JKU vei Kalevan Malja -kilpailun jo viidettä kertaa

Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti yleisurheilun seurojen välisen Kalevan Malja -pistekilpailun jo viidettä kerta.  Voiton JKU sinetöi Ylivieskan SM-viesteissä, joka päätti tämän vuoden Kalevan Malja -kilpailun.  JKU:n edelliset voitot ovat vuosilta 2014, 2015, 2017 ja 2018.

Kalevan Malja -kilpailun voıttaa vuosittain yleisurheilun ulkoratojen Suomen mestaruuskilpailuissa eniten SM-pisteitä kerännyt seura. JKU keräsi tänä vuonna 474 pistettä.

– Kun Kalevan Maljan on kerran voittanut aiemmin, ei muita tavoiteita voi asettaa kuin voiton, sanoo JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen.

Viime vuonna Kalevan Malja -kilpailussa neljänneksi sijoittunut Lahden Ahkera oli toinen 396 pisteellä. Helsingin Kisa-Veikot oli kolmas 324 pisteellä ja Tampereen Pyrintö neljäs 294 pisteellä.

Tämän vuoden Kalevan Malja -kilpailu alkoi viime syksyn SM-maratonilta ja päättyi Ylivieskan SM-viesteihin.

Massa kasvaa ja kärki terävöityy

JKU:lle Kalevan Malja -menestys on yleisurheilun Seuraliigan ohella yksi niistä mittareista, joilla jyväskyläläisseura seuraa askeleitaan kohti tavoitettaan, joka on olla pysyvästi johtava yleisurheiluseura Suomessa.

– Koko ajan pyritään kehittämään omia toimintoja, josta esimerkkinä ammattivalmentajien palkkaaminen yhteistyössä Suomen urheiluliiton, Schildtin urheilulukion ja Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa, Koistinen sanoo.

– Lisenssimäärät ovat kasvaneet ja seuran jäsenmäärä on nyt noin 2000 hengen luokassa. Massa kasvaa ja kärki terävöityy. Siitä kertoo myös tämä Kalevan Malja -voitto, joka tuli meidän ennätyspistein, Kostinen sanoi.

Kalevan Malja -kilpailun loppupisteet 2019: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 474, 2)  Lahden Ahkera 396, 3) Helsingin Kisa-Veikot 324, 4) Tampereen Pyrintö 294, 5) Espoon Tapiot 275, 6) Turun Urheiluliitto 244,5, 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 207, 8) Joensuun Kataja 183, 9) HIFK 180, 10) Kenttäurheilijat -58 136.