Jerry Jokinen sai toivomansa onnistumisen EM-kilpailuissa ja käveli puolimaratonilla ennätyksellään kymmenenneksi. Aika 1.26.33 toi hänelle roiman ennätysparannuksen, sillä aiemmin hän oli kävellyt 1.28.13.
Kymmenes sija on Jokisen uran paras aikuisten arvokisoissa. Vuonna 2022 hän oli Münchenissä 20 kilometrillä 17:s. Nuorten sarjoissa Jokinen on kävellyt 22-vuotiaiden EM-pronssia vuonna 2023.
Birminghamissa Jokinen sai toivomansa onnistumisen ja oli tyytyväinen sen tuomaan sijoitukseen.
– Nyt sain semmoisen hyvän fiiliksen päälle koko kisan ajan mitä olen edellisissä kisoissa odottanut. Tällaisella radalla meni aikakin sinne päin mitä haluttiin, Jokinen sanoi.
Hän odotti reitin olevan paljon vaikeampi kuin se lopulta oli.
– Se oli ainakin itselleni sopiva. Jonkun verran oli tehty mäkeä.
Onnistuneen kesän kävelleen Jokisen suunnitelmana oli lähteä kilpailuun rauhallisesti omaan tahtiin. Ensimmäinen kilometri taittui väliajassa 4.24, toiseen kilometriin kului 4.03.
– Oli hyvä, että eka kilsa oli tosi rauhallinen. Kyllä se siitä aika nopeasti kiihtyi. Sellainen semikiihtyvä kisa, tosi tasainen vauhti. Suunnitelmien mukaan.

Hän selvisi kilpailusta teknisesti parilla huomautuksella.
– Aikaisemmissa kisoissa on ollut sitä, että kun on väsynyt, frekvenssi hidastuu ja askelpituus kasvaa. Nyt tuntuu, että (tekniikka) pysyi koko ajan tosi hyvin. Oli vahvaa tekemistä.
Suurempia haasteita Jokinen ei muutenkaan kohdannut.
– Parilla vikalla kierroksella alkoi pohkeet krampata. Se oli vähän sellainen, että piti keskittyä.

Aikasakko hidasti Partasen kilpailua, Hava onnistui
Veli-Matti ”Aku” Partanen oli 14:s ajalla 1.29.07, Joni Hava 16:s ennätyksellään 1.29.35.
Partasen tulosta rasitti kahden minuutin aikasakko, joka tuli maakosketuksesta.
– En saanut ollenkaan rentoa ja irtonaista askelta. Kahden minuutin aikasakko syö tällä matkalla aika paljon sijoitusta ja aikaa. En osaa sanoa missä kohti varoitukset tulivat, tulivatko ala- vai ylämäessä. Reitti oli kaikille sama, en reitin piikkiin laita, Partanen sanoi.
Hän odotti kilpailusta paljon enemmän.
– Alkupuoliskolla oli hetkittäin ihan hyväkin fiilis (kävelystä). Ehkä yleisilme tänään oli vähän vaisu, jäykkä ja kankea.
Havalle kauden paras kilpailu jätti hyvän fiiliksen.
– Voi olla ihan tyytyväinen. Loppuun olisin voinut säästää vähän enemmän voimia. Ensimmäisellä kympillä oli helpompi kuin luulin, vikalla kympillä pahempi kuin luulin, Hava sanoi radan kiertämisestään.
Mestariksi käveli Espanjan Paul McGrath ajalla 1.23.23

Nurmi käveli ennätyksensä
Suomalaisnaisista Enni Nurmi oli 27:s ja Anniina Kivimäki 29:s. Heta Veikkolan kilpailu jäi kesken.
Nurmi käveli yhdellä maakosketuksesta tulleella varoituksella ennätyksensä 1.44.02 ja koki saaneensa kilpailussa irti sen mitä oli otettavissa.
– Nyt oli kiihtyvä vauhdinjako. Pystyin yllättävän kauan pitämään 4.50:n tonneja, ihan lopussa alkoi vähän akkaamaan, Nurmi tuumi.
Ensimmäisen aikuisten arvokilpailunsa maaliin selvittänyt Kivimäki käveli ajan 1.48.02. Kilpailu jätti kokonaisuudesta hyvän mielen.
– Olen sinänsä tyytyväinen siihen, että meni taas pikkasen pidemmälle kuin viimeksi ennen kuin ”katkesi”. Nyt meni 17–18 kilometriin asti (kävely) pysyi kohtuullisen hyvin kasassa.
Heta Veikkolan kilpailu päättyi keskeytykseen. Hänen nilkkansa pyörähti 10 kilometrin kävelyn jälkeen. Hän saapui vielä 15 kilometrin väliaikaan, kunnes kilpailu jäi kesken.
Naisten mestariksi käveli Espanjan Maria Perez maailmanennätyksellä 1.30.06

EM-kilpailut, Birmingham
Miehet, kävely, puolimaraton: 1) Paul McGrath Espanja 1.23.23, 2) Francesco Fortunato Italia 1.23.36, 3) Andrea Cosi Italia 1.23.49, 4) Mukola Rushchak Ukraina 1.24.12, 5) Salih Korkmaz Turkki 1.24.45, 6) David Kenny Irlanti 1.24.49, 7) Álvaro López Espanja 1.25.25, 8) Diego García Carrera Espanja 1.25.41, 9) Maher Ben Hlima Puola 1.26.14, 10) Jerry Jokinen Suomi 1.26.33,…14) Veli‑Matti Partanen Suomi 1.29.07,…16) Joni Hava Suomi 1.29.25.
Naiset, kävely, puolimaraton: 1) María Pérez Espanja 1.30.06, 2) Alexandrina Mihai Italia 1.31.04, 3) Lyudmila Olyanovska Ukraina 1.31.07, 4) Pauline Stey Ranska 1.31.12, 5) Antonella Palmisano Italia 1.32.10, 6) Ana Delahaie Ranska 1.33.32, 7) Clémence Beretta Ranska 1.34.10, 8) Mariia Sakharuk Ukraina 1.34.28, 9) Aldara Meilán Espanja 1.34.53, 10) Tiziana Spiller Unkari 1.35.32,…27) Enni Nurmi Suomi 1.44.02,…29) Anniina Kivimäki Suomi 1.48.02. Heta Veikkola Suomi keskeytti.




