Jarkko Järvenpää hakee kolmatta peräkkäistä puolimaratonin mestaruuttaan Raumalla 17.4.

Maantiejuoksun Suomen mestaruuksista kilpaillaan Raumalla sunnuntaina 17. huhtikuuta. Miesten ja naisten puolimaratonin Suomen mestaruuksia puolustavat Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää ja vantaalaisen Kenttäurheilijat -58:n Laura Manninen.

Jarkko Järvenpää on hallinnut viime vuosien SM-kilpailuja. Hän on puolimaratonin nelinkertainen Suomen mestari vuosilta 2017 ja 2018 sekä viime ja toissavuodelta.

Naisten lähtölistalla erittäin kovia nimiä

Naisten kilpailusta saattaa tulla erittäin kovavauhtinen mestaruus- ja mitalikamppailu, mikäli kaikki parhaat ilmoittautuneet todella saapuvat paikalle. Ilmoittautuneiden joukossa ovat myös kuluvan kevään kansainvälisillä maratoneilla huippuaikoja juosseet Alisa Vainio, Nina Chydenius ja Annemari Kiekara.

Laura Manninen ja Annemari Kiekara ovat kumpikin voittaneet puolimaratonin Suomen mestaruuden 11 vuoden välein. Mannisen voitot ovat vuodelta 2010 ja viime keväältä. Kiekara on voittanut vuonna 2009 ja toissakeväänä.

Klaara Leponiemi on yltänyt mitaleille neljä viime vuotta peräkkäin saavuttaen kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Kuluneen talven ennätysjuoksujensa perusteella mitaliehdokkaita ovat myös Taru Häyrinen ja Aino Niemi.

Järvenpää tähtää maailmanmestaruuteen kotikaupungissaan

Jarkko Järvenpäällä on tänä vuonna myös erityistavoite. Hän tavoittelee kesällä kotikaupungissaan Tampereella 35-vuotiaiden maailmanmestaruutta viidessä lajissa. Järvenpään lajiohjelma Tampereen MM-kilpailuissa on 1500 ja 5000 metriä radalla, 10 kilometrin maantiejuoksu, puolimaraton ja maastojuoksu.

– En silti vielä tässä iässä oikein koe itseäni veteraaniksi. Tässä iässä voi kestävyysjuoksussa tulla vielä parhaatkin tulokset, Järvenpää pohtii.

– MM-kisat ovat minulle todellinen lisäbuusti. Aion juosta viisi matkaa ja kaikissa on tavoitteena MM-kulta. Viisi kisaa 11 päivässä, hyvään aikaan kesää, Järvenpää iloitsee.

– Otin tuon 1500 metriä MM-ohjelmaani sen takia, että se pakottaa minua tekemään laadukkaita ratatreenejä, Järvenpää kertoo.

Järvenpää on koko pitkän uransa myös opiskellut, valmistunut ammattiin ja ollut palkkatyössä. Korkeimmalle kansainväliselle huipulle pääseminen aikuisurheilussa on tälläkin tavoin mahdollista.

– Toisin on yleisessä sarjassa, siellä annat jo lähtöviivalla tasoitusta työkseen urheileville, Järvenpää pohtii.

Järvenpään haastavat Raumalla puolimaratonin viime vuosien mitalimiehet Antti Ihamäki, Aki Nummela ja Antti-Pekka Niinistö. Yllätysvalmiita uusia mitalimiehiä saattavat olla vaikkapa Miika Tenhunen, Henri Ansio, Björn Sandler, Tommi Hytönen ja Ali Abdulrahman.

Miesten ja naisten puolimaratonin mestaruuksien ohella Raumalla juostaan 19- ja 17-vuotiaiden Suomen mestaruuksista 10 kilometrin matkalla. Erityisen kiinnostavaa on nähdä kovaan kuntoon kuluneena talvena päässeen Viipurin Urheilijoiden Karlos Kemppaalan (kuvassa) vauhti 19-vuotiaiden miesten 10 kilometrillä.

Lisäksi Raumalla kilpaillaan myös Suomen Aikuisurheiluliiton 10 kilometrin maantiejuoksun mestaruuksista. Mukana on juoksijoita eri ikäluokissa viiden vuoden välein 30-vuotisista 80-vuotisiin saakka.

(Juha Kylänpään laatima Jarkko Järvenpään tuore haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan Suomen Aikuisurheiluliiton pian ilmestyvässä Ikiliikkuja-lehdessä.)

 

RAUMA 17.4.2022 Maantiejuoksun SM-kilpailut

https://www.raumanurheilijat.fi/aikuisurheilu/sul-n-sm-maantiejuoksut-ja-saul-

 

TAMPERE 29.6.-7.7.2022 World Masters Athletics, Aikuisurheilijoiden MM-kilpailut

https://wmatampere2022.com