Junnila, moukarimiehet ja Rouvali finaaliin, Junnila: Voima- ja tahtohyppyjä, Kangas: Finaalissa heittoon lisää panosta, Lehikoinen jatkoon

Ella Junnila valmistautui huolella sateen höystämään 22-vuotiaiden EM-kisojen korkeushypyn karsintaan Gävlessä ja se näkyi kentällä. Hän ylitti 12 muun hyppääjän kanssa 178 ja eteni lauantain loppukilpailuun.

Finaalipaikan vesisateesta lunastivat lauantaille myös moukarinheittäjät Aaron Kangas, Roope Auvinen ja Aleksi Jaakkola.

– Olin hyvin valmistautunut vesisateeseen, mutta sitähän se tarkoitti, että kun ensimmäisen kerran kun tuli märälle patjalle, oli märkä koko ajan, Junnila sanoi.

Sade ei vaikuttanut Junnilan keskittymiseen, mielessä olivat muut asiat.

– Tuo rata on minulle vähän pehmeä. Siksi nuo hypyt olivat sellaisia voima- ja tahtohyppyjä, lyhyellä vauhdilla hypännyt Junnila sanoi.

– Karsinnan selvittäminen ei heti tuonut mitään hyviä viboja, kun piti keskittyä niin paljon hyppäämiseen, mutta ehkä sitten kun on käynyt suihkussa ja vaihtanut kuivat vaatteet.

Junnila ylitti karsinnassa 168 ja 178 ensimmäisellä ja 173 toisella. Onko lauantaina finaalissa käytössä lyhyt tai pitkä vauhtia ratkeaa keskusteluissa valmentajan kanssa.

– Menen soittamaan valmentajalle ja keskustelen hänen kanssaan, Junnila sanoi.

Junnilan ohella kaikki em-kisatilaston kärkinaiset, kaksi metriä ylittäneet Ukrainan Julia Levtshenko, Valko-Venäjän Karina Taranda sekä britti Morgan Lake etenivät finaaliin. Finaalistien joukossa on myös kesken seitsenottelun karsintaan osallistunut Ruotsin Bianca Salming.

Elina Kakko teki kolme yritystä aloituskorkeudestaan 168, mutta ei onnistunut ylittämään sitä. 

Kangas povaa tasokasta finaalia: Mukana 5-6 tosi kovaa heittäjää

Aaron Kangas teki vesisateen kiusaamassa moukarinheiton karsinnassa varmaa työtä  Hän heitti 68,54, 69,08 ja kolmannellaan 70,87. Se ylitti karsintarajan 37 sentillä ja toi karsinnassa kolmannen sijan.

– Sade tuo varovaisuutta tekemiseen, vaikkei se moukarinheitossa niin paljon vaikuta. Aluksi heittäminen oli liiankin rentoa. Viimeisellä tein sitten sellaisen hyvän perusheiton, Kangas sanoi.

Isänsä Jarmo Kankaan valmentama heittäjä on löytänyt tälle kaudelle hyvän, varman vireen. Ennätys on nyt Kaustisen moukarikarnevaaleilla heitetty 73,94. Taustalla on ongelmaton harjoituskausi, jonka aikana voimat, tekniikka ja heittovarmuus ovat  menneet eteenpäin. 

– Jarmo Pöyry on ollut mukana tekniikkavalmentajana. Hänen kanssaan on paljon käyty heittämässä, Kangas sanoo.

Perjantain finaalista Kangas odottaa kovatasoista, mutta lähtee sinne luottavaisena.

– Mukana on 5-6 tosi kovaa heittäjää. Pitkälle pitää heittää. Veikkaan, että mitaleille vaaditaan 72-74 metriä ja siihen suuntaan on omakin tavoite, Kangas sanoo,

– Karsinta on näissä kisoissa se vaikein paikka. Finaaliin voi mennä luottavaisella mielellä. Siellä pannaan heittoon enemmän panosta, eli alkupyöritykseen hieman enemmän vauhtia, josta syntyy se parempi imu ja kierto.

Karsinnan kärkipari oli Unkarin Bence Halasz ja Espanjan Alberto Gonzalez tuloksin 73,49 ja 73,29.

Tauko toimi Auvisen eduksi

Roope Auvinen sai heiton kulkemaan kolmannella heitolla. Se kantoi 67,26 ja riitti yhdenteentoista sijaan. Kolmannen Auvinen heitti pitkän odottelun jälkeen, kun kisa keskeytyi ja moukari jäi korkealle verkkoon, se haettiin pois ja häkkiä rukattiin pitkä tovi heittokuntoon.

– Se oli minulle oikeastaan hyvä asia. Kahdessa ensimmäisessä heitossa oli vähän hätäilyä. Sen tauon aikana sain ajatukset pois heittämisestä ja kolmas heitto oli sitten paras, Auvinen sanoi.

Sade ei Auvisen heittoa kiusannut.

– Minulla oli kahdet kengät mukana. Toiset niistä olivat hyvät tuohon keliin, Auvinen sanoi.

Jaakkolalla kahdeksas kilpailu kolmeen vuoteen – finaaliin

Erityisen pitkään sai kärvistellä Aleksi Jaakkola, joka odotteli toisen karsintaryhmän kanssa kaksi tunti karsinnan alkua moukarihäkin rukkaamisen takia. Gävlen karsinta oli hänelle kahdeksas kilpailun viimeiseen kolmeen vuoteen. Neljä polvileikkausta läpikäynyt heittäjä pyörähteli 67,03 ja oli karsinnassa 12:s.

– Todella vaikea karsinta. Piti kahdella pyörähdyksellä heittää tuo 67-metrinen, kun oikea jalka pyörähti siinä ekassa pyörähdyksessä. Kyllä huomasi ettei ole kisarutiinia, Jaakkola tuumi.

Polvivaivojen jälkeen Jaakkola on joutunut pudottamaan painoa 10 kiloa ja teettänyt polveen erityisen tuen, jonka lisäksi polvi teipataan kilpailuun. Finaalipaikassa oli siten vahva menestyksen maku.

– Nyt sitten vaan rentoutta ja laajuutta heittoon finaalissa, Jaakkola sanoi.

Moukarinheittäjät asuvat kisamajoituksessa samassa huoneessa, jossa Jaakkolan mukaan on mainio henki, vaikka kisoihin valmistautuminen on ollut enimmäkseen lepoa.

– Pääasiassa siellä vaan nukutaan, Jaakkola tuumi.

Rouvali: Finaalissa malttia työnnön alkuun

Eveliina Rouvali eteni naisten kuulantyönnön finaaliin työnnettyään karsinnassa 15,52. Hän oli yhdeksäs. Voiton karsinnasta otti Saksan Julia Ritter, joka työnsi 17,32.

Rouvali työnsi verryttelyssä yli 16 metriä. Kilpailussa se ei tällä kertaa onnistunut. Karsinnasta jatkopaikan toi avauskierroksen työntö.

– Vähimmäistavoite on saavutettu. Finaalissa  pitää ottaa työnnön alku rauhassa ja muistaa, ettei hätäile ylävartalolla, Rouvali sanoi.

– Nyt ensimmäinen oli varman päälle -työntö. Toisella yläkroppa karkasi työnnön lopussa ja kuulakin lipesi kaulalta. Kolmannella tiesin jo, että finaalipaikka on varma.

Finaaliin Rouvali lähtee luottavaisena. Se on hänen uransa ensimmäinen kerta nuorten arvokisoista. Toiveissa on päästä yli 16 metrin työntöihin, joita kunto edellyttää. Oma ennätys on hallikaudella työnnetty 16,50.

– Kunto on todella hyvä. Edellytyksiä hyville tuloksille on, Rouvali sanoo

Lehikoinen aitoi vaivatta jatkoon

Viivi Lehikoisen kesän viidestä 400 metrin aitajuoksusta kolme on päättynyt 58,55-58,85 aikoihin ja sellainen tuli helponoloisesti myös Gävlen sadekelissä. Lehikoinen oli alkuerässään toinen ajalla 58,85 ja eteni välieriin.

Lehikoinen haki rentoa juoksua ja sellainen tuli.

– Verryttelyssä ei tuntunut vielä niin hyvältä, mutta juoksu tuli rennosti. Välieristä haetaan finaalipaikkaa. Kauden parasta tavoitellaan, Lehikoinen sanoi.

Lehikoisen erän voitti Slovenian Agata Zupin ajalla 58,30, joka oli alkuerien toiseksi nopein. Alkuerien nopein oli Valko-Venäjän Hanna Mihailava ennätyksellään 58,25. Lehikoinen oli alkuerien kahdeksanneksi nopein.

Akillesvaiva Teijulan kiusana

Markus Teijula juoksi 800 metrin alkuerässään kuudenneksi ajalla 1.50,53. Juoksijan mukaan akillesvaiva, joka tuntuu verryttelyssä ja harjoittelussa tuo askeleeseen varovaisuutta kilpailussa.

– Sitä jotenkin varoo ja askel jää lyhyeksi, kun sitä pitäisi alkaa pidentää, Teijula harmitteli.

Teijulalla on ollut ongelmia löytää myös hänen tavaramerkikseen muodostunut ärhäkkä kirivaihde.

– Kun yrittää juosta kovaa, ei vaan kulje ja maalissa on sellainen tunne, että olisi voinut juosta kovempaa. Pettynyt olen, Teijula tuumi Gävlen alkuerän jälkeen.

Teijula pitää lyhyen treenitauon ja hakee siten onnistumisia Kalevan kisoissa, jossa suunnitelmissa on juosta 400 ja 800 metriä.

Miesten 800 metrin alkuerissä juostiin suoraan finaalipaikoista. Aikavertailussa sinne riitti 1.49,91. Karsiutujien joukossa oli myös yksi Ruotsin joukkueen kärkinimistä Andreas Kramer, joka putosi jatkosta ajassa 1.50,17.

– Minulla oli ylähengitysteiden tulehdus kesäkuun lopussa, jonka takia jouduin pitämään taukoa harjoittelusta. Ennen tätä kisa olin ehtinyt treenata vain viikon sairastelun jälkeen, Kramer sanoi.

tuloksia