sanoi.

Sipponen toivoo terävyyttä kisaheittämiseen

Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen voitti nimiinsä naisten kiekkokilpailun tuloksella 55,45. Toukokuussa kauden kärkituloksen 58,92 heittänyt Sipponen ei ollut täysin tyytyväinen voittotulokseensa.

– Vähän on ollut nihkeä kesä tulosten suhteen ja kisäheittämisessä on ollut parannettavaa. Harjoituksissa on mennyt paremmin ja uskon, että tuloksetkin paranevat vielä loppukesästä, Sipponen kertoi.

Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti sijoittui toiseksi tuloksella 54,64. Kahden viikon päästä kilpailtaviin Kalevan Kisoihin Sipponen lähtee hallitsevana mestarina. Tavoitteena on mestaruuden puolustaminen

–  Lähden Tampereelle puolustamaan mestaruutta. Uskon, että Helena ja muut antavat kovan vastuksen ja saadaan kovatasoinen mestaruuskisa, Sipponen totesi.

Someron Esan Henri Liipola voitti miesten moukarinheiton tuloksella 71,99 ja Karhulan Katajaisten Krista Tervo naisten kilpailun heitettyään 68,59. Äänekosken Urheilijoiden Jami Kinnunen voitti miesten keihäskilpailun tuloksella 76,82.

Kotimaisen yleisurheilun ystäville riittää seurattavaa myös loppukesästä. Eliittisarjan päätösosakilpailu on 19.8. Lahdessa. Suomen mestaruudet jaetaan viikkoa myöhemmin Tampereella. Ja perinteinen Ruotsi-maaottelu käydään tänä vuonna Tukholmassa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Aina mielenkiintoiset viestinjuoksun SM-kilpailut ovat viikko maaottelun jälkeen Oulussa.

(Ville Lampinen.)

HELSINKI 11.8.2021 Eltsun Tähtikisat, SUL:n Tähtikisat 2/2

Miehet,

100 m (0,5 m/s): 1) Roope Saarinen EsboIF 10,57, 2) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,57, 3) Tuukka Huuskola EsboIF 10,67 (ae. 10,61, 2,1 m/s), 4) Eino Vuori 19 HämTa 10,69 (ae. 10,59, 2,1 m/s), 5) Valtteri Kalliokulju LiePa 10,83 (ae. 10,76, 2,1 m/s), 6) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,92 (ae. 10,78, 1,6 m/s). – Eljas Aalto SibVa (ae. 10,77, 1,6 m/s) & Viljami Hietaharju JKU (ae. 10,80, 0,5 m/s) eivät osallistuneet finaaliin. – Alkuerät: 9) Heikki Nieminen JanJa 10,78 (2,1 m/s), 10) Arttu Paananen HIFK 10,81 (0,5 m/s), 11) Daniel Keane 18 LA 10,86 (1,6 m/s), 12) Petri Ihander KUYU 11,01 (2,1 m/s), 13) Kalle Hirvi 16 KirkkonU 11,23 (0,5 m/s).

400 m: 1) Viljami Kaasalainen MiKV 47,20 (kkk), 2) Erik Back HIFK 47,36, 3) Filipj Johansson GamlakarlIF 47,81, 4) Eljas Aalto SibVa 48,01, 5) Juho Pirskanen KuopR 48,59, 6) Eemil Koso TP 49,25 (B-erän voittaja), 7) Samuli Losoi TP 50,15 … 10) Petri Ihander KUYU 50,95, 11) Junnu Korvenpää 19 KU-58 51,17 (debyytti), 14) Jouko Juntunen 40 TP 51,61.

1500 m: 1) Konsta Hämäläinen JoKa 3.50.16. 2) Santtu Heikkinen 19 LempKi 3.50,66, 3) Samuli Hussa LimingNM 3.51,63, 4) Ossi Kekki LA 3.52,58, 5) Samu Heikkonen LUM 3.53,81, 6) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.54,11, 7) Antton Launto 31 SauvU 3.54,13, 8) Aki Nummela 36 HKV 3.55,67, 9) Panu Jantunen 32 HKV 3.56,31, 10) Johannes Brunila 33 TuUL 3.59,90, 11) Tuomas Puputti IFRaseb 4.01,28, 12) Karlos Kemppaala 17 VU 4.04,66. – 800 m Jantunen 2.07,49. – 1000 m Jantunen 2.38,3 (500-1500 m Hämäläinen 2.30,7). – 1200 m Jantunen 3.08,08.

400 m aj: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 50,50 (kkk & ka-10), 2) Tuomas Lehtonen LiePa 50,62, 3) Lauri Eneh TU-38 53,07, 4) Samuli Raikunen LiePa 53,85, 5) Jouko Juntunen 40 TP 58,82, 6) Aleksi Nieminen PoTa 60,15.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 217, 2) Arttu Mattila ÄänekU 212, 3) Matias Mustonen LempKi 207, 4) Jesse Huttunen SavitaipU 202, 5) Valtteri Välimäki UKK 197, 6) Sebastian Widjeskog 40 KronÅs 192. – Kosonen (207-o, 212-o, 217-o, 222-xx).

Pituus: 1) Pyry Keränen KarkkPo 700 (0,4 m/s), 2) Konsta Kauppinen OrimJy 662.

