Hyryläinen haki kaksi voittoa Riosta

Hyryläinen haki kaksi voittoa Riosta

Ensi kesän olympiamaratonille tähtäävä Anne-Mari Hyryläinen haki voitokkaasti tuntumaa kilpailemiseen Rio de Janeiron ilmastossa. Hän oli Team Scandinavia -joukkueessa mukana voittamassa Rockyman monilajitapahtumaa ensi kesän olympiamaisemissa.

Hyryläinen voitti myös kisaan kuuluneen naisten maratonin ajalla 2.56.57.

– Maraton piti alkujaan juosta samalla reitillä kuin olympialaisissa juostaan. Kilpailun järjestävät eivät kuitenkaan saaneet lupia katujen sulkemiseen, Hyryläinen kertoo.

Vaikkei mäkinen maratonreitti ollut sama kuin ensi kesän olympialaisissa, hyvää kokemusta karttui.

– Maratonin aikaan lämmintä oli 23 astetta, mutta ilman kosteus oli kova. Paikallisten mukaan ilma oli kosteuden suhteen aika samanlainen kuin se on elokuussa olympiakisojen aikaan, joten siihen pitää kiinnittää huomiota, Hyryläinen totesi.

– Nestettä menee todella paljon. Nyt kisan aikana tuli jano, mitä ei normaalisti maratonilla tapahdu.

Keväällä maraton Euroopassa

Hyryläisen mukaan valmistautuminen ensi kesään ja olympiakisoihin on täydessä vauhdissa. Hän jatkaa Simo Wannaksen valmennuksessa, eikä harjoitusmäärissä tapahdu suuria muutoksia. Talven ohjelmaan mahtuu kaksi vuoristoleiriä Keniassa ja tukku kilpailuja.

– Kilpailuista haetaan vauhteja, Hyryläinen sanoo.

Vuosi sitten Hyryläinen juoksi tammikuussa Dubaissa maratonennätyksensä 2.35.17. Pekingin elokuisella MM-kisamaratonilla, uran ensimmäisessä arvokisakoitoksessa syntyi tasapainoinen juoksu, vaikka jalkakrampit kiusasivat loppumatkasta.

– Nyt en aio juosta talvella Dubain kilpailua. Juoksen maratonin keväällä. Se on Rotterdam, Frankfurt tai joku muu noihin aikoihin juostava kilpailu, Hyryläinen sanoo.

EM-kisojen puolimaraton kiinnostaa

Helmikuussa Hyryläinen juoksee Arabiemiraattien Ras al-Khaimahissa puolimaratonin.

– Haen sieltä hyvää aikaa, jos vaikka pääsisi mukaan Amsterdamin EM-kisoihin, juoksija sanoo.

Rio de Janeiron Rockyman-kilpailuun Hyryläinen pyydettiin osaksi norjalaista tiimiä, jonka toisena ei-norjalaisena vahvistuksena oli brasilialainen pyöräilijä. Kutsukilpailun lajit olivat surffaus, skeittaus, miehillä 30 kilometrin maastojuoksu, pyöräilykilpailut ja naisilla maraton.

– Maratonia seuraavana päivänä meillä oli ohjelmassa vielä 11 kilometrin melonta ja 12 kilometrin maastojuoksu jonkunlaisessa viidakossa. Juoksussa ideana oli, että joukkueen pitää tulla yhtenä ryhmänä maaliin, Hyryläinen sanoo.

Hyryläisen mukaan Wannas päästi hänet kesken harjoituskauden kilpailuun sillä ehdolla, ettei hän juokse maratonia täysillä. Hyryläisen mukaan raskas kilpailu matkoineen sujui ongelmitta.

– Pientä lihassärkyä on. Ei muuta.