Joko seurasi haki Nuorisoyleisurheilun kehittämistukea? – hakuaika päättyy 20. helmikuuta

Suomen Urheiluliiton (SUL) Nuorisoyleisurheilun kehittämistuki on väline, jolla SUL tukee seuratoimintaa hankkeita, jotka tuovat lapsia ja nuoria yleisurheilun pariin. Nämä uudet harrastajat voivat olla yhtä lailla ”paluumuuttajia” kuin aivan uusia harrastajia.

Tavoite ja kriteeri tuen myöntämiselle

Keskeinen tavoite ja kriteeri Nuorisoyleisurheilun kehittämistuen myöntämiselle on kasvattaa alle 15-vuotiaiden lisenssimääriä v. 2022 aikana (verrattuna erityisesti vuoteen 2021). Toinen keskeinen kriteeri tuen myöntämiselle on toiminnan jatkuvuuden varmistaminen myös hankekauden jälkeen.

Hanke voi kohdentua omaan seuraan ja/tai seurayhteistyönä toteutettuna useamman seuran hyväksi. Hakulomakkeeseen tulee nimetä erikseen hakijaseuraseura ja yhteistyöseurat.

Toimenpiteet

Hankkeet voivat olla kokeellisia ja uusia kehittämishankkeita. Toimenpiteinä lisenssimäärän kasvattamiselle voi esimerkiksi olla laji- ja seurayhteistyö, kouluyhteistyö, yleisurheilukoulujen ja seurakisojen laadun ja määrien lisääminen, kilpailevien lisenssiurheilijoiden määrän kasvattaminen tai poikien määrän lisääminen yleisurheilussa.

Haettava summa

Seura voi hakea kehittämistukea 1 000-10 000 euroa hankkeeseen (1/3 maksetaan ns. starttitukena, maksimissaan 2/3 maksetaan viimeistään joulukuussa 2022 kriteerien/tavoitteiden toteutumisen perusteella.

Tukisumman käyttö

Tukisumman voi käyttää hankkeen toteuttamiseen, ohjaajien ja valmentajien koulutukseen sekä ohjaaja- ja valmentajakorvauksiin. Tukisummalla voidaan maksaa myös palkkaa/korvausta hankkeeseen mahdollisesti nimetylle vastuuhenkilölle.

Hakuaika

Hakuaika on 15.12.-2021 – 20.2.2022

Haku

Haku tapahtuu Suomisportin kautta: tästä linkistä

Lisätietoa:

Aapo Räntilä 045 634 1090 (eteläinen ja kaakkoinen alue),

Mika Tyrkkö 044 257 6169 (lounainen alue),

Ilpo Koponen 050 414 5085 (itäinen ja pohjoinen alue),

Tapio Rajamäki 040 740 8300 (läntinen ja pohjoinen alue)

Kaikkien sähköposti on mallia etunimi.sukunimi@sul.fi