Joensuun Niittylahden koulu Hese-kisan voittoon!

Joensuun Niittylahden koulu Hese-kisan voittoon!

Vuoden 2015 Hese-kisan voittaja on selvillä. Upean finaalipäivän huipentaneen kierrosviestin jälkeen voittajaksi julistettiin Niittylahden koulu Joensuusta.
 

Koko kevään ajan kestänyt koululaisten huikea Hese-kisakiertue huipentui tänään keskiviikkona Pyynikin kentällä Tampereella kilpailtuun valtakunnalliseen finaaliin. Mukana ovat 17 piirikisan voittajajoukkueet sekä huikea kannustajien joukko. Tiukassa kilpailussa voittajaksi selviytyi Joensuun Niittylahden koulu.

  • Loistava päivä ja vielä parempi fiilis! Tunnelma on nyt todella hieno koko porukalla, kotimatkalta tavoitettu Niittylahden koulun opettaja Jaakko Sivonen iloitsee.

Sivosen mukaan joukkue ei osannut etukäteen toivoa voittoa, vaikka piirikisoissa rohmutun pistesaaliin perusteella näyttikin jo melko hyvältä.

  • Tämä oli koulullemme jo viides kerta peräkkäin Hese-kisoissa. Piirikisoissa saatujen pisteiden perusteella tiesin, että koossa on nyt paras joukkue koskaan. Sijoituksia emme silti uskaltaneet oppilaille spekuloida ennakkoon.

Niittylahden koulu oli ykkönen pituudessa, keihäänheitossa ja sukkulaviestissä. Pitkään kierrosviestiin joukkue joutui ottamaan reservistä yhden varamiehen, kun yksi parhaimmista juoksijoista sairastui päivän aikana.

  • Täytyy nostaa hattua varamiehelle, sillä hän lähti todella reippaasti ja mielellään paikkaamaan sairastunutta. Kierrosviesti ei mennyt kokonaisuutena ihan niin hyvin kuin olisi voinut, mutta sijoituksemme riitti yhteispisteissä voittoon. Loppuun asti saatiin siis jännittää!

Tunnelma katossa

Hese-kisan finaalipäivänä sää parani päivän mittaan. Iltapäivällä pilkahdellut aurinko siivitti kilpailijat hienoihin suorituksiin.

  • Sää ei ollut yhtä lämmin kuin viime vuonna, mutta tunnelma oli alusta lähtien korkeammalla. Kannustusta oli paljon ja kilpailuissa nähtiin hyviä tuloksia, jännitystä ja vähän dramatiikkaakin.
     
  • Lasten ilon ja liikunnan riemun näkeminen on aina yhtä sykähdyttävää. Päivä oli kokonaisuutena erittäin onnistunut, Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti summaa.

Myös Suomen Urheiluliiton nuorisopäällikkö Ritva Immonen oli tyytyväinen päivän antiin.

  • Suuri kiitos tästä elämyksellisestä päivästä kaikille järjestelyissä mukana olleille tahoile. Kiitos Hese-kisakiertueesta kuuluu yhteistyökumppanillemme Hesburgerille, joka on mahdollistanut tuhansien koululaisten liikuttamisen H-hetkiohjelman ja Hese-kisojen kautta. Kiitos myös mainiolle Hese-kisakummille Eemeli Salomäelle, joka sai iloisella olemuksellaan kaikki paikalla olleet lapset kiinnostumaan yleisurheilusta. Lasten liikkumisen ilon ja liikunnallisen elämäntavan juurruttamisen eteen on ilo tehdä töitä!, Immonen päättää.

 

Hese-kisafinaalin tulokset

  1. Niittylahden koulu 6, Pohjois-Karjala
  2. Otsonkoulu 6B, Etelä-Pohjanmaa
  3. Teuvo Pakkalan koulu 6A, Pohjois-Pohjanmaa
  4. Tesomajärven koulu 6C, Häme
  5. Käppärän koulu 6C, Satakunta
  6. Langinkosken koulu 6E, Kymenlaakso
  7. Kulennoisten koulu 5-6, Etelä-Savo
  8. Lauritsalan koulu 6C, Etelä-Karjala
  9. Kurjalan koulu 5-6, Pohjois-Savo
  10. Raumankarin koulu 6, Keski-Pohjanmaa
  11. Keljon koulu 6A, Keski-Suomi
  12. Kätönlahden koulu 6C, Kainuu
  13. Ounasvaaran peruskoulu 6B, Lappi
  14. Kausalan koulu 6A, Lahti
  15. Kirkonkulman koulu 6A, Varsinais-Suomi
  16. Kyrkoby skola 6, Uusimaa
  17. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu 5B, Helsinki