Junnila ponnisti kotimaisen kärkituloksen Banska Bystricassa: Nyt oli tehoa ja meininkiä

Ella Junnila päätti kolmen ulkomaisen kilpailun turneen Slovakian Banska Bystricassa tiistaina nostamalla korkeushypyn kotimaisen kärkituloksen 190:een. Se toi 9. sijan. Voiton vei Serbian Angelina Topić joka ylitti 197.

– Fiilis on hyvä. Saatiin parannusta hyppyyn, jota on haettu. Nyt oli tehoa ja meininkiä, että mennään yli, vaikka hypyt olivat teknisesti vähän vajavaisia. Yritykset noista parista ylemmästä korkeudesta antoivat positiivisia merkkejä, Junnila totesi.

Junnila meni Banska Bystricassa 180 ensimmäisellä ja 185 sekä 190 molemmat kolmannellaan. Hän pudotti sitten kerran korkeudesta 193 ja siirsi jäljellä olleet yritykset korkeuteen 195, joka jäi vielä ylittämättä.

– Merkkiä jouduttiin ottamaan kilpailun aikana tosi paljon taaksepäin. Se vaikutti kilpailun alussa. Kun merkki saatiin sopivalle etäisyydelle, alkoi loppu kulkea, mutta viimeisten askelten rytmiä ja sujuvuutta vielä haetaan, Junnilan valmentaja Tuomas Sallinen arvioi.

Sallisen mukaan kolmen kilpailun turnee toi tulosta.

– Tämä oli hyvä kolmen kisan session, jonka päätteeksi hyppy rupesi löytymään. Nyt täytyy vain saada lisää kilpailusuorituksia.

Banska Bystrica, Slovakia:

Kv. Korkeushyppykilpailu:

Naiset, korkeus: 1) Angelina Topić Serbia 197, Lia Apostolovski Slovenian 195, 3) Mirela Demireva Bulgaria 193,…9) Ella Junnila Suomi 190 (kkk).

Miehet, korkeus: 1) Woo Sang-Hyeok Etelä-Korea 232, 2) Tobias Potye Saksa 230, 3) Oleh Doroshtshuk Ukraina 230.

Belgrad, Serbia:

Kv. hallikisa:

Miehet, 60 m: 1) Emmanuel Matadi Liberia 6,54.

1500 m: 1) Ryan Mphahlele Etelä-Afrikka 3.37,79, 2) Yervand Mkrtchyan Armenia 3.38,12, 3) Yobiel Weldrufael Eritrea 3.39,09, 4) Cathal Doyle Irlanti 3.39,10, 5) Filip Sasínek Tshekki 3.39,38.

Seiväs: 1) David Holý Tshekki 560, 2) Matěj Ščerba Tshekki 560.

Kuula: 1) Tom Walsh Uusi-Seelanti 21,91, 2) Mesud Pezer Bosnia-Hertsegovina 21,42, 3) Filip Mihaljević Kroatia 21,18, 4) Scott Lincoln Britannia 20,73.

Naiset, 60 m: 1) Christania Williams Jamaika 7,23. Alkuerät erä 3: 1) Williamas 7,18.

400 m: 1) Andrea Miklos Romania 51,86.

800 m: 1) Tsige Duguma Etiopia 1.59,66, 2) Tigist Girma Etiopia 2.00,21, 3) Anais Bourgoin Ranska 2.02,00.

60 m aj: 1) Gréta Kerekes Unkari 8,02.