Järvenpää, Raitanen ja Richardsson mestareiksi

Vielä ehtii Pajulahden maastojuoksukisaan

Edellisvuoden mestarit Jarkko Järvenpää ja Topi Raitanen sekä ensimmäistä yleisen sarjan maastomestaruuttaan juhlinut Camilla Richardsson ottivat aikuisten mestaruudet sunnuntaina Vierumäellä jatkuneissa maastojuoksun SM-kilpailuissa.

Järvenpää urakoi 12 kilometrin mestaruuden jatkoksi neljän kilometrin pronssin.

Järvenpää ja Richardsson juoksivat kepeästi voittoon. Raitanen joutui rajumpaan kamppailuun miesten 4 kilometrin kilpailussa.

Vasa IS:ää edustavan Richardssonin voitto naisten 6 kilometrin kilpailussa oli erityisen vakuuttava, sillä hän palasi tiistaina Yhdysvaltain harjoitusleiriltä. Pitkä lentomatka ja aikaero eivät kuitenkaan näkyneet askeleessa.

– Tosi hyvin kulki, vaikka olin ennakkoon epävarma suorituskyvystäni, Richardsson iloitsi.

Richardsson lähti matkaan tarkoituksena kiristää vauhtia maalia kohden. Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen oli hetken muilta karussa, sitten vauhtia piti Lahden Ahkeran Kristiina Mäki, kunnes Richardsson otti komennon ennen viimeistä lenkkiä.

– Taktiikka onnistui kuten suunnittelin ja rata oli hyvä. En ole hyvä mäkijuoksija, mutta täällä mäet olivat sen verran pieniä, että ne eivät haitanneet, Richardsson kertoi.

Richardsson oli vauhtinsa lisäksi tyytyväinen Arizonan Flagstaffissa pitämäänsä yli kuukauden leiriin.

– ­Se oli paras leirini ikinä, Richardsson kertoi.

Mäki juoksi hopealle 15,4 sekuntia Richardssonin perässä, ja Forssan Salamien Janica Mäkelä otti pronssin 29,2 sekuntia Richardssonin jälkeen. Peiponen tuli maaliin neljäntenä ennen Sara Kuivistoa ja Annemari Kiekaraa, joka on päättämässä pitkää uraansa Tukholman maratonille kesäkuussa.

Mäki kärsi hallikaudella pakaravammasta ja jalkapohjan jänteen tulehduksesta. Mäkelä oli maastoissa mitaleilla 2015, mutta on kärsinyt pitkään akillesvammasta.

– Olen iloinen ja yllättynyt, Mäkelä iloitsi SM-pronssista.

– Olen vihdoin ollut terveenä, mutta olen tehnyt vain perusharjoittelua.

Järvenpää jaksoi kahdesti mitaleilla

Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää otti 12 kilometrillä mestaruuden ennen Turun Tovereita edustavaa ranskalaissuunnistajaa Fredric Trandchandia ja Joensuun Katajan Arttu Vattulaista.

Päivän toisessa startissa Järvenpään voimat riittivät pronssiin, kun vain HKV:n Raitanen ja Kuopion Reippaan Samu Mikkonen pääsivät häneltä loppuratkaisuissa karkuun.

Raitanen otti 4 kilometrin mestaruuden 3,7 sekunnin erolla Mikkoseen ja 4,8 sekunnin erolla Järvenpäähän.

Raitanen uusi mestaruutensa viime vuodelta, vaikka hän lähti epävarmana taipaleelle. Hän epäili virettään, koska hän teki talven varusmiespalveluksen takia ensimmäisen rataharjoituksensa vasta viime keskiviikkona.

– Olin epävarma, mutta toisaalta niin se juuri onkin, että perustaso pitää saada sellaiseksi, että pystyy rutiinisuorituksellakin alle kolmen minuutin kilometrivauhtiin, Raitanen totesi.

Raitanen pelkäsi lopussa etenkin kirivoimaista Mikkosta.

– Oli pakko vähän pitää vauhtia, etteivät mailerit pääsisi kirissä ohi, Raitanen sanoi.

Raitasen tavoitteet ensi kesäksi ovat suunnistuksen MM-kisat ja yleisurheilun nuorten EM-kisat. Kisat järjestetään viikon välein heinäkuun alussa.

– Olisi hieno päästä nuorten EM-kisoihin. Kunto ainakin olisi kohdillaan, kun ne järjestetään vain viikko MM-suunnistuksen jälkeen, Raitanen kaavaili.

Raitasen tähtää suunnistuksessa sprinttiviestiin ja radalla estejuoksuun.

Mikkonen arasteli

Maileri Mikkonen oli tyytyväinen hopeaansa, mutta harmitteli jälkeenpäin hienoista varovaisuuttaan.

– Yritin juosta fiksusti, mutta nyt vähän harmittaa, etten lähtenyt rohkeammin Raitasen vauhtiin, Mikkonen kertoi maalissa.

– En kuitenkaan pidä itseäni maastojuoksijana, joten olen hopeaan tyytyväinen.

Mikkosen kesän päätähtäin on 23-vuotiaiden EM-kisoissa.

Tuplamestaruutta tavoitellut Järvenpääkin oli lopulta tyytyväinen pronssiin.

– Ihan kiva. En olisi kovempaa päässyt ja loppu tuli hyvin, Järvenpää totesi toisesta startistaan.

– Olisi pitänyt vaan enemmän säästellä ensimmäisessä juoksussa.

