Hurske kiiti SE:n, vaikka treenit ovat olleet tahmeita: ”Kiva, että kisoissa kulkee” – Kähärä aitoi ja ponnisti ennätyksen – Kemppinen, Kangas ja Junnila kärkituloksiin

Reetta Hurske teki Jyväskylän Motonet GP:ssä sen, mitä EM-hallissa 60 metrin aitajuoksun mestaruuteen huipentunut talven kilpailukausi ja onnistunut kevään harjoittelu antoivat odottaa.

Hurske aitoi 100 metrin aitajuoksun alkuerissä Suomen ennätyksen 12,70 ja voitti finaalin ajalla 12,80. Aiemman SE:n 12,72 haltija Annimari Korte voitti alkueränsä ajalla 12,98, muttei käsivaivan takia osallistunut finaaliin.

– Tiesin, että olen ihan hyvässä kunnossa. Viime aikojen treenit eivät ole olleet itseäni tyydyttäviä. Mutta kiva, että kisoissa kulkee, Hurske hehkutti juoksun jälkeen.

SE:n tuonut juoksu oli Hurskeen mukaan onnistunut, muttei aivan täydellinen. Oma ennätys koheni kuitenkin 0,08 sekuntia.

– Se lähti hyvin ja tasapainoisesti. Ehkä vitosaidan kohdalla, kun alkoi olla vauhtia jo sen verran, kolhaisin jotakin aitaa ja ”aidat alkoivat tulla syliin”. Jouduin vähän nostamaan juoksua ja käyttämään vähän tikkaavampaa askelta, mutta loppu tuli hyvin, Hurske analysoi juoksuaan.

Finaalijuoksuun Hurske lähti voittamaan

– Toista juoksua läksin voittamaan. Ja kun toiset juoksevat kovaa, itsekin täytyy juosta kovaa. Juoksu ei kuitenkaan ollut yhtä eteenpäin menevää kuin alkueräjuoksu, johon olin tosi tyytyväinen.

Harala: ”Jäi hampaankoloon”

Toiseksi ja kolmanneksi 100 metrin aitajuoksun finaalissa juoksivat Intian Jyothi Yarraji ja Nooralotta Neziri ajoin 12,95 ja 13,17.

Lotta Harala väläytti kovaa kuntoaan juoksemalla alkuerissä ennätyksensä 13,03, vaikka osui rajusti viimeiseen aitaan. Finaalijuoksu päättyi keskeytykseen, kun Harala osui kahdeksanteen aitaan.

– Alusta asti siinä vähän kompuroin. Aika lailla jäi hampaankoloon, Harala harmitteli.

Ennätystään paransi myös Espoon Tapioiden Saara Keskitalo, joka juoksi alkuerissä 13,24 ja oli finaalin kuudes ajalla 13,32.

Kähärä: ”Pituushypystä jäi hyvät fiilikset, vaikkei ihan nappihyppyä tullut”

Hurskeen ohella Jyväskylän kilpailun kärkihahmo oli Jessica Kähärä, joka voitti pituushypyn ennätyksellään 647 ja oli 100 metrin aitajuoksussa neljäs. Kähärä aitoi alkuerissä ennätyksensä 13,31 ja kohensi sen finaalissa sekunnin sadasosalla 13,30:een, joka toi neljännen sijan.

– Finaalijuoksu oli hyvä viimeistä aitaa lukuunottamatta. Siinä kyllä vauhti tyssäsi. Kymppä siinä ehkä meni. Pientä varovaisuutta juoksussa oli edelleen ja olin jo aika hapoilla, Kähärä totesi.

– Alkueräjuoksussa jäin telineisiin, ja otin aidat todella korkealta, kun kaaduin täällä aitakisassa pari viikkoa sitten. Siitä oli pieni kammo, mutta siksi tulin juoksemaan, ettei jäisi mitään kammoa.

Pituushypyssä Kähärä ponkaisi kahdella pisimmällä hypyllään yli aiemman ennätyksensä 629. Voittohypyn ohella Kähärä ponkaisi toiseksi parhaallaan 637. Ennätyshyppy 647 vie Kähärän 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi.

– Pituushypystä jäi hyvät fiilikset, vaikkei ihan nappihyppyä tullut. Se 647 oli hyppynä aika hyvä, Kähärä sanoi.

Seitsenottelija Saga Vanninen ja Maria Huntington ponnistivat pituushypyssä toiseksi ja kolmanneksi tuloksin 623 ja 617.

 

Kemppinen kiiti kärkiajan: ”Juoksu oli teknisesti parempaa kuin Kööpenhaminassa”

Lotta Kemppinen oli nopein naisten 100 metrin finaalissa kauden kotimaisella kärkiajalla 11,42. Finaalipaikan Kemppinen varmisti sivuamalla Kööpenhaminassa PM-kilpailuissa hiljattain juoksemaansa kauden kärkiaikaa 11,47.

– Pitää olla tyytyväinen, vaikka vielä on paljon asioita, jotka eivät kilpailutilanteessa toimi. Se tulee, kun saa rutiinit toimimaan ja takana on monta kilpailua. Juoksu oli teknisesti parempaa kuin Kööpenhaminassa ja sitten vielä voitto, Kemppinen totesi

Toiseksi 100 metrillä kiiti Aino Pulkkinen ennätyksellään 11,53. Se oli Pulkkiselle toinen perättäinen ennätys. Hän kohensi aiemman ennätyksensä alkuerissä viidellä sekunnin sadasosalla lukemiin 11,60.

– Oli hyviä juoksuja ja yllättävän lennokkaita. Nopeutta on ja siitä on hyötyä 400 metrillä, Pulkkinen viittasi päämatkansa.

Kolmas 100 metrillä oli Jamaikan Jura Levy ajalla 11,58. Kolmanneksi paras suomalainen oli viidenneksi juossut Anna Pursiainen, joka pinkaisi kauden parhