IAAF: Naiskävelijät miesten 50 km:lle MM-joukkuekilpailussa

IAAF: Naiskävelijät miesten 50 km:lle MM-joukkuekilpailussa

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitus muutti toukokuussa Roomassa käveltävien MM-joukkuekilpailujen sääntöä niin, että naiset voivat osallistua silloin miesten 50 kilometrin kilpailuun.

IAAF hallituksen päätös sallii naisten osallistuvan jatkossa miesten 50 kilometrin kisoihin myös muissa kilpailuissa, kunnes naisille aletaan järjestää omia 50 kilometrin kisoja. Mitä kisoja tuo tarkkaan ottaen koskee, tarkentuu IAAF:n kilpailuosaston teknisen johtajan Imre Matrahazin mukaan lähiaikoina.

– Päätös on luontainen kehitys siihen suuntaan, että naisten ja miesten lajit ovat jollain aikavälillä arvokisoissakin samat. Silloin, kun uusia lajeja otetaan ohjelmaan, ennen arvokisoja pitää saada lajille kilpailutoimintaa alle, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Pasi Oksanen.

– Koska 50 kilometrin kävely on varsin pitkä kilpailu, sellaisen erikseen järjestäminen ei ole aluksi mielekästä. On hyvä lähteä liikkeelle yhteiskilpailuista

Myös IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski pitää päätöstä osana yleisurheilun tasa-arvoajattelua.

– Lajia on kehitetty pitkäjänteisesti mahdollisimman tasa-arvoiseksi. Arvokisat ovat miehille ja naisille samaan aikaan ja samassa paikassa, raha-palkinnot ovat identtiset ja pian myös lajit ovat kokonaisuudessaan samat pika-aitojen 10 metrin matkaeroa lukuun ottamatta, Pihlakoski ennakoi.

Yleisurheilun arvokisaohjelmasta naisilta puuttuu tällä erää kävelystä pitkä, 50 kilometrin matka.