Kesän päätavoitteekseen Järvenpää kertoi vitosen ja kympin tuplamestaruuden Seinäjoen Kalevan kisoissa.

HEINOLA, Vierumäki 7.5.2017 Maastojuoksun SM-kilpailut

Miehet 12 km: 1) Jarkko Järvenpää TampPy 37.19.9, 2) Frederic Tranchand TurTo 37.33.6, 3) Arttu Vattulainen JoensKa 38.01.9, 4) Antti-Pekka Niinistö TurTo 38.26.6, 5) Jaakko Nieminen JyväskKU 38.33.5, 6) Tuomas Jokinen TurWei 38.36.2, 7) Henrik Goesch TuUL 38.49.6, 8) Markku Nikkanen LimNM 39.15.0, 9) Niklas Wihlman TuUL 39.21.2, 10) Matti Rauma TuUL 39.34.9, 11) Jere Pajunen JoensKa 39.54.4, 12) Tommi Hytönen KU-58 40.04.4, 13) Henri Ansio FinnMR 40.08.0, 14) Roope Koskinen JyväskKU 40.17.3, 15) Jan Kaas GamlakIF 40.23.9, 16) Jaakko Leinonen YlikNM 40.29.7, 17) Juha Hellsten TurTo 40.30.8, 18) Kari Poutiainen LimNM 40.41.1, 19) Jukka Kero TuUL 40.41.6, 20) Matti Kärkkäinen JyväskKU 40.56.4, 21) Aleksi Anttolainen LahdA 41.10.3, 22) Rami Oravakangas YlikNM 41.11.4, 23) Samuli Huusko LaitasVe 41.12.5, 24) Janne Niemi JanJa 41.15.9, 25) Jaakko Kero TuUL 41.35.2, 26) Markus Hämäläinen HamPo 41.41.0, 27) Miika Takala JyväskKU 41.55.3, 28) Marko Tuokko NaantLöy 41.59.2, 29) Markku Kalliokoski JyväskKU 42.15.0, 30) Tuomas Aho LimNM 42.29.8, 31) Yrjö Pesonen JoensKa 42.35.4, 32) Matti Uusitalo KuivAu 42.53.3, 33) Henri Helvilä LahdA 43.21.7, 34) Arttu Kärkiö KeitKu 43.25.4, 35) Ronnila Reijo HeinI 43.50.5, 36) Antti Nisonen MikkKV 44.40.5, 37) Marko Palohuhta UllKi 45.10.1, 38) Timo Kero TuUL 48.20.0, 39) Marko Loukkalahti IFRaseb 48.41.0.

Naiset 6 km: 1) Camilla Richardsson VasaIS 20.29.9, 2) Kristiina Mäki LahdA 20.45.4, 3) Janica Mäkelä ForssSa 20.59.2, 4) Johanna Peiponen RovanLa 21.05.4, 5) Sara Kuivisto BorgåAk 21.21.4, 6) Annemari Kiekara ForssSa 21.29.3, 7) Saara Nikander LänsiUU 21.37.9, 8) Meri Rantanen JoensKa 21.40.1, 9) Mira Tuominen ValkHa 22.02.5, 10) Oona Kettunen KarhKa 22.04.2, 11) Katarina Skräddar HelsJy 22.08.9, 12) Ilona Välimäki UudKK 22.14.0, 13) Minna Syvälä EspTa 22.16.4, 14) Sofie Lövdahl VasaIS 22.21.8, 15) Merja Rantanen JämsI 22.22.4, 16) Laura Karkkulainen PyhäsU 22.24.6, 17) Maria Murtorinne KuopRei 22.25.7, 18) Katri Niemistö JyväskKU 22.26.1, 19) Sari Anttonen SeinäjSU 22.35.8, 20) Emma Silvennoinen TuUL 22.37.1, 21) Suvi Miettinen TurTo 22.39.6, 22) Jannica Granbacka VasaIS 22.41.6, 23) Viivi Rantanen JoensKa 22.45.7, 24) Heidi Hyvärinen KuopRei 22.56.5, 25) Jenny Patana SeinäjSU 22.58.0, 26) Marika Teini JoensKa 23.00.4, 27) Anne-Marika Partanen KuopRei 23.12.1, 28) Päivi Knutar KälvTa 23.14.4, 29) Paula Tukiainen ViipU 23.14.6, 30) Iida Haataja PudasjU 23.16.6, 31) Andreina Kero TuUL 23.20.4, 32) Laura Salminen ViipU 23.23.9, 33) Sonja Kyrölä TampPy 23.29.2, 34) Mari Hyyppä JyväskKU 23.43.8, 35) Eija Hartikainen MikkKV 23.46.8, 36) Pauliina Oksanen JyväskKU 23.54.4, 37) Salla Loiske ElimVau 23.57.8, 38) Elisa Sihvola ViipU 23.59.7, 39) Johanna Ala-Pöntiö KälvTa 24.01.3, 40) Anna Huostila LappUM 24.01.5, 41) Veera Mantere PudasjU 24.11.9, 42) Anne Rajaniemi LahdA 24.13.1, 43) Janna Hautala LahdA 24.14.2, 44) Johanna Kykyri KälvTa 24.14.2, 45) Mirja Vartiainen EspTa 24.36.7, 46) Emma Hakala EspTa 24.42.2, 47) Kaisa Vainikka LappUM 25.01.8, 48) Henna Junnila KälvTa 25.11.6, 49) Saara Malinen RunClub 25.17.3, 50) Henna Mäkinen KarhKa 25.21.7, 51) Soili Koivula SeinäjSU 25.57.7, 52) Maiju Grönvall KarhKa 26.12.0, 53) Katja Kojo ForssSa 27.49.9.

