Jaakkola heitti ennätyksensä Porissa: ”Sentti sentiltä mennään eteenpäin” – VIDEO

Aleksi Jaakkola heitti ennätyksensä 74,51 ja voitti Porissa käydyn moukarinheittokilpailun. Jaakkolan ennätyskaari syntyi kolmannella heitolla. Kesäkuussa syntynyt aiempi ennätys koheni viisi senttiä.

– Se oli tasaista pyörittämistä. Siellä oli päälle 73 metrin heittoja, joita en mittauttanut. Hyvää perustekemistä, mutta se piikkiheitto jäi tekemättä. Siihen olen tietysti tyytyväinen, että ennätys tuli, Jaakkola kertoi.

Vehmaisten Urheilijoita edustava Jaakkola on kesän vanhetessa löytänyt koko ajan paremman vireen. Edellisessä kilpailussaan Jyväskylän GP:ssä hän heitti 74,13.

– Sentti sentiltä olen mennyt eteenpäin. Se on lähinnä sitä, että on tullut kilpailukokemusta. Olen saanut treenitasoa siirrettyä kilpailuheittoihin. Kunto on ollut olemassa koko ajan, Jaakkola sanoo.

Treeneissä Jaakkolan heitto on kulkenut lupaavasti. Hän odottaa parempia tuloksia, kun kesän tärkeimmät kilpailut, kuten elokuiset Turun Kalevan kisat lähestyvät.

– Tuohon tulokseen pitäisi tulla reipas parannus. Se vaatii, että pitää saada numerolappu rinnassa kaikki kuusi heittoa kulkemaan, Jaakkola arvioi.

Suomen vuositilastossa Jaakkola on toisena. Kärjessä on ennätyksensä 77,09 heittänyt Aaron Kangas.

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen oli Porissa toinen tuloksella 71,29. Seppäsen seurakaveri Oskari Lahtinen oli kolmas. Lahtinen, 19, paransi miesten moukarin ennätystään lähes neljä metriä tulokseen 65,50.

Lahtinen voitti myös 19-vuotiaiden moukarinheiton ja paransi 6-kiloisen moukarin ennätystään 21 sentillä 72,32:een.

PORI 20.7.2020 Noormarkun Nopsan moukarikilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Aleksi Jaakkola VehmaistU 74,51, 2) Tuomas Seppänen 34 NoormNo 71,29, 3) Oskari Lahtinen 19 NoormNo 65,50 (ent. ennätys 61,80). – Jaakkola (72,23, x, 74,51, x, 70,50, x). Seppänen (71,29, 70,09, 69,12, 70,47, x, 70,86).

Moukari (6 kg): 1) Lahtinen 72,32.

Naiset,

Moukari (3 kg): 1) Emmanuela Koomson KristLä (GHA) 53,19.

https://live.tuloslista.com/live/171714