Junnila siirtyy Tampereen Pyrintöön

Junnila siirtyy Tampereen Pyrintöön

Korkeushyppääjä Ella Junnila edustaa ensi vuonna Tampereen Pyrintöä. Junnila siirtyy tamperelaisseuraan Janakkalan Janasta. Yleisurheilun seurasiirrot vahvistuvat virallisesti Suomen Urheiluliiton (SUL) järjestövaliokunnan käsittelyssä kuluvan kuun aikana.

Junnila, 19, ylitti viime kesänä 22-vuotiaiden SE:n 192, kilpaili Berliinin EM-kisoissa ja voitti SM-hopean Jyväskylän Kalevan kisoissa.

– Pyrintö on elinvoimainen seura, joka huokuu hyvää fiilistä ulkoapäin nähtynä. Olen ylivoimaisesti eniten hyppytreenejä elämästäni tehnyt Pirkkahallissa, joten Tampereella on sitä kautta myös erityinen paikka sydämessäni, Junnila totesi Tampereen Pyrinnön tiedotteessa. 

Junnilan tulevan ulkoratakauden päätavoite on menestyä 22-vuotiaiden EM-kisoissa.