Miehet 4 km: 1) Topi Raitanen HKV 11.49.0, 2) Samu Mikkonen KuopRei 11.52.7, 3) Jarkko Järvenpää TampPy 11.53.9, 4) Panu Jantunen ParikkU 12.03.6, 5) Eero Saleva SjundeåIF 12.08.5, 6) Martti Siikaluoma LahdA 12.10.6, 7) Hannu Granberg LahdA 12.13.8, 8) Aki Nummela HKV 12.16.6, 9) Ilari Piipponen KarhKa 12.24.0, 10) Jimmy Finnholm IKFalken 12.27.8, 11) Otto Loukkalahti IFRaseb 12.30.3, 12) Henrik Goesch TuUL 12.30.3, 13) Jaakko Laakso TampPy 12.37.9, 14) Antton Launto SauvU 12.39.9, 15) Jesse Laukkarinen TuUL 12.40.9, 16) Tapani Kärjä KalajJu 12.41.6, 17) Aaro Asikainen JoensKa 12.42.1, 18) Joonas Harjamäki ViipU 12.42.4, 19) Mikko Patana SeinäjSU 12.43.0, 20) Jani Strömsholm KU-58 12.50.1, 21) Juha Sorvisto LahdA 12.50.5, 22) Sami Maamela AnjLi 12.51.3, 23) Antti Ranta-Aho VasaIS 12.52.6, 24) Matti Rauma TuUL 12.54.6, 25) Hannu-Pekka Pukema ElimVau 12.56.0, 26) Maunu Toivari TuUL 12.56.6, 27) Joonas Kortelainen ElimVau 13.00.1, 28) Mikko Hirvonen KuopRei 13.00.7, 29) Joonas Lehtinen TuUL 13.01.9, 30) Jonas Härtull GamlakIF 13.02.1, 31) Kimmo Kymäläinen SuomRa 13.07.6, 32) Niklas Wihlman TuUL 13.08.9, 33) Rami Oravakangas YlikNM 13.14.0, 34) Topi Penttinen LahdA 13.15.4, 35) Mikko Suihkonen LahdA 13.16.0, 36) Mika Sällinen GamlakIF 13.17.3, 37) Juha Järvelä KurikRy 13.17.6, 38) Väinö Klemola KuopRei 13.19.7, 39) Magnus Hellström SjundeåIF 13.21.1, 40) Jani Ylisaukko-Oja ArcticA 13.22.0, 41) Juha Nyyssönen KylmäkVei 13.23.2, 42) Toni-Antti Viitasaari KälvTa 13.37.8, 43) Markus Rajamäki ElimVau 13.39.0, 44) Joni Hulkko JalasjJa 13.39.8, 45) Pasi Huhtala TampPy 13.44.2, 46) Teemu Ruippo JoensKa 13.44.6, 47) Saku Lehikoinen TuUL 13.45.4, 48) Anssi Vesanto IFRaseb 13.47.7, 49) Lauri Mielonen KuopRei 13.49.2, 50) Aleksi Niemelä JyväskKU 13.49.2, 51) Jari Vanhanen SjundeåIF 13.50.9, 52) Aki Niemi TeivoSt 13.53.2, 53) Sami Petäjäjärvi SavonlRie 14.03.3, 54) Dennis Rehnström JyväskKU 14.05.5, 55) Pyry Pusa HKV 14.07.9, 56) Robert Hagström GamlakIF 14.09.0, 57) Antti Nisonen MikkKV 14.11.6, 58) Lauri Hassi OrivPo 14.15.9, 59) Tomi Pyylampi JoensKa 14.16.0, 60) Asmo Ahola Endurance 14.28.4, 61) Mikko Mäkelä VantSa 14.34.4, 62) Riku-Antti Naskali LempKiYU 14.40.7, 63) Marko Hallanaro LänsiUU 18.35.0, 64) Mikke Paajanen MikkKV 19.26.4.

N22 4 km: 1) Aino Kivenmäki KuortKu 14.23.2, 2) Johanna Matintalo TuUL 14.56.8, 3) Amanda Virtanen TuUL 14.57.4, 4) Anna Haataja OulPy 15.02.7, 5) Roosa Hämäläinen KälvTa 15.02.9, 6) Sofia Muinonen EspTa 15.23.9, 7) Linnea Harala SomE 15.28.6, 8) Noora Hyyrynen KuusUS 15.31.7, 9) Alexandra Enlund IFLänken 15.32.8, 10) Noora Koskinen SäkU 16.01.9, 11) Roosa Rantanen KarhKa 16.07.8, 12) Emilia Ståhlberg EspTa 16.23.0, 13) Jenni Karstunen HIFK 16.34.2, 14) Viivi Lankinen TuUL 16.37.6, 15) Rosa Kilpi OulPy 16.52.4, 16) Isabel Donner HIFK 16.56.0, 17) Sonja Mellberg VasaIS 17.18.6, 18) Pinja Hietanen KuusUS 17.19.8, 19) Henna Robertsson SalVil 17.22.6, 20) Hanna Westerlund IFDrott 17.39.1, 21) Nina Leivo HIFK 18.07.2, 22) Maija Hakkila EspTa 20.01.4, 23) Erica Piksilä HIFK 21.58.0.

