Hurske sai vihdoin mestaruuden: ”Hyvää kannattaa odottaa”, Neziri: ”Aika hyvin taistelin”, Junnila mestariksi ”treenijaloilla”

Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske sai Lappeenrannan Kalevan kisoissa juhlia 100 metrin aitojen mestaruutta rauhassa ilman ikäviä yllätyksiä.

Kuopion SM-halleissa talvella hänet ehdittiin jo kuuluttaa virheellisesti 60 metrin aitojen mestariksi, kun titteli meni lopulta samalla ajalla Nooralotta Nezirille. Nyt muutoksia ei tullut, Neziri oli toinen samalla ajalla 13,05.

– Se on ollut vuosia minun tavoitteena, mutta hyvää kannattaa odottaa, Hurske sanoi uran ensimmäisestä aikuisten Suomen mestaruudestaan.

Hurskeen valmentaja Marjukka Suihko kuvaili mestaruutta ”työvoitoksi”.

– Helpolla se ei tullut, Suihko sanoi.

Valmentaja viittasi sanoillaan vatsavaivoihin, joiden kanssa Hurske kamppaili alkukesästä. Ne pysyivät poissa heinäkuun, mutta ilmaantuivat uudelleen juoksijan kiusaksi Kalevan kisoissa.

– Se johtuu jostakin ruoka-aineesta, mutta osa on varmasti kisastressiäkin, Hurske sanoi.

Ongelmat eivät radalla näkyneet. Hurske kiri loistolähtijänä kärkeen heti kilpailun alussa ja piti paikan loppuun sakkaa.

– Nyt kestin hyvin ne viimeiset 20 metriä ja taistelin loppuun asti, Hurske hehkutti.

Neziri: Aika hyvin taistelin

Samaa sanoi Neziri, joka päätti vasta keskiviikkona, että juoksee Lappeenrannassa, kun aiemmin kipeytynyt kantapää oli kortisonilla ja levolla saatu kivuttomaksi. Täysin kivuton jalka ei juoksussa ollut, mutta Neziri voitti alkueränsä oli lähellä uusia viime vuoden Suomen mestaruuden.

– Aika hyvin mielestäni taistelin, ja syöksyin lopussa hyvin, vaikka jalka ei aivan terve olekaan, Neziri sanoi.

Nezirin ja Hurskeen seuraava kilpailu on 18. elokuuta käytävä Espoon Motonet GP. Lyhyt kilpailutauko tulee Nezirille hyvään aikaan.

– Nyt on hyvä hetki vähän rauhoittua ja saada jalka täyteen kuntoon, Neziri sanoi.

Korte: Takareisivaiva äityi kylmässä

Hiljattain Joensuussa 100 metrin aitojen SE:n 12,72 juossut Annimari Korte oli Lappeenrannassa kolmas ajalla 13,12. Kortteen mukaan takareisivaiva, joka hänellä on ollut läpi kesän, äityi hankalaksi koleassa säässä.

– Tunsin heti juoksun alussa, ettei tästä tule mitään, kun jalka ei kylmässä taivu. Sillä ei pystynyt kunnolla ponnistamaan. Sama tilanne oli alkuerässä, Korte sanoi.

Kortteen seuraava kilpailu on tulevassa viikonvaihteessa Puolan Bydgoszczissa käytävässä EM-joukkuekilpailun Superliigassa.

– Tähän kisaan oli vähän vaikea latautua, kun viime viikolla taisteltiin paikoista päästä edustamaan Suomen EM-joukkuekilpailuun, ja se oli minulle se kaikkein tärkein asia.

HIFK:n Matilda Bogdanoff oli Kalevan kisojen finaalissa neljäs ajalla 13,15.

Junnila mestariksi ”treenijaloilla”

Korkeushypyn tuore naisten SE:n haltijan Ella Junnila liiteli ”treenijaloilla” korkeushypyn mestariksi ylitettyään 186 toisellaan. Hän yritti kahdesti korkeudesta 192, mutta päätti sitten koleassa säässä käydyn kilpailun sikseen, kun mestaruus oli jo varmistunut.

– Katsottiin valmentajan kanssa, että näissä kisoissa kilpaillaan vain mestaruudesta, Junnila totesi.

