Hurske aitoi ennätyksellään kolmanneksi Karlsruhessa: Finaalissa läksin vain nauttimaan – Lipsanen loikki 16,71 – Junnila viides

Reetta Hurske avasi kilpailukauden komeasti kolmannella sijalla ja 60 metrin aitojen ennätyksellään 7,96 Karlsruhessa Saksassa. Hurske eteni finaaliin sivuttuaan alkuerissä uransa toiseksi parasta aikaa 7,98 ja onnistui finaalijuoksussa hienosti.

– Sanoin Nooralotalle ennen kilpailua, että nyt voi tulla mitä vaan ennätyksen ja 8,10:n välillä. Tiesin treenien perusteella, että olen hyvässä kunnossa, mutta kilpailukauden ensimmäinen kisa on aina vaikea. En muista, milloin olisin jännittänyt näin paljon ennen kilpailua, Hurske sanoi.

Finaalijuoksun voitti Jamaikan Danielle Williams ajalla 7,84. Ranskan Cyréna Samba-Mayela oli toinen samalla ajalla. Hurske sai molemmissa juoksuissaan hyvän lähdön eikä matkallakaan ollut ongelmia.

– Alkuerästä jäi sellainen fiilis, että reagoin hyvin, mutta ensimmäiselle aidalle tulo oli vähän treenimäinen. Pääsin vauhtiin vasta toisella aidalla. Muuten se oli kohtuullisen tasapainoinen juoksu. Finaalissa läksin vaan kirkastamaan vauhtia ja nauttimaan. Se kai tuli hyvin, kun en ole koskaan kovempaa juossut, Hurske hymyili.

Hurske on ennätyksellään 7,96 Suomen kaikkien aikojen 60 metrin aitojen hallitilastossa toisena edellään vain SE:n 7,91 haltija Nooralotta Neziri. Ennätyksellään hän alittaa kirkkaasti maaliskuisten MM-hallien rajan, mutta sitä Hurske ei vielä mieti.

– Sinne voisi mennä, jos juoksu lähtee kulkemaan vielä vähän paremmin, Hurske sanoi.

Valmentajansa Marjukka Suihkon kanssa Hurske on jatkanut hyväksi havaituilla systeemeillä.

– Jonkin verran olen lisännyt harjoitteluun sileän kiihdytyksiä. Uskon, että se alkaa näkyä kauden mittaan, Hurske sanoi.

Neziri: Peli oli ohi heti, kun pyssy pamahti

Nooralotta Nezirin vauhti ei kantanut loppukilpailuun. Neziri oli  Samba-Mayelan voittamassa erässä kuudes ajalla 8,20, joka ei riittänyt finaaliin. Sinne vaadittiin aikavertailusta 8,12.

– Peli oli ohi oikeastaan heti, kun pyssy pamahti. Jotenkin vaan herpaannuin lähdössä. Jäin siinä varmaan sekunnin kymmenyksen. 60 metrin aidat on sellainen laji, jossa ei tuollaisia eroja oteta kiinni, Neziri sanoi.

Nezirille kilpailu oli ensimmäinen pitkän tauon jälkeen. Hän juoksi samaisessa kilpailussa vuosi sitten 7,92, mutta sitten kiusaksi tuli keväällä selän rasitusvamma ja olympiakesän kilpailut jäivät yhteen, kun heinäkuinen takareiden lihasrevähtymä päätti kauden torsoksi heinäkuussa.

– Jostain se on aloitettava kipuaminen takaisin ylös. Harjoitukset ovat menneet vaihtelevasti, mutta 8,10:n alitusta odotin, että saisin kaksi juoksua. Se olisi tyydyttänyt, Neziri sanoi.

Neziri on harjoitellut syksystä lähtien itävaltalaisen Philipp Unfriedin valmennusryhmässä, joka pitää keskuspaikkanaan Sankt Pöltenin urheilukeskusta Wienin lähellä.

– Harjoittelu on yleisesti muuttunut ja siihen on vielä totuttelemista, mutta uskon, että hyvällä lähdöllä pystyn juoksemaan 8 sekuntiin, Neziri arvioi kuntoaan.

Hallikauden tavoitteena Nezirilla on löytää kilpailutuntuma pitkän kilpailutauon jälkeen.

– Juoksen vielä kolme kilpailua. Se on sellainen pieni rykäisy, että saisin itsensä käytännössä vuoden kilpailutauon jälkeen taas kisakuntoon.

Lipsanen loikki neljänneksi mainiolla tuloksella – Junnila 184:n ylityksellä viides

Simo Lipsanen ponnisti Karlsruhen kolmiloikkakilpailussa neljänneksi mainiolla tuloksella 16,71, joka syntyi viidennellä kierroksella. Lipsasen toiseksi paras hyppy kantoi 16,55.

Kilpailun kuudennelle kierrokselle Lipsanen ei päässyt, kun kilpailussa käytettiin ensi kesän Timanttiliigan sääntöä, jossa viidennen kierroksen jälkeen vain kolme parasta pääsee kuudennelle kierrokselle. Sääntö on viime vuodesta muuttunut niin, että tulosluettelo ei kolmen kärkisijan osalta ratkea enää yksin 6. kierroksen tulosten perusteella kuten vielä viime vuoden Timanttiliigassa.

– Simolta tämä oli erittäin hyvä nousujohteinen kisa. Kiitos säännikkareiden, nyt häneltä estettiin kovemman tuloksen teko ja jopa voiton tavoittelu, SUL:n kolmiloikkavalmentaja Tuomas Sallinen harmitteli käytössä ollutta sääntöä.

– Täällä oli käytössä niin sanotusti pomppualusta, johon piti hyppäämällä hakea tuntuma.

Lipsanen on edellisen kerran hypännyt hallissa paremmin 2019, kun hän kimmahteli halli-SE:n 16,98.  Karlsruhen kilpailun voitti Kreikan Andreas Pantazis, joka kimmahteli 16,79.

Kilpailukautensa Karlsruhessa aloittanut korkeushyppääjä Ella Junnila sijoittui viidenneksi. Hän ylitti kolme ensimmäistä korkeuttaan 175, 180 ja 184 ensimmäisellään, mutta yritykset korkeudesta 188 eivät onnistuneet.

Kilpailun voiton jakoivat britti Emily Borthwick ja Saksan Imke Onnen. Kumpikin ylitti 191 kolmannellaan.

Duplantis ylitti 602 ja kokeili ME-korkeutta

Kilpailun muissa lajeissa Armand Duplantis voitti seiväskisan ylitettyään 602. ME-korkeus 619 oli kuitenkin tällä kertaa liikaa. Tokion olympialaisten 10 000 metrillä neljänneksi juossut Etiopian Berihu Aregawi voitti 3000 metriä kauden kärkiajalla 7.26,20. Rivakasti juostiin naisten 1500 metrilläkin. Sen voitti Etiopian Axumawit Embaye kauden kärkiajalla 4.20,12.

Ranskan kokenut Pascal Marinot-Lagarde puolestaan voitti miesten 60 metrin aidat kauden kärkiajalla 7,54. Enrique Llopis oli toinen ennätyksellään 7,59. Naisten 60 metriä voitti Espanjan Maria Isabel Pérez ennätystään ja sivuavalla ajalla 7,21 ja Ruotsin Thobias Montler ponnisti pituushypyn voiton tuloksella 802.

Kaikki tulokset