M22 6 km: 1) Robin Ryynänen TuUL 18.40.0, 2) Arto Talvinen IFRaseb 18.56.6, 3) Miika Tenhunen NivU 19.03.5, 4) Vilho Loukkalahti IFRaseb 19.11.9, 5) Kennedy Charicha TuUL 19.33.6, 6) Eero Heinonen ForssSa 19.35.5, 7) Samuli Hussa LimNM 19.36.3, 8) Ollipekka Heikkilä IFRaseb 19.43.6, 9) Arttu Syrjäläinen NivU 19.55.2, 10) Jussi Karkkulainen PyhäsU 20.06.8, 11) Kalle Linnasaari TuUL 20.12.3, 12) Tuomas Puputti IFRaseb 20.16.5, 13) Pekka Antikainen TurTo 20.21.6, 14) Simeon Rissanen VantSa 20.26.1, 15) Eemeli Suominen IFRaseb 20.28.8, 16) Topi Syrjäläinen HKV 20.30.9, 17) Lari Pernu SjundeåIF 20.33.7, 18) Henrik Kymäläinen EspTa 20.38.4, 19) Jesper Sjöblom JyväskKU 20.42.4, 20) Juho Ylinen MäntänU 20.45.2, 21) Konsta Puutio YkspRei 20.48.7, 22) Jeremias Lipsanen MikkKV 20.54.3, 23) Jarkko Paukkeri LimNM 20.54.8, 24) Sami Saku IFÅland 21.07.3, 25) Benjamin Tulonen IFRaseb 21.15.7, 26) Alexi Ruokamo PosPy 21.34.1, 27) Jere Kommio JanJa 21.47.2, 28) Antti Lehtinen KarhKa 21.50.4, 29) Fabian Af Hällström HIFK 21.55.7, 30) Max Toikka SjundeåIF 21.58.2, 31) Mikko Purhonen EspTa 22.04.8, 32) Marko Vendelin IFRaseb 22.07.3, 33) Samu Hanhela LimNM 22.21.6, 34) Aaro Ruohola LiedPa 23.19.9, 35) Tobias Jern HIFK 23.33.2.

M19 6 km: 1) Tomi Lehto EspTa 19.00.2, 2) Wilho Hautala LahdA 19.20.8, 3) Akseli Ruohola LiedPa 19.28.5, 4) Tuomas Heikkilä MäntsU 19.35.1, 5) Otto Kaario JyväskKU 19.44.3, 6) Niklas Lainto TuUL 19.55.5, 7) Aaro Julkunen ForssSa 20.00.6, 8) Roope Hyvärinen RaumU 20.03.5, 9) Ville Kinnala TuUL 20.08.4, 10) Jere Alen KarkkPo 20.25.2, 11) Samu Heikkonen LappUM 20.31.4, 12) Kevin Sandell IKFalken 20.34.1, 13) Jaakko Hautamäki SeinäjSU 20.40.5, 14) Lauri Marekwia EspTa 20.42.8, 15) Miika Lehtinen JyväskKU 20.47.7, 16) Alvar Palmén SjundeåIF 20.51.7, 17) Lassi Vuorinen IFRaseb 20.53.3, 18) Antton Koivisto KerU 21.03.7, 19) Antti Väyrynen KarhKa 21.05.6, 20) Topias Niemi ViipU 21.12.9, 21) Arttu Laaksonen SalVil 21.17.6, 22) Topi Manninen JoensKa 21.18.6, 23) Mika Huotari KU-58 21.19.4, 24) Joni Hava KU-58 21.22.4, 25) Justus Vuori TuUL 21.26.6, 26) Nico Dahlbacka GamlakIF 21.32.7, 27) Matias Lehtiaho TuUL 21.36.0, 28) Lars Vicari MikkKV 21.45.4, 29) Abdoullah Yousfi TuUL 21.46.5, 30) Tuomas Uusitalo EspTa 21.48.8, 31) Matias Salonen ViipU 21.56.9, 32) Vesa Lahtinen IFRaseb 22.03.5, 33) Aapo Viippola PudasjU 22.10.8, 34) Samu Pylvänäinen AnjLi 22.13.1, 35) Väinö Johansson KalvKei 22.14.2, 36) Miikka Ojala KU-58 22.15.6, 37) Valtteri Heikkinen KarhKa 22.19.7, 38) Aaro Aho ValkHa 22.27.7, 39) Aleksi Hellman LiedPa 22.52.4, 40) Sampo Seppä AlajA 22.56.9, 41) Sakariye Aden HIFK 23.06.2, 42) Anton Röyskö EspTa 23.18.6, 42) Eemil Ferrand HIFK 23.18.6, 44) Tommi Hakuli KerU 23.37.0, 45) Aarni Laakkonen HelsTa 23.50.7.

