Järvenpää puolustaa mestaruutta Vantaalla, SM-maantie juostaan nopealla reitillä

Järvenpää puolustaa mestaruutta Vantaalla

Kilpailun kärkinimet povaavat tasaista voittotaistoa Vantaalla sunnuntaina käytäviin maantiejuoksun SM-kisoihin. Miesten ja naisten puolimaraton ja nuorten sarjojen 10 kilometrin kilpailut juostaan sunnuntaina nopealla reitillä Tikkurilan urheilupuistossa. SM-kilpailuun on ilmoittautunut 125 juoksijaa.

Miesten puolimaratonin mestaruutta puolustaa Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää. Hän oli viikko sitten sinetöimässä Karhu-Viestin voittoa Pihlajanlinna-urheiluklinikka-Kylven joukkueessa.

Hyvän vastuksen Järvenpäälle tarjonnevat ainakin HKV:n Aki Nummela ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen, jonka hyvä ankkuriosuus takasi JKU:lle Karhu-viestin seurajoukkuekisan voiton.

– Treeniä olen saanut tehtyä paremmin kuin kolmeen vuoteen. Kunto vaikuttaisi hyvältä. Karhu-viestin ankkuriosuus kävi hyvästä valmistavasta harjoituksesta, Nieminen sanoo.

– Mitalin kirkastumista ei uskalla luvata etukäteen. Sen verran kova lähtölista on, ehkä paras viiteen vuoteen.

Nummela juoksee aina mitalista, kun SM-kisan viivalle ilmestyy. Hän kävi kolmisen viikkoa sitten juoksemassa Lontoossa talven kotimaisen kärkiajan 1.08.57.

– Tavoitteena voisi olla löytää semmoinen hyvä rähinä ja fiilis sunnuntaina, ja tasavauhtinen vetäisy. Silloin kyllä kulkee, kun kunto on hyvä. Siitä latauksesta se paljon riippuu, Nummela totesi. 

Mielenkiintoisia nimiä ovat myös muiden muassa JKU:n maratoonari Henri Manninen, viime vuoden hopeamitalisti, Lahden Ahkeran Antti-Pekka Niinistö, Nurmijärven Yleisurheilun Tommi Hytönen, joka on kevään mittaan juossut maantiekympin 30.35 Hollannissa sekä HKV:n Joonas Harjamäki.

Hyryläinen suosikkina naisten kisaan

Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Miettinen ei puolusta naisten mestaruutta Vantaalla. Kilpailun suursuosikki on MM-kisoihin tähtäävä Nagu IF:n Anne-Mari Hyryläinen, joka juoksi aiemmin tänä vuonna Arabiemiraateissa talven kotimaisen kärkituloksen 1.13.40. Toistaiseksi nopein Vantaalla juostu naisten puolimaraton on Oona Kettusen kuusi vuotta sitten juoksema 1.14.08. 

Naisten viime vuoden SM-mitalisteista Vantaalla on mukana vain hopeamitalisti Klaara Leponiemi Lempäälän Kisa Yleisurheilusta. Helsingin Jyryn Katarina Skräddar on juossut kevään mittaan vikkelimmin maantiekympin 36.21 Vantaalla.

SM-maantiekilpailu juostaan nopealla, asvalttipintaisella reitillä.

– Lähes koko matka juostaan kevyen liikenteen väylällä. Mutkat on optimoitu nopeaan juoksuun ja reitti on tasainen, joten hyviä aikoja on odotettavissa, sanoo kilpailunjohtaja Harri Mannermaa.

Helander jahtaa 19-vuotiaiden voittoa

Miesten 19-vuotiaiden 10 kilometrin suosikki on Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander. Mestaruutta puolustaa Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen. 19-vuotiaissa naisissa 10 kilometrin mestaruutta puolustaa Lahden Ahkeran Salla Laukkanen.

Naisten 17-vuotiaiden 10 kilometrin kärkinimet ovat Lappeenrannan Urheilumiesten Moona Korkealaakso ja mestaruutta puolustava Lahden Ahkeran Pinja Kotinurmi. 

Miesten 17-vuotiaiden sarjassa mestari vaihtuu, kun Helander on siirtynyt 19-sarjaan. Someron Esan Veikka Sarenilla on kauden kotimainen kärki 34.06.

Teksti: Juha Kylänpää

SM-maantiekilpailun aikataulu

SM-maantiejuoksut Vantaalla Tikkurilan urheilupuistossa 14.4. 

11.00 Kaiken kansan vitonen

12.00 SM 10 km M/N19, M/N17

13.00 SM-puolimaraton M/N

Osanottajalista