3-loikka: 1) Arttu Tyystjärvi LUM 15,64 (0,8 m/s), 2) Topias Koukkula KangU 15,56, 3) Antti Inkinen LUM 14,11.

Kuula: 1) Mikko Toiviainen 31 LoimJa 17,56, 2) Nico Oksanen TuUL 17,31, 3) Panu Tirkkonen KeitKu 17,19.

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 71,99, 2) Marco Kammer HIFK 66,83, 3) Max Lampinen 17 SomEsa 63,45, 4) Joni Syrjälä TP 62,95, 5) Risto Kauppinen KangKi 62,10, 6) Oskari Eskola SäkylU 59,67. – Liipola (71,99, 71,49, x, 71,67, 71,71, x).

Keihäs: 1) Jami Kinnunen ÄänekU 76,82, 2) Jarmo Marttila KälvTa 74,31, 3) Teo Takala IFRaseb 74,14, 4) Taneli Juutinen KuopRe 72,92, 5) Leevi Lindi KeitKu 66,00.

Naiset,

200 m (0,9 m/s): 1) Anniina Kortetmaa JKU 23,47, 2) Aino Pulkkinen JKU 23,88, 3) Milja Thureson TuTo 23,97, 4) Johanna Kylmänen 19 RaisKu 24,22, 5) Anna Pursiainen 18 EspTa 24,29, 6) Merituuli Jääskeläinen LUM 24,74 (B-erän voittaja, 1,1 m/s), 7) Annika Mäenpää NoormNo 24,79, 8) Anna Julin IFNykarl 25,17 9) Anne-Mari Lehtiö KU-58 25,57 (C-erän voittaja, -0,4 m/s), 10) Jessica Rautelin Esbo IF 25,75 (-0,4 m/s) … 26) Vilma Berg 19 (luokka 38) HKV 32,04 (-1,1 m/s).

400 m: 1) Milja Thureson TuTo 53,90, 2) Sandra Knezevic Ruotsi (SWE) 54,35, 3) Jeanine Nygård VasaIS 55,10, 4) Ella Räsänen EsboIF 55,13 (viimeksi paremmin 16.7.2014), 5) Jonna Berghem HangIK 56,55, 6) Sanna Erkinheimo 40 LA 57,45 (40-v. SE, ent. 58,06 Katrin Kreen 2007), 7) Martta Rautala VU 57,85, 8) Kira Kruuti HKV 58,07, 9) Laura Andberg 38 HKV 58,18 (B-erän voittaja), 10) Emilia Jousimaa LA 58,77 (debyytti).

1500 m: 1) Camilla Richardsson EsboIF 4.23,24, 2) Nelli Nordlund EurajVe 4.31,83, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.32,21, 4) Sofie Lövdahl VasaIS 4.33,34, 5) Anne-Marika Partanen KuopRe 4.37,82, 6) Anne Rajaniemi 38 LA 4.40,74, 7) Lotta Sundqvist TuUL 4.45,91, 8) Lotta Malmivaara 18 HRC 4.50,85 … Sini Rajaniemi 17 LA keskeytti. – 800 m Sini Rajaniemi 2.23,71. – 1000 m Richardsson 2.58,3 (500-1500 m 2.52.5). – 1200 m Richardsson 3.33,02.

400 m aj: 1) Marielle Kleemeier Viro (EST) 59,22, 2) Kristiina Halonen LUM 59,35, 3) Aada Aho 18 RaisKu 59,41, 4) Martta Rautala VU 60,35, 5) Mila Heikkonen 15 KUYU 62,69 (15-v. ka-6), 6) Pinja Pikkupeura HIFK 62,99, 7) Anni Korhonen 38 LA 64,28.

Seiväs: 1) Maria Kytölä NurmijYU 380. – Saga Andersson Esbo IF (400) & Silja Andersson 18 EsboIF (380) & Pinja Koivumäki LauttakLu (350) ilman tulosta.

3-loikka: 1) Kira Kytölä EsboIF 13,07 (0,6 m/s), 2) Elina Kostiainen VihdVi 12,63, 3) Veera Möttönen RaahVe 12,22, 4) Miia Lindholm 33 HIFK 12,00, Pinja Kössi PaimU ilman tulosta.

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 17,32 (kkk & ka-6), 2) Eveliina Rouvali KuopRe 16,49 (ka-9), 3) Kaisa Kymäläinen OrivPo 16,02, 4) Jessica Meriheinä LiljIK 13,85, 5) Jessica Rautelin EsboIF 11,97, Henna Sallinen SavRi ilman tulosta. – Mäkitörmä (16,80, 17,02, 17,32, 16,33, 16,86, x). Rouvali (15,52, 16,49, x, 16,42, 15,64, x). Kymäläinen (15,46, x, x, 15,52, 16,02, 15,79).

Kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 55,45, 2) Helena Leveelahti VirtainU 54,64, 3) Katri Hirvonen JoKa 51,01, 4) Patricia Kellgren 18 HIFK 48,16, 5) Taija Tirkkonen KeitKu 46,22. – Sipponen (50,59, 54,39, 55,13, 52,57, 54,40, 55,45). Leveelahti (x, 54,64, 54,45, x, 53,45, x).

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 68,59, 2) Heli Rinnekari NurmijYU 55,64. – Tervo (64,48, 68,59, 68,37, 67,40, 67,96, x)