Kylmää Junnila ei pelännyt.

– Se on pukeutumiskysymys. Päätin, että hyppään tämän kisan pitkät housut jalassa. Minä ja me muut olemme kuitenkin aika rutinoituneita hyppäämään kylmässä ilmassa, Junnila sanoi.

Junnilan mukaan kilpailun haaste olivat hänet ”treenijalat”, eli jaloissa tuntui vielä kisaa edeltänyt lyhyt harjoitusjakso.

– Hyppääminen oli siksi vaihtelevaa, tuli hyviä ja huonoja hyppyjä, Junnila kertaili.

Loistovireen tälle kesälle löytänyt Lahden Ahkeran Heta Tuuri oli toinen ylitettyään 184 ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä kolmas 179:n ylityksellä.

Tuloksia

Lappeenranta:

Kalevan kisojen 2/4 kilpailupäivä:

Loppukilpailut:

Miehet,

400 m: 1) Eljas Aalto IFSibboV 47,79, 2) Ville Lampinen KU-58 48,03, 3) Christoffer Envall IKFalken 48,07, 4) Erik Back HIFK 48,20, 5) Ville Aarnivala TampPy 48,29, 6) Ilari Ryyppö TampU 48,36, 7) Filiph Johansson GamlakIF 48,57, 8) Tommi Mäkinen HKV 48,88.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.57,05, 2) Samu Mikkonen JoensKa 3.59,05, 3) Martti Siikaluoma LahdA 3.59,17, 4) Tuomo Salonen EspTa 3.59,94, 5) Panu Jantunen HKV 4.00,92, 6) Tommi Sundell PorinYU 4.01,26, 7) Tuomas Puputti IFRaseb 4.01,88, 8) Samuli Hussa LimNM 4.02,22, 9) Antton Launto SauvU 4.03,44, 10) Jiri Karjalainen JoensKa 4.05,40, 11) Santtu Heikkinen LempKiYU 4.05,65, 12) Samu Heikkonen LappUM 4.05,85, 13) Tuure Haapanen TuUL 4.06,46, 14) Niklas Heikkilä KuusUS 4.10,30.

Pituus: 1) Kristian Pulli KaipVi 789 (kkk), 2) Roni Ollikainen HKV 783, 3) Eero Haapala ViipU 767, 4) Arttu Pajulahti ViipU 753, 5) Kalle Salminen JoensKa 748, 6) Pyry Keränen KarkkPo 741, 7) Joona Kokkola ValtVa 718, 8) Joska Tommola LahdA 708, 9) Ville Hakomäki YlihJu 691, 10) Jimi Nukala VasaIS 689.

Kuula: 1) Arttu Kangas KanksLei 18,33, 2) Nico Oksanen LoimVoi 17,88, 3) Tomas Söderlund IFRaseb 17,54, 4) Eero Ahola PorinYU 17,41, 5) Panu Tirkkonen KeitKu 17,16, 6) Samuli Kyrönviita IkaalU 16,70, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 16,66, 8) Henri Pakisjärvi ArcticA 15,50, 9) Niklas Loukola SeinäjSU 15,19, 10) Lauri Lindqvist SiilPo 14,97.

Moukari: 1) Henri Liipola SomE 73,29, 2) Aaron Kangas KanksLei 73,17, 3) Tuomas Seppänen NoormNo 72,15, 4) Aleksi Jaakkola VehmU 71,84, 5) Tommi Remes KiuruvU 70,96, 6) Roope Auvinen SjundeåIF 69,32, 7) Markus Kokkonen PyhäsU 68,77, 8) Marco Kammer HIFK 65,01, 9) Petri Rautio OulPy 60,75, 10) Fredrik Fröberg SjundeÅIF 59,46.

Naiset:

400 m Loppukilpailu: 1) Amira Chokairy HKV 55,84, 2) Jeanine Nygård IFDrott 56,12, 3) Ida Ravaska VeitsilKV 56,16, 4) Kristiina Halonen LappUM 56,28, 5) Viola Westling TuUL 56,68, 6) Sanna Erkinheimo LahdA 56,93, 7) Malva Nylund VasaIS 57,71, 8) Alisa Aalto TampPy 57,85.

