Jarkko Finni: SUL:n valmennusorganisaatio valmis joulukuussa, laji- ja keskusvalmentajapesteissä ei julkista hakua

Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusorganisaatio uudistuu vuodenvaihteessa. SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finnin mukaan organisaatiota rakennetaan parasta aikaa. Organisaation laji- ja keskusvalmentajien paikat täytetään ilman julkista hakua.

– Organisaatio valmistuu joulukuun alkuun mennessä, Finni sanoo.

Finnin ja huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salosen ohella organisaatiossa toimivat Tampereen, pääkaupunkiseudun ja Jyväskylän valmennuspäälliköt, parayleisurheilun päävalmentaja sekä lajivalmentajat, keskusvalmentajat, osa-aikaiset lajivastaavat ja huippuseuravalmentajat.

– Organisaatiota rakennetaan parasta aikaa. Miksi valmentajia ei haeta julkisella haulla, johtuu monesta syystä. Niistä keskeisin on se, että kaikissa valmentajapalkkauksissa on SUL:n lisäksi mukana 2-4 muuta tahoa, ja työnantaja on pääosin joku muu kuin SUL eli joku meidän kumppaneista: urheiluakatemia, valmennuskeskus tai seura, Finni sanoo.

NOV-valmentajat sijoittuvat keskuksiin

Tulevan valmennusorganisaation toiminnassa lähdetään Finnin mukaan siitä, että valmentajat voivat käyttää nykyistä enemmän aikaa päivittäisvalmennukseen.

– Laji- ja keskusvalmentajien ero on siinä, että lajivalmentajalla on hallinnollista koordinaatiovastuuta lajistaan valtakunnallisesti, esimerkiksi leirityksen järjestämisestä. Keskusvalmentajat sen sijaan keskittyvät vain valmentamaan, Finni sanoo.

– Menetyspotentiaalin omaaviin lajeihin satsataan enemmän, mutta jokaiseen lajiin tulee vähintään osa-aikainen lajivastaava.

Valmennusjärjestelmä nojaa valmennuskeskuksiin, jotka ovat SUL:n pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Jyväskylän keskukset sekä Liikuntakeskus Pajulahti Lahden Nastolassa ja Kuortaneen Urheiluopisto.

– Kaikki ne palkkaukset, joissa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on mukana, eli niin sanotut Nuorten olympiavalmentajat (NOV), sijoittuvat keskuksiin, Finni sanoo.

Kärkiseurat valmennustyöhön, valmentajien jatkokoulutus uudistuu

Kokonaan uusi nimike valmennusjärjestelmässä on huippuseuravalmentaja, jolla valmennukseen haetaan lisää valtakunnallista kattavuutta.

– Ajatuksena on rakentaa 6-10 menestyneimmän yleisurheiluseuran kanssa yhteispalkkauksella valmentajapestejä, joissa SUL on mukana pienellä osuudella, Finni sanoo.

– Tällä tuetaan kärkiseurojen mahdollisuutta kasvattaa ammattivalmentajuutta. Samalla joihinkin lajeihin pyritään rakentamaan valtakunnallinen valmentajakollegio, eli saamaan vahva valmentajakaarti, joka tekee keskenään yhteistyötä, Finni sanoo.

Finni muistuttaa, että yleisurheilussa tuloksen teon kannalta kaikkein tärkeimmässä asemassa ovat jatkossakin urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat.

– Heidän työnsä edellytyksiä pyritään parantamaan, ja samalla valmentajakoulutukseen ollaan rakentamassa uusia jatkokoulutusmalleja nimenomaan valmentajille, joilla on jo peruskoulutus, ja jotka ovat tehneet valmennustyötä pidempään, Finni kertoo.