Ikinuori Marjaana Heikkinen seitsemännen kerran MM-tasolla mitaleille – Juniori Iida Lounela pituushypyssä neljäs

Suomen joukkueen konkari Marjaana Heikkinen voitti pitkällä urallaan jo seitsemännen MM-kilpailuiden tai paralympiakisojen mitalinsa. Heikkinen sijoittui tiistaina kolmanneksi Pariisissa paraurheilijoiden MM-kilpailuiden luokan 54 naisten keihäänheitossa.

Heikkisen tulos Pariisissa oli 16,90. Hän jätti Australian ennätyksen kiskaisseen Dayna Creesin kuusi senttiä taakseen neljänneksi.

Maailmanmestaruuden voitti Kiinan Zou Lijuan uudella kisaennätyksellä 20,74 ja toinen oli Saksan Frances Herrmann tuloksella 17,74.

Heikkisen kolmannen heiton pituudeksi ilmoitettiin 16,98, mutta tulos mitätöitiin myöhemmin hänen jo heitettyään kuudesti. Parhaan hyväksytyn tuloksensa 16,90 Heikkinen heitti kahdesti sekä neljännellä että viidennellä yrityksellään.

56-vuotiaan Heikkisen seitsemästä MM-tason mitalista neljä on hopeisia ja kolme pronssisia. Euroopan tasolla hän on kolmesti voittanut EM-kilpailuissa kultamitalin vuosina 2016, 2018 ja 2021.

Iida Lounela hyppää neljänneksi Pariisin MM-kilpailuissa. (Kuva: Karl Nilsson.)

Lounela seitsemän sentin päässä mitalista

19-vuotias näkövammaisurheilija Iida Lounela sijoittui neljänneksi luokan 12 naisten pituushypyssä. Lounelan tulos oli 516 senttiä. Lounela jäi pronssimitalista vain seitsemän sentin päähän.

Kilpailu hypättiin vastatuuleen. Maailmanmestaruuden voitti Ukrainan Oksana Zubkovska tuloksella 578.

Lounelan kaikki kuusi hyppyä onnistuivat. Hänen sarjansa oli seuraava: (499, 513, 500, 508, 516, 500).

Vain kolme senttiä erotti Lounelan hänen omasta Suomen ennätyksestään 519.

Lounela osallistuu Pariisissa vielä 200 ja 400 metrin juoksuihin.

Tähti karsiutui niukasti 400 metrin finaalista

Leo-Pekka Tähti kelasi hyvän ajan 46,87 luokan 54 miesten 400 metrin alkuerissä, mutta karsiutui finaalista niukasti 0,11 sekunnin erolla. Omasta Suomen ennätyksestäänkin Tähti jäi vain 0,14 sekunnin päähän.

Tähti oli oman eränsä neljäs. Finaaliin pääsi molempien alkuerien kolme parasta ja kaksi muuta kilpailijaa aikavertailusta.

Alkuerien ylivoimaisesti nopeimmin kelasi Kiinan Hu Yang, jonka aika 44,45 on uusi MM-kisaennätys.

(Artikkelia täydennetään myöhemmin tänään.)

 

PARIISI (FRA) 11.7.2023 10:nnet Parayleisurheilun MM-kilpailut

Miehet,

400 m kelaus, luokka 54, alkuerät: 1) Hu Yang Kiina 44,45 (MM-kisaennätys), 2) Athiwat Paeng-Nuea Thaimaa 45,16, 3) Nathan Maguire Britannia 45,80, 4) Dai Yunqiang Kiina 45,97, 5) Daniel Sidbury Britannia 46,04, 6) Putharet Khongrak Thaimaa 46,58, 7) Zhang Ying Kiina 46,70, 8) Tomoki Ikoma Japani 46,76, 9) Leo-Pekka Tähti Suomi 46,87 (2. erän 4:s).

Naiset,

Pituus, luokka 12: 1) Oksana Zubkovska Ukraina 578, 2) Yokutkhon Kholbekova Uzbekistan 554, 3) Uran Sawada Japani 523, 4) Iida Lounela Suomi 516 (-0,5 m/s), 5) Sara Martinez Espanja 498, 6) Katrin Müller-Rottgardt Saksa 491, 7) Sara Fernández Espanja 462, 8) Emine Avsar Turkki 435. – Lounela (499/-1,0, 513/-0,1, 500/-0,2, 508/-0,6, 516/-0,5, 500/0,3).

Keihäs, luokka 34: 1) Zou Lijuan Kiina 20,74 (MM-kisaennätys), 2) Frances Herrmann Saksa 17,74, 3) Marjaana Heikkinen Suomi 16,90, 4) Dayna Crees Australia 16,84, 5) Yousra Ben Jemaa Tunisia 16,57, 6) Zao Qian Kiina 15,78, 7) Fouzia el Kassioui Marokko 15,24, 8) Saida Amoudi Marokko 14,60. – Heikkinen (x, 16,75, x, 16,90, 16,90, 16,52).

LIVE-Tulospalvelu: https://www.paralympic.org/athletics/live-results/info-live-results/athd23/eng/zz/ZZS158A_ATHD23AT@@@@@@@ENG.htm

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA. Kuva: Karl Nilsson.)