1500 m: 1) Sara Kuivisto Borgåak 4.18,00, 2) Kristiina Mäki LahdA 4.21,36, 3) Nathalie Blomqvist IKFalken 4.22,87, 4) Moona Korkealaakso LappUM 4.28,52, 5) Katja Blunden HKV 4.29,51, 6) Reetta Joronen SavonlRie 4.31,60, 7) Alisa Virtanen JyväskKU 4.31,90, 8) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.34,39, 9) Moona Latvala HKV 4.35,35, 10) Mona Jäppinen HKV 4.37,72, 11) Katri Gauriloff KeskiUYU 4.42,33, 12) Ilona Välimäki UudKK 4.43,57, 13) Pihla Hokkanen KuopRei 4.45,04.

10 000 m: 1) Johanna Peiponen RovanLa 33.59,63, 2) Alisa Vainio LappUM 34.05,00, 3) Katarina Skräddar HelsJy 34.08,64, 4) Laura Manninen KU-58 34.56,98, 5) Jenni Moskari KU-58 35.03,13, 6) Annemari Kiekara ForssSa 35.05,92, 7) Minttu Hukka HKV 35.46,62, 8) Minna Syvälä EspTa 35.52,60, 9) Josefin Sjölind-Kohtamäki HIFK 36.14,36, 10) Anne-Marika Partanen KuopRei 36.32,94,

11) Krista Lindholm PudasjU 36.39,92, 12) Sofia Muinonen EspTa 36.44,24, 13) Johanna Lindholm LovTor 36.54,42, 14) Iida Haataja PudasjU 36.55,31, 15) Nina Chydenius GamlakIF 37.15,04, 16) Laura Karkkulainen PyhäsU 37.41,52, 17) Jenni Keränen OulPy 38.09,41, 18) Tiina Alhonen VaajKuo 38.12,89, 19) Laura Heikkilä RunClub 38.15,24, Natalia Nylund LahdA DNF.

100 m aj: (-0,2): 1) Reetta Hurske TampPy 13,05, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,05, 3) Annimari Korte HIFK 13,12, 4) Matilda Bogdanoff HIFK 13,15, 5) Julia Enarvi JyväskKU 13,79, 6) Anni Siirtola HKV 13,88, 7) Saara Keskitalo EspTa 13,96, 8) Viivi Avikainen LahdA 14,15.

Korkeus: 1) Ella Junnila TampPy 186, 2) Heta Tuuri LahdA 184, 3) Jessica Kähärä MikkKV 179, 4) Linda Sandblom HangöIK 176, 5) Elin Pajunen IFÅsar 172, 6) Viivi Voutilainen TuUL 172, 7) Sini Lällä JyväskKU 168, 8) Gabriela Kosonen JyväskKU 168, 9) Neea Käyhkö SavonlRie 168, 10) Miia Lindholm HIFK 164, Tilda Huff KuivAu NH,

Pituus: 1) Taika Koilahti TurWei 6,69, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 6,24, 3) Marika Partinen JoensKa 6,18, 4) Sini Sanaslahti KaipVi 6,15, 5) Roosa Määttälä KokkVei 6,11, 6) Emmi Mäkinen JyväskKU 5,99, 7) Aino Tapio IFSibboV 5,91, 8) Neea Käyhkö SavonlRie 5,87, 9) Oona Hietala TampPy 5,74, 10) Jessica Miettinen JoensKa 5,58.

Kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 56,29, 2) Sanna Kämäräinen LapinlVe 55,66, 3) Vilma Paakkala EspTa 51,99, 4) Lotta-Kaisa Eliander TuUL 51,58, 5) Johanna Lehtiö KU-58 50,70, 6) Katri Hirvonen JoensKa 49,47, 7) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 48,29, 8) Elina Mattila TuUL 47,63, 9) Tuula Penttinen PuumVi 46,32.

