Jones aitoi kultaa, Lekutan kiri puri, Italia juhli viestissä

Jones aitoi kultaa

Yhdysvaltain pika-aitajuoksun lahjakkuuspankista on mistä ammentaa. Tampereella 17-vuotias Tia Jones vei 100 metrin aitojen mestaruuden ajalla 13,01. Samalla Jones kirkasti vuoden 2016 MM-kisojen pronssi mestaruudeksi.

– Mestaruus maistui, mutta toivon parempaa aikaa. Se meni siihen, kun kolhin matkalla muutamaa aitaa. Näissä kisoissa välieräjuoksu oli parasta minulta, Jones tuumi.

Jones on tällä kaudella juossut matkan 12,89 ja voitti Yhdysvaltain juniorimestaruuden.

Jamaikan Britany Anderson pisti Jonesin finaalissa tiukoille. Hän nousi juoksun lopussa Jonesin rinnalle ja otti lopulta hopean samalla ajalla voittajan kanssa. Andersonille aika on oma ennätys. Yhdysvaltain Courtney Jonesin oli kolmas ajalla 13,19.

– Toivon alle 13 sekunnin aikaa. Juoksun alun kanssa on vielä tekemistä, Andersson sanoi.

Etiopian Takele Nigate siirsi 3000 metrin estejuoksun finaalissa historiaan Tapio Kantasen vuonna 1997 juokseman Ratinan kenttäennätyksen 8.30,8 ajalla 8.25,35. Kiritaistelussa Nigate,18, piti takanaan maajoukkuetoverinsa Leonard Bettin, joka ehti maaliin ajassa 8.25,39.

– Olen todella tyytyväinen. Tämä oli minulle uran ensimmäinen iso kansainvälinen kilpailu. Taktiikkana oli avata kaasu, kun 100 metriä jäljellä, Nigate sanoi.

Kilpailussa edettiin kaksi kilometriä tasaista noin 2,52:n kilometrivauhtia ja ratkaisut nähtiin viimeisellä kierroksella. Nigaten ja Bettin kanssa kärkisijoista taisteli Etiopian Getnet Wale, joka oli kolmas kauden parhaallaan 8.26,16.

Miesten 800 metrillä kenialainen tilastokakkonen Solomon Lekuta ohitti 400 metriä toisena ajassa 52,3, ja oli maalissa ykkönen mainiolla ajalla 1.46,35. Hän kiri maalisuoralla täpärästi ohi joukkuetoverinsa Ngeno Kipngetichin, joka hiipui toiseksi ennätyksellään 1.46,45.

– Tätä kisaa varten on harjoiteltu pitkään. Haluan omistaa mitalin vanhemmilleni, Lekuta sanoi.

Kisan nopein eurooppalainen oli kuudenneksi juossut Italian Simone Barontini ajalla 1.51,08.


1xb_8506.jpg

Kai Chang nousi kiekonheiton mestariksi ennätyksellään 62,36.

,

Chang kukisti kiekkoringissä tilastosuosikit

Miesten kiekonheitossa Jamaikan Kai Chang nousi tilastojen seitsemänneltä sijalta mestariksi. Hän heitti loppukilpailussa toisellaan 62,36, joka riitti voittoon. Hänen edellinen ennätyksensä ja uran ainoa 61 metrin ylitys ennen Ratinan kisaa oli maaliskuussa heitetty 61,79.

Chang, 18, on kehittynyt huimin harppauksin. Hänen ennätyksensä ennen kuluvaa vuotta oli 54,40.

Toiseksi pisimmän heiton 61,75 Ratinassa sivalsi Valko-Venäjän Jauheni Bahutski. MM-kilpailuihin kesän tilastonelosena tulleen heittäjän ennätys oli 64,76. Chilen Claudio Romero oli kolmas 60,81 kantaneella heitolla.

Kisan qatarilainen tilastokärki, 66,47 heittänut Mohamed Ibrahim Moaaz oli viides tuloksella 59,87.

,


1xa_7608.jpg

Valko-Venäjän Karina Taranda voitti korkeushypyn ylitettyään 192.

,

Taranda ylitti 192, Nacheva  loikki 14,18

Naisten 1500 metrillä hallitseva 3000 metrin Euroopan juniorimestari Dalia Scalabas nosti eurooppalaiset värit mitalikorokkeelle. Sveitsiläinen oli kolmas ajalla 4.11,98. Kilpailun voitti Etiopian Alemaz Samuel ennen Kenian Miriam Cheropia. Kaksikko juoksi ajat 4.09,67 ja 4.10,73.

Sclabas oli kärjessä vielä 700 metrin kohdalla, mutta ei lopussa pystynyt vastamaan Samuelin ja Cheropin vauhtiin.

Naisten korkeushypyssä Valko-Venäjän Karina Taranda ylitti maansa junioriennätyksen 192 ja vei mestaruuden. Aiemmin tällä kaudella syntynyt oma ennätys koheni kahdella sentillä.

Taranda päätti kilpailuun kolme yritykseen korkeudesta 195, mutta ne eivät tuoneet tulosta. Irlannin Sommer Lecky oli kilpailussa oli toinen ylitettyään maansa junioriennätyksen 190. Samaan tulokseen ylsi myös kolmanneksi sijoittunut Kolumbian Maria Murillo.

Naisten kolmiloikassa Bulgarian Aleksandra Nacheva piti tilastosuosikin asemansa ja voitti kisan ylivoimaisesti. Hän venytti maansa junioriennätyksen 14,18, jolla oma ennätys koheni kerralla 18 senttiä.

Toiseksi sijoittunut Brasilian Mirieli Santos kimmahteli ennätyksensä 13,81, mutta hävisi mestaruuden 37 sentillä. Kesän tilastokakkonen Kuuban Davisleydi Velazco oli kolmas tuloksella 13,78.

tulokset

,


1xa_7653.jpg

Edoardo Scotti sinetöi Italialle 4 x 400 metrin nuorten maailmanmestaruuden.