N19 4 km: 1) Saija Seppä SuolU 14.02.2, 2) Astrid Snäll ForssSa 14.04.0, 3) Heidi Kuuttinen IFKraft 14.20.5, 4) Klaara Leponiemi LempKiYU 14.42.7, 5) Aino Kuljukka LahdA 14.50.6, 6) Jutta Moilanen JoensKa 15.03.1, 7) Veera Mensonen MaanMa 15.05.0, 8) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 15.06.1, 9) Emma Katajalaakso KannU 15.08.6, 10) Lycke Karlsson VasaIS 15.14.0, 11) Anu Tuomisto IFVom 15.14.5, 12) Nea Nurmisto TampU 15.17.2, 13) Maarit Kuhmonen TampU 15.19.5, 14) Ninni Löf KalajJu 15.44.1, 15) Anna Hyvärinen TuUL 15.45.7, 16) Heini Ikonen JyväskKU 15.48.6, 17) Jasmiina Rantala RaumU 15.51.0, 18) Emma Jyrkinen LappUM 15.53.7, 19) Nella Paronen KarhKa 15.54.3, 20) Heidi Plit EspTa 16.03.8, 21) Sara Kivenmäki KuortKu 16.05.3, 22) Jonna Tanskanen TampU 16.06.5, 23) Veera Klemettinen JyväskKU 16.07.9, 24) Anni Haanpää TampPy 16.09.7, 25) Laura Haara LahdA 16.10.0, 26) Iiris Moisio KuopRei 16.18.9, 27) Sara Niva OulPy 16.25.1, 28) Amanda Strandwall IFNykn 16.30.5, 29) Siiri Möller SuolU 16.30.7, 30) Ilona Hulshof ForssSa 16.36.1, 31) Cindy Miettinen TuUL 16.37.8, 32) Linda Leppikorpi JyväskKU 16.38.4, 33) Alina Suomalainen KuortKu 16.40.6, 34) Leenukka Hanhijärvi SjundeåIF 16.42.4, 35) Satu Tuomisto IFVom 16.49.7, 36) Jenni Keränen OulPy 16.50.9, 37) Marika Aarnio TurWei 16.53.5, 38) Henna Pylvänäinen AnjLi 16.53.9, 39) Hilja-Miina Kakkonen JoensKa 16.58.0, 40) Eevi Siniketo TampPy 17.07.1, 41) Antonia Holmgren IFSibboV 17.08.4, 42) Eveliina Karlsson IKFalken 17.13.7, 43) Alli Haavisto RaisKu 17.17.5, 44) Jonna Juva SalVil 17.20.7, 45) Elisa Viholainen VaajKuo 17.20.7, 46) Jenna Tulonen IFRaseb 17.28.0, 47) Lina Karlsson VasaIS 17.37.3, 48) Satu Kauppinen SuolU 17.58.3, 49) Tiina Mäki-Panula SeinäjSU 18.07.6, 50) Reetta Hirvonen JoensKa 18.22.9, 51) Kaarina Lehtonen HyvsU 18.29.8, 52) Roosa Pelkonen MäntsU 18.41.6, 53) Julia Himilä ForssSa 19.32.4.

M17 4 km: 1) Eemil Helander JyväskKU 12.33.1, 2) Niklas Heikkilä KuusUS 12.56.0, 3) Julius Mäkinen TampPy 13.04.1, 4) Vilho Kilpeläinen PiikkKe 13.06.7, 5) Walte Hautala LahdA 13.13.9, 6) Lassi Kuva LahdA 13.21.2, 7) Leevi Keronen LempKiYU 13.23.3, 8) Niko Putkinen KarhKa 13.26.6, 9) Aleksi Kivelä LempKiYU 13.31.9, 10) Jani Juntunen SuomRa 13.34.4, 11) Samuel Auvinen JoensKa 13.35.8, 12) Petteri Mattila KauhajKa 13.37.7, 13) Lassi Vaismaa JyväskKU 13.37.8, 14) Mustafe Muuse TuUL 13.37.9, 15) Pyry Willman NoormNo 13.41.4, 16) Mikko Eerola TampPy 13.43.6, 17) Väinö Venetjoki GamlakIF 13.45.9, 18) Jaakko Lehtinen KarhKa 13.46.2, 19) Elias Lyytinen SulkU 13.46.8, 20) Ville Lehtoniemi PorvU 13.46.8, 21) Vilho Helenius NokU 13.49.6, 22) Teemu Oksanen IkaalU 13.53.0, 23) Tino Stenman KestjNS 13.56.9, 24) Emil Liekari KarhKa 13.57.2, 25) Eelis Uitto ViipU 13.57.4, 26) Olli-Pekka Laitila KarhKa 13.58.2, 27) Elias Kortelainen JoensKa 14.02.7, 28) Markus Kasanen JoensKa 14.03.5, 29) Henrik Asklöf TampPy 14.07.8, 30) Juho-Kusti Sivosavi TurWei 14.09.3, 31) Eetu Lindholm TuUL 14.09.4, 32) Olli Harju JanJa 14.13.4, 33) Severi Salonen LänsiUU 14.14.0, 34) Ilari Haltia KU-58 14.14.3, 35) Jere Ena IKFalken 14.16.6, 36) Miika Tala ViipU 14.17.3, 37) Tuomas Seppänen JyväskKU 14.18.5, 38) Cedrik Sandell IFRaseb 14.18.7, 39) Tuomas Lehto EspTa 14.21.6, 40) Ville Mannonen PakVe 14.22.3, 41) Viki Kankkonen PorvU 14.22.4, 42) Patrik Kuuttinen IFKraft 14.23.9, 43) Abdu Ahmed SeinäjSU 14.24.6, 44) Robin Lainto TuUL 14.24.9, 45) Topias Arola TuUL 14.25.7, 46) Samuli Peltola KeurKi 14.28.4, 47) Oskari Silvennoinen JoensKa 14.31.4, 48) Kasperi Keiski KälvTa 14.31.5, 49) Aapo Haataja KestjNS 14.32.3, 50) Patrik Ingman IFRaseb 14.33.6, 51) Eemeli Kumara LaihLu 14.34.5, 52) Arttu Lindqvist KuusUS 14.37.6, 53) Emil Hautapakka EspTa 14.38.2, 54) Henrik Hihnala TampPy 14.38.7, 55) Niilo Helkama SalVil 14.40.4, 56) Pyry Mattila ValkKa 14.40.6, 57) Valtteri Konttinen JyväskKU 14.41.6, 58) Sakari Koivuniemi NokU 14.43.7, 59) Joona Lindgren KauhWi 14.44.1, 60) Akseli Nuutinen IitPy 14.44.8, 61) Topias Uusitalo EspTa 14.46.8, 62) Juuso Hava KU-58 14.48.2, 63) Lauri Syrjäläinen HKV 14.52.3, 64) Tuomas Tanninen PorvU 14.54.3, 65) Eino Könönen BorgåAk 14.56.1, 66) Iiro Virrankoski EspTa 14.58.0, 67) Kalle Kinnala TuUL 15.03.2, 68) Vertti Laitinen LempKiYU 15.04.8, 69) Atte Ikola KU-58 15.08.7, 70) Valtteri Luomala KauhWi 15.09.6, 71) Santeri Leikas TeuvRi 15.11.7, 72) Anton Kyrönlahti KangasnKa 15.12.5, 73) Vesa Nokka OripVe 15.13.4, 74) Veeti Soikkeli OulPy 15.14.4, 75) Juuso Viskari LänsiUU 15.17.0, 76) Lauri Tossavainen SavonlRie 15.19.4, 77) Mikael Rautio EspTa 15.29.4, 78) Jonny Donner HIFK 15.34.3, 79) Benjamin Lamber KerU 15.41.3, 80) Ilmari Aho ValkHa 15.47.1, 81) Nuutti Pirhonen SalVil 15.49.5, 82) Mikko Kärkkäinen KauhWi 16.09.9, 83) Veikko Laari JyväskKU 16.24.6, 84) Teemu Brasier TuUL 16.31.9, 85) Joel Schüle LempKiYU 17.06.3.