Naiset, 7-ottelu, tilanne 1/2 kilpailupäivän jälkeen: 1) Maria Huntington TampPy  3786, 2) Miia Sillman TampPy 3619, 3) Jutta Heikkinen JoensKa 3575, 4) Hertta Heikkinen JoensKa 3511, 5) Janette Hanski KarhU 3042, 6) Amanda Liljendal BorgåAk 3017, 7)   Heidi Parikka HKV 2846, 8) Maria Peura TervTe 2841, 9) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 2831, 10)Reeta Valve MuurY 2808,

11) Minttu Mattinen LappUM 2751, 12) Laura Lepistö PorinYU 2747, 13) Valentina Lemettinen

SeinäjSU 2730, 14) Iitu Sutela LappUM 2693, 15) Karoliina Isoaho EspTa 2577, 16) Lotta Putkiranta EspTa

N 7-ottelu 100 m aj: Erä 1 (+0,3): 1) Maria Peura TervTe 15,46, 2) Iitu Sutela LappUM 15,61, 3) Minttu Mattinen LappUM 15,69, 4) Valentina Lemettinen SeinäjSU 15,89, 5) Lotta Putkiranta EspTa 20,32,

Erä 2 (+0,9): 1) Amanda Liljendal BorgÅAk 14,67, 2) Reeta Valve MuurY 15,03, 3) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 15,51, 4) Karoliina Isoaho EspTa 15,66, 5) Laura Lepistö PorinYU 16,01,

Erä 3 (+0,6): 1) Maria Huntington TampPy 13,09, 2) Jutta Heikkinen JoensKa 13,42, 3) Miia Sillman TampPy 13,72, 4) Hertta Heikkinen JoensKa 13,74, 5) Janette Hanski KarhU 14,44, 6) Heidi Parikka HKV 14,72, 7) Elisa Oksanen JyväskKU 14,95.

7-ottelu Korkeus: 1) Miia Sillman TampPy 183, 1) Maria Huntington TampPy 183, 3) Jutta Heikkinen JoensKa 174, 4) Lotta Putkiranta EspTa 171, 5) Hertta Heikkinen JoensKa 168, 6) Maria Peura TervTe 165, 7) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 162, 8) Valentina Lemettinen SeinäjSU 159, 9) Iitu Sutela LappUM 159, 10) Minttu Mattinen LappUM 159, 11) Elisa Oksanen JyväskKU 156, 12) Reeta Valve MuurY 156, 13) Karoliina Isoaho EspTa 153, 13) Amanda Liljendal BorgÅAk 153, 15) Laura Lepistö PorinYU 153, 15) Janette Hanski KarhU 153, 17) Heidi Parikka HKV 150.

7-ottelu Kuula: 1) Janette Hanski KarhU 13,24, 2) Miia Sillman TampPy 12,79, 3) Hertta Heikkinen JoensKa 12,68, 4) Maria Huntington TampPy 12,67, 5) Jutta Heikkinen JoensKa 12,40, 6) Amanda Liljendal BorgÅAk 12,22, 7) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 11,77, 8) Minttu Mattinen LappUM 11,09, 9) Iitu Sutela LappUM 10,96, 10) Laura Lepistö PorinYU 10,63, 11) Heidi Parikka HKV 10,47, 12) Valentina Lemettinen SeinäjSU 10,27, 13) Lotta Putkiranta EspTa 10,04, 14) Reeta Valve MuurY 9,83, 15) Karoliina Isoaho EspTa 9,57, 16) Maria Peura TervTe 9,02, Elisa Oksanen JyväskKU DNS.

N 7-ottelu 200 m: Erä 1 (+2,2): 1) Heidi Parikka HKV 26,13, 2) Reeta Valve MuurY 26,40, 3) Valentina Lemettinen SeinäjSU 26,77, 4) Minttu Mattinen LappUM 27,47, 5) Karoliina Isoaho EspTa 27,57, 6) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 27,75, 7) Iitu Sutela LappUM 28,22, 8) Lotta Putkiranta EspTa 28,65,

Erä 2 (+1,5): 1) Hertta Heikkinen JoensKa 24,22, 2) Maria Huntington TampPy 24,29, 3) Jutta Heikkinen JoensKa 24,62, 4) Miia Sillman TampPy 25,16, 5) Laura Lepistö PorinYU 25,88, 6) Amanda Liljendal BorgÅAk 25,97, 7) Maria Peura TervTe 25,98, 8) Janette Hanski KarhU 26,82.

