Jalkavamma pitää Kemppisen sivussa olympiakisoista ja vie kilpailutauolle

Jalkavamma pitää pikajuoksija Lotta Kemppisen sivussa kilpailuista mahdollisesti koko kesän. Kemppinen olisi 100 metrillä rankingsijoituksensa perusteella valintakelpoinen Tokion olympiakisoihin, mutta hän ei voi ottaa paikkaa vastaan.

– Erittäin harmillista, että tällainen vamma sattui juuri tähän kohtaan kesken kautta. Kuntoutuksessa on kuitenkin mukana erittäin osaavia ammattilaisia, joten jalka hoidetaan nyt kunnolla kuntoon ja sitten tullaan entistä vahvempana takaisin, Kemppinen sanoo.

Kemppinen loukkasi jalkaansa maajoukkueiden EM-kilpailuiden 100 metrillä Cluj-Napocassa, Romaniassa. Tutkimuksissa plantaariksesta löytyi osittainen repeämä, joka vaatii kuntoutusta usean viikon ajan.

Kemppinen, 23, voitti talvella Euroopan hallimestaruuskilpailuissa 60 metrin hopeamitalin ja juoksi Suomen ennätyksen 7,16. Alkukesän kilpailuissa hän paransi 100 metrin ennätyksensä aikaan 11,33.