Junnila ponnisti Italiassa toiseksi talven parhaalla tuloksellaan

Ella Junnila ponnisti toiseksi talven kotimaisella kärkituloksella 188 keskiviikkona Udinessa, Italiassa, korkeushypyn hallikilpailussa. Kilpailun voitti bulgarialainen olympia- ja EM-mitalisti Mirela Demireva, joka ylitti 190.

– Olen tosi tyytyväinen. Nyt tuli teknisesti hyviä ja korkeita hyppyjä, Junnila totesi.

Junnilalle Udinen kilpailu oli kolmas viikon sisään. Hän meni 184 ja 186 ensimmäisellä ja 188 kolmannella yrityksellään. Kun Demireva meni sen jälkeen 190 ensimmäisellään, Junnila jätti tuon korkeuden väliin ja päätti kilpailuun kolmeen yritykseen korkeudesta 192.

– Kilpailu jatkoi kahden edellisen kilpailun hyvää rataa. Hypyt olivat edelliseen kilpailuun verrattuna parempia ja laadultaan tasaisempia. Nyt laaduiltaan heikoimmat hypyt olivat nuo kolme viimeistä, Junnila sanoi.

Talven ensimmäisissä kilpailuissaan Junnila on hakenut oikeanlaista tekniikkaa lyhyellä vauhdilla.

– Kehityksen suunta on oikea. Homma paranee kisa kisalta. Sekin on positiivista, että pystyn hyppäämään näin tiukalla kilpailutahdilla. Se johtuu siitä, että olen harjoitellut hyvin ja aiempaa enemmän, Junnila sanoi.

 

UDINE (ITA) 2.2.2022 Kv. Korkeuskarnevaali

Naiset,

Korkeus: 1) Mirela Demireva Bulgaria 190, 2) Ella Junnila Suomi 188 (kkk)