Karsinnat ja alkuerät:

Miehet, Seiväs karsinta: 1) Jere Keskinen VaasTo 485, 1) Mikko Paavola AlajA 485, 1) Tomas Wecksten KarhU 485, 4) Eetu Turakainen TuUL 485, 4) Anton Kunnas IFSibboV 485, 6) Aleksi Saarelainen EspTa 485, 6) Einari Välimäki NoormNo 485, 8) Juho Alasaari LaihLu 485, 9) Juuso Toivonen ƒhtU 485, 10) Tuomas Outinen LappUM 475, 11) Mikael Westö VasaIS 475, 12) Jami Siira TampPy 475, 13) Tommi Holttinen SomE 475, 14) Joonas Jokivartio JyväskKU 460, 15) Joonas Mikkanen LahdA 460, 16) Pietari Outinen JyväskKU 460, 17) Veeti Vesalainen LahdA 460, 18) Iiro Suutarinen ƒhtU 445.

Naiset, 100 m aj alkuerät:.

Erä 1 (+0,4): 1) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,16, 2) Matilda Bogdanoff HIFK 13,25, 3) Janette Rinne HKV 14,34, 4) Emma Hyvärinen TuUL 14,70, 5) Petra-Sofia Laakso SavonlRie 15,11, Eveliina Bogdanoff KuivAu DNF.

Erä 2 (+0,4): 1) Reetta Hurske TampPy 13,43, 2) Julia Enarvi JyväskKU 13,72, 3) Viivi Avikainen LahdA 13,98, 4) Noora Kauranen HämeenlTa 14,50, 5) Niina Karttunen SavonlRie 14,59, 6) Sonja StÅng KuivAu 14,69, 7) Lotta Vento TuUL 14,89.

Erä 3 (+1,3): 1) Annimari Korte HIFK 13,14, 2) Anni Siirtola HKV 13,71, 3) Saara Keskitalo EspTa 14,07, 4) Olivia Ben Khalifa TampPy 14,34, 5) Ella Nisula KuivAu 14,50, 6) Nora-Julia Isoluoma JyväskKU 14,58, 7) Erin Karjalahti NurmijYU 15,00.

Moukari Karsinta: 1) Kati Ojaloo NoormNo 67,70, 2) Krista Tervo KarhKa 65,31, 3) Suvi Koskinen KauhajKa 64,29, 4) Inga Linna RiihimKi 62,59, 5) Silja Kosonen SomE 61,51, 6) Sara Killinen LapVi 61,10, 7) Heli Rinnekari NurmijYU 60,57, 8) Johanna Witka SomE 59,65, 9) Tytti Oikarainen PosPy 59,62, 10) Kiira Väänänen VarpVi 59,49,

11) Julia Kivinen KaustPV 57,66, 12) Tiina Rinnekari NurmijYU 55,81, 13) Taru Kangas YlämPy 54,93, 14) Kaisu Eskelinen MaanMa 53,87, 15) Maija Valli KurikRy 53,26, 16) Hannamari Kinnunen JyväskKU 51,24, 17) Andrea ÷sterman HIFK 50,02, 18) Josefine Lundström IFRaseb 47,84, 19) Kati Rinnekari NurmijYU 47,71, Johanna Salmela JyväskKU NM.

Keihäs Karsinta: 1) Sanne Erkkola TuUL 55,56, 2) Janette Lepistö LehtimJy 52,56, 3) Jenni Kangas SeinäjSU 52,46, 4) Sanni Utriainen TampPy 52,34, 5) Saara Lipsanen LappUM 52,22, 6) Heidi Nokelainen JoensKa 51,54, 7) Vivian Suominen HIFK 50,59, 8) Miia Makkonen SysmSi 50,50, 9) Julia Valtanen RaumU 50,14, 10) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 50,04,

11) Meri Rautamies LappUM 49,97, 12) Minna Hollanti GamlakIF 49,81, 13) Elina Kinnunen UudKK 49,73, 14) Anni-Linnea Alanen VaasVa 48,47, 15) Rebecca Ljung LarsmoIF 46,95, 16) Heli Pynnönen HankasHa 46,67, 17) Jelena Jaakkola SoinSi 45,97, 18) Sofia Pölkky SeinäjSU 45,65, 19) Milja Lusila AsikkRai 44,98.