IKH jatkaa SUL:n pääyhteistyökumppanina ja nousee Ruotsi-ottelun toiseksi pääkumppaniksi

IKH jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) pääyhteistyökumppanina 2020 ja on myös 5.-6. syyskuuta Tampereella käytävän Ruotsi-ottelun toinen pääyhteistyökumppani.

– Tämä tarkoittaa, että IKH:n näkyvyys Ruotsi-ottelussa kasvaa tuntuvasti. Yrityshän oli Ruotsi-ottelussa mukana myös 2019 Tukholmassa ja toissa vuonna Tampereella, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto.

Kilpailukaudella 2020 IKH on Ruotsi-ottelun ohella vahvasti mukana Kalevan Kisoissa, yleisurheilun kotimaisen GP-sarjan kilpailuissa ja SM-viestissä.

– SUL:n ja IKH:n yhteistyö keskittyy kotimaisiin televisioituihin yleisurheilukisoihin ja tukee siten myös paikallisten kisajärjestäjien työtä, Aalto sanoo.

IKH:n markkinointipäällikkö Ahto Kaaren mukaan urheiluun liittyvät arvot kuten dynaamisuus, kilpailukyky, yrittäminen ja periksiantamattomuus ovat tärkeitä myös IKH:lle.

– Yleisurheilu on suomalaisten rakastama kesäurheilumuoto. Se tarjoa meille näkyvyyttä samaan tapaan kuin talvisaikaan suosituimmat talvilajit, Kaari sanoo.

 

Isojoen Konehalli Oy on Kauhajoella sijaitseva maahantuontiyritys, jonka valikoimaan kuuluu yli 50 000 nimikettä käsittäen mm. työkalut, tekniset koneet ja laitteet, traktorien ja työkoneiden varaosat ja tarvikkeet, hydrauliikka- ja pneumatiikkatuotteet, suojaimet, työvaatteet, kiinnikkeet, kemikaalit, akut, maatalousrenkaat ja perävaunut tarvikkeineen.  Myynti Suomen markkinoille tapahtuu pääosin IKH Työkalut ja Varaosat -jälleenmyyjäverkoston kautta, joka kattaa koko Suomen yli 130 myymälän vahvuudella.