N17 4 km: 1) Reetta Joronen SavonlRie 14.43.1, 2) Cecilia Österblad VasaIS 14.59.7, 3) Sini Tirri ToijVau 15.03.9, 4) Lotta Mäkinen JyväskKU 15.09.1, 5) Salla Laukkanen LahdA 15.16.3, 6) Tuuli Saarikko LahdA 15.19.4, 7) Silja Rönkä LahdA 15.23.7, 8) Inka Nurminen JyväskKU 15.26.2, 9) Siiri Kaijansinkko LappUM 15.30.5, 10) Sara Niittyviita LahdA 15.32.9, 11) Maria Määttänen EspTa 15.40.3, 12) Isabella Latva RaisKu 15.42.4, 13) Jemina Forss TampPy 15.43.0, 14) Ida Haapala TFEspoo 15.43.3, 15) Mona Af Forselles RekRai 15.45.7, 16) Venla Ranta LempKiYU 15.48.1, 17) Anni-Sofia Ankkuri SeinäjSU 15.55.5, 18) Kiia Keinonen TampPy 15.56.1, 19) Sunna Penttinen TuUL 16.06.1, 20) Senja Heinonen KuopRei 16.07.2, 21) Ada Jalkanen PorvU 16.11.5, 22) Aino Sikkinen TampPy 16.13.0, 23) Nea Lilja JyväskKU 16.13.1, 24) Lotta Eerola TampPy 16.15.9, 25) Oona Luoma UlvST 16.18.4, 26) Minna Läspä KaustPV 16.21.6, 27) Essi Heiskanen KU-58 16.22.6, 28) Melina Lahdenperä EspTa 16.26.3, 29) Andrea Liimatainen EspTa 16.31.2, 30) Edith Eikkinen KU-58 16.32.7, 31) Heidi Färm PorinYU 16.37.9, 32) Alisa Pennanen ForssSa 16.41.0, 33) Anniina Mahkonen LempKiYU 16.45.4, 34) Helmi Vuorimaa LahdA 16.47.8, 35) Venla Turakainen HelsTa 16.50.7, 36) Bea Österman TuUL 16.55.1, 37) Veera Laaksoviita SuomRa 17.00.3, 38) Siiri Silvennoinen JoensKa 17.02.2, 39) Anni Pohjalainen VirttNou 17.03.8, 40) Miia Ruhkanen KuopRei 17.04.5, 41) Kia Heiskanen KarhKa 17.04.8, 42) Roosa Löf KalajJu 17.06.6, 43) Aada Miskala MikkKV 17.07.6, 44) Sofia Valio LahdA 17.11.0, 45) Rosa Simola LempKiYU 17.21.9, 46) Annika Latva-Koivisto IlmajKi 17.22.3, 47) Tuuli Janhunen JyväskKU 17.25.6, 48) Kamilla Lehtineva PorvU 17.26.5, 49) Essi Metsälä JanJa 17.36.5, 50) Sanni Haataja EsboIF 17.40.3, 51) Elina Espo AnjLi 17.44.3, 52) Anu Saarinen OripVe 17.53.2, 53) Maria Palmu TuUL 18.17.6, 54) Vilma Kyyrö KerU 18.26.5, 55) Heta Virtanen JanJa 18.34.9, 56) Eveliina Räisänen KuopRei 18.41.5, 57) Irja Valta MaanMa 18.51.7, 58) Jenny Virtala PargIF 18.53.9, 59) Emma Liikkanen LappUM 19.03.5, 60) Heini Niva OulPy 19.15.2, 61) Isabel Fearnley HIFK 19.30.1, 62) Noora Haavisto HIFK 19.30.4, 63) Liisa Timonen EspTa 19.37.6, 64) Netta Tuusjärvi HIFK 20.04.5.

T15 4 km: 1) Moona Korkealaakso LappUM 14.18.3, 2) Pinja Kotinurmi LahdA 14.36.0, 3) Alisa Virtanen JyväskKU 14.52.3, 4) Heljä-Viivi Unkila FinnMR 15.10.3, 5) Janette Vänttinen PorvU 15.16.5, 6) Venla Saari JyväskKU 15.20.3, 7) Enni Katajalaakso KannU 15.23.0, 8) Emma Rainio JyväskKU 15.23.3, 9) Emma Hietaranta LappUM 15.30.1, 10) Helmi Peipinen OulPy 15.46.1, 11) Vera Nylander SiilPo 15.49.1, 12) Venla Marjanen KaipVi 15.49.4, 13) Iiris Helander JyväskKU 15.49.9, 14) Eevi-Inkeri Tossavainen SavonlRie 15.51.8, 15) Kaisla Keiski KälvTa 15.54.1, 16) Ilona Mononen JanJa 15.57.9, 17) Ella Kainulainen SavonlRie 16.01.7, 18) Justiina Juntunen KälvTa 16.04.1, 19) Lotta Tarvainen KuopRei 16.04.1, 20) Saimi Lupala IFRaseb 16.08.1, 21) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 16.11.7, 22) Rebecca Nisonen LappUM 16.11.9, 23) Veera Kontkanen JoensKa 16.12.4, 24) Veera Mattila VammsVoi 16.16.0, 25) Jessica Hjort PorvU 16.17.2, 26) Fanny Kukonlehto ValkHa 16.21.6, 27) Pinja Kourula JanJa 16.24.0, 28) Pinja Koivisto KauhWi 16.24.8, 29) Elisa Mattila ValkKa 16.27.0, 30) Veera Hakomäki VähänkVie 16.28.3, 31) Siina Sahlberg VähänkVie 16.28.4, 32) Mette Lindholm LovTor 16.28.9, 33) Sonja Leinamo ValkHa 16.28.9, 34) Muska Sanden SalVil 16.32.1, 35) Inka Metsämäki SeinäjSU 16.33.1, 36) Nelli Hiippavuori MaarMa 16.43.4, 37) Katri Saavalainen SysmSi 16.43.5, 38) Aino Vuorinen ValkHa 16.45.1, 39) Jenna-Julia Kettunen KuopRei 16.46.3, 40) Emilia Tala ViipU 16.51.0, 41) Emmi Pennanen JyväskKU 16.54.8, 42) Johanna Kylmänen RaisKu 16.55.2, 43) Suvi Heikkilä VeikkVei 16.56.6, 44) Ilona Ruohola TuUL 16.59.3, 45) Kerttu Niiranen KarhKa 16.59.5, 46) Rita Simola LempKiYU 17.01.5, 47) Sara Kinnunen LahdA 17.02.3, 48) Sini Rahkonen PolvijU 17.02.8, 49) Meri Suomalainen VähänkVie 17.03.9, 50) Siiri Heikkilä KarhKa 17.09.0, 51) Juulia Tala ViipU 17.10.5, 52) Venla Kankainen SotkJy 17.10.5, 53) Liisa Peltonen HirvHi 17.11.0, 54) Hertta Vihreälehto TampPy 17.12.9, 55) Viola Pennanen LempKiYU 17.13.3, 56) Nea Kytäjä LempKiYU 17.13.7, 57) Emma Ranta LempKiYU 17.15.1, 58) Inkeri Kylmänen LimNM 17.17.3, 59) Ria Böös KälvTa 17.17.4, 60) Henna Korpi AavasU 17.19.4, 61) Saana Kuusinen JanJa 17.22.5, 62) Emmi Kiljunen LahdA 17.22.7, 63) Kerttu Niinimäki ViialVau 17.23.1, 64) Katharina Marekwia EspTa 17.24.2, 65) Liisa Jalava TuUL 17.24.6, 66) Elsa Näpänkangas JyväskKU 17.26.5, 67) Jenna Maukonen SuolU 17.33.7, 68) Ellen Seisto EspTa 17.33.8, 69) Aino Asklöf VeikkVei 17.41.2, 70) Milja Lahtinen SuolU 17.46.2, 71) Nella Mutka SavonlRie 17.48.9, 72) Ella Sirmola LahdA 17.51.4, 73) Viola Gustafsson KauhWi 17.53.9, 74) Sofia Piispa SalVil 17.54.9, 75) Senja Gustafsson KauhWi 17.55.8, 76) Sini Saarinen OripVe 17.56.7, 77) Silja Lamminmäki KangU 17.59.1, 78) Viivi Kortemäki SuolU 18.04.1, 79) Fiia Kajula RaisKu 18.09.1, 80) Mette Juuti KU-58 18.10.3, 81) Elvi Warwick KaipVi 18.17.7, 82) Ida Heikkinen VehkVei 18.26.9, 83) Venla Salonen ViipU 18.48.1, 84) Johanna Alanenpää AavasU 19.03.8, 85) Ella Tiihonen EspTa 19.41.6, 86) Emma Kuikka JanJa 20.22.7.

P15 4 km: 1) Veikka Saren SomE 13.18.0, 2) Aleksi Rajaniemi LahdA 13.21.9, 3) Mikko Vesma TuUL 13.24.7, 4) Oskari Kangasniemi IkaalU 13.25.0, 5) Carl Björkendahl PorvU 13.28.0, 6) Tuure Haapanen TuUL 13.30.4, 7) Alexander Ståhlberg IFVom 13.32.2, 8) Johannes Helander LimNM 13.43.3, 9) Touko Seppä TuUL 13.47.5, 10) Atte Nevala KU-58 13.50.8, 11) Oskari Jacobsson KerU 14.03.0, 12) Matias Vesma TuUL 14.07.2, 13) Heikki Kumara LaihLu 14.13.7, 14) Santtu Heikkinen LempKiYU 14.15.7, 15) Wäinö Hautala LahdA 14.16.3, 16) Benjamin Tasa VehkVei 14.18.0, 17) Matias Mononen JanJa 14.20.1, 18) Iivo Kalajoki RaisKu 14.20.1, 19) Niklas Erkintalo NoormNo 14.20.8, 20) Jussi Alastalo RiihimKi 14.21.8, 21) Jussi Hyytiäinen MikkKV 14.22.5, 22) Akseli Virtanen KarhKa 14.25.2, 23) Ramses Backman PorvU 14.32.4, 24) Frans Koivula VaasVa 14.32.9, 25) Rasmus Krogell KU-58 14.39.7, 26) Aapo Pasanen SeinäjSU 14.47.0, 27) Onni Mäkelä VetU 14.53.9, 28) Kristian Boström IFRaseb 14.58.3, 29) Ahti Saarela LimNM 14.59.6, 30) Tuomas Ruuskanen MäntsU 15.00.7, 31) Topias Kemppi NurmijYU 15.01.7, 32) Otto Lintula ViipU 15.07.2, 33) Olli Elo VaajKuo 15.08.1, 34) Benjamin Lee HKV 15.14.6, 35) Juho Repo ParikkU 15.15.0, 36) Juho Nieminen TampPy 15.15.3, 37) Jasper Alajoutsi LempKiYU 15.15.4, 38) Okko Vuorikoski LahdA 15.15.7, 39) Antti Juvonen OulPy 15.15.7, 40) Oliver Alajoutsi LempKiYU 15.15.8, 41) Justus Luonela LahdA 15.17.1, 42) Oskari Toivanen LahdA 15.18.2, 43) Riku Gröhn LahdA 15.25.2, 44) Antti Reiman SalVil 15.31.2, 45) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 15.31.6, 46) Juho Veikkolainen ViialVa 15.32.2, 47) Vilho Happonen JyväskKU 15.36.2, 48) Vili Olkkonen KangU 15.38.4, 48) Karim Mbembela IFRaseb 15.38.4, 50) Pyry Suojanen TuUL 15.38.7, 51) Veikko Huuskonen PosPy 15.44.8, 52) Emil Laaksonen EspTa 15.49.0, 53) Juha Niemelä OulPy 15.50.2, 54) Kalle Oksanen RaisKu 15.55.3, 55) Joona Rasi MaskKa 15.58.1, 56) Iivari Willman NoormNo 16.01.1, 57) Samuli Rousku MaskKa 16.02.1, 58) Aapo Harala KangU 16.02.2, 59) Otto Vilpponen KuopRei 16.02.3, 60) Benjamin Saarela ForssSa 16.03.4, 61) Paavo Taittonen VähänkVie 16.04.1, 62) Rasmus Haavisto MaskKa 16.04.3, 63) Rasmus Lerstrand VasaIS 16.04.4, 64) Tuukka Kupiainen TampPy 16.13.8, 65) Johan Friman VasaIS 16.21.3, 66) Miko Kaartinen OulPy 16.22.4, 67) Ilari Hurskainen PälkLL 16.29.9, 68) Lauri Saarela LimNM 16.32.6, 69) Matias Koponen EsboIF 16.35.6, 70) Alex Virtala PargIF 16.43.2, 71) Jonne Kovaniemi OulPy 16.44.2, 72) Jesse Paunonen SavonlRie 16.51.2, 73) Joona Heikkerö PorvU 16.52.1, 74) Viktor Björkell VasaIS 17.04.9, 75) Danil Schröder LahdA 17.06.8, 76) Matias Romo JyväskKU 17.06.9, 77) Iiro Uusitalo ForssSa 17.07.6, 78) Onni Ikonen HankasHa 17.12.2, 79) Niklas Ekström TuUL 17.48.4, 80) Riko Posti OulPy 18.42.8.

 

 

 

 


richardsson_camilla_sm-maastoto.jpg

Camilla Richardsson kiri 15,4 sekunnin voittoon SM-maastojen 6 kilometrin kilpailussa. Toiseksi juoksi kolmannen SM-maastohopeansa pokannut Kristiina Mäki.

,


ryynanen_robin.jpg

Robin Ryynänen oli syystä tyytyväinen. 22-vuotiaiden maastomestaruus tuli selvällä erolla.


seppa_saija_sm-maastot_2017.jpg

Saija Seppä juoksi 19-vuotiaiden tyttöjen 4 kilometrin voittoon. Hän kukisti toiseksi sijoittuneen Astrid Snällin 1,7 sekunnilla.