Iitissä supervilkas seurakisakesä, joko kisasi on kilpailukalenterissa?

Iitissä supervilkas seurakisakesä

Iitin Pyrinnössä Silja Line Seurakisat voivat paksusti. Pyrintö on kirjannut ensi kesälle kilpailukalenteri.fi –palveluun jo hulppeat 14 kilpailua. Osanottajia mittelöissä on tavannut olla kymmeniä. Mikä on menestyksen salaisuus?

– Innostunut ja aktiivinen ydinporukka, joka kisoja järjestää. Meillä on uusi yleisurheilujaosto, joka näitä asioita hoitaa. Kisoilla on myös pitkät perinteet, ne tunnettiin aiemmin tiistaikisoina, kertoo Iitin Pyrinnön seurakisavastaava Jaana Niemi.

Niemen mukaan Silja Line Seurakisat on seurassa koettu hyväksi tavaksi tarjota lapsille mahdollisuus kokeilla yleisurheilua ja kilpailemista.

– Näitä on pyritty markkinoimaan matalankynnyksen kisoina, joihin on helppo kaikkien tulla. Myös sellaisten, jotka ovat harrastaneen urheilua tai yleisurheilua, mutta eivät ole kilpailleet, Niemi kertoo.

Iitissä Seurakisoja on tarjolla huhtikuun lopusta elokuun loppuun.

– Kisoissa on tietyt  vastuuhenkilöt, mutta vanhempia koetetaan saada aina kentän laidalta mukaan toimitsijoiksi, Niemi kertoo.

Seurakisakonseptissa vanhempien on helppo ryhtyä toimitsijoiksi. Tarvittava opetus annetaan kisapaikalla. Ne ovat siten myös oiva tapa tartuttaa hankkia vanhemmista seuran toimitsijakuntaan uusia kasvoja.

– Näistä kisoista jää aina lapsia mukaan toimintaan. Kesän alussa meillä on myös matalankynnyksen ”tutusmisyleisurheilukoulu” sitäkin kautta toimintaan tulee uusia lapsia, Niemi sanoo.

Immonen: Kisat kalenteriin, tiedoksi vanhemmille

Suomen Urheiluliiton nuorisopäällikkö Ritva Immonen muistuttaa, että nyt on hyvä aika ilmoittaa Seurakisat kilpailukalenteri.fi –palveluun, jossa kisoilla on oma osio.

– Monissa Seurakisoissa käy lapsia, jotka ovat paikkakunnalla kesävieraina tai mökkeilemässä. Kesälomareissuja suunnitellaan jo kiivasta vauhtia, joten nyt kannattaa tarjota lapsille mahdollisuuksia yleisurheiluun, Immonen sanoo.

– Muutenkin kesän suunnitelmat tehdään ajoissa, joten nyt olisi hyvä tiedottaa kisoista omalla paikkakunnalla ja kilpailukalenteri.fi –palvelussa.

Seurakisaohjeistus löytyy seurakisat.fi –sivuston materiaalipankista. Ohjeistus siitä miten kisoihin pääsee mukaan löytyy tästä linkistä: tästä linkistä