Hyryläinen: Tasainen, oma vauhti tuo tulosta Pekingin helteessä

Hyryläinen teki ennätyksen ja rikkoi MM-rajan: "Upea fiilis"

Anne-Mari Hyryläinen ei ujostele naisten MM-maratonin kuuman kosteita olosuhteita tai aikaista aamustarttia. Lämpö ja varhaisaamuun ajoittuvat kilpailut ovat Dubaissa asuvalle juoksijalle arkipäivää. Kisa alkaa sunnuntaina kello 7.30 Kiinan aikaa, joka on 2.30 Suomen aikaa.

Hyryläinen viimeisteli kuntonsa sunnuntaiseen kilpailuun kolmen viikon vuoristoleirillä Kunmingissa Kiinassa.

 – Siellä ei ollut hirveän lämmin. Noin 20 astetta, mutta ilman kosteus oli kova, Hyryläinen kertoo.

Hyryläinen asui harjoituskeskuksessa, jossa hän oli huomattavan osan ajasta ainoa eurooppalainen. Harjoitukset sujuivat suunnitelmien mukaan, ja valmentaja Simo Wannaksen kanssa juoksuun on laadittu taktiikka, joka ei sisällä yllätyksiä.

– Ilman lämpö ja kosteus pitää ottaa huomioon. Tavoite on juosta omaa vauhtia ja mahdollisimman tasaisesti. Miesten maraton vahvisti käsityksiä, että näin kannattaa toimia, Hyryläinen sanoo.

– Katselin, että Moskovan MM-maratonilla, jossa ilman lämpötila oli noin 27 astetta ja ilman kosteus 60 prosenttia, että voittajaa lukuun ottamatta monet hyytyivät aika lailla, Wannas sanoo.

Hyryläinen, 37, juoksi tammikuussa ennätyksensä 2.35.17. Pekingin oloissa hän ei kuitenkaan pyri tuohon vauhtiin. Nyt ollaan lähempänä kesällä juostun Tukholman maratonin aikoja (2.41.54).

– 2.40.00 ajalla voi MM-kilpailussa olla yllättävän korkealla, Wannas arvioi.

Hyryläinen on todennut, että hänelle sopii kilpaileminen heti vuoristoleirin jälkeen. Hän testasi sitä keväällä, ja juoksi Kenian leirin jälkeen Bukarestissa uransa parhaan puolimaratonin 1.15.06.

– Nyt Kunmingin leiri meni hyvin, Hyryläinen sanoo.

Kiplagat tavoittelee kolmatta

Kilpailun etukäteen kiinnostavin nimi liene kenialainen Edna Kiplagat, joka tavoittelee kolmatta perättäistä mestaruutta ja viihtyy tunnetusti kuumissa ja kosteissa kilpailuolosuhteissa.

Tällä kaudella Kiplagat on juossut maratonin vain Lontoossa (2.27.16), mutta on sittemmin tehnyt hyvää jälkeä lyhyemmillä katumatkoilla.

Juoksun kärkinimiin lukeutuvat myös kauden tilastokärki etiopialainen Mare Dibaba, joka teki tammikuussa ajan 2.19.52, sekä Bahrainin Eunice Kirwa.


ekblom_tommy_wannas_simo_peking_1_of_1.jpg

Kokeneet valmentajat ja ex-juoksijat Tommy Ekblom ja Simo Wannas ovat reitillä Anne-Mari Hyryläisen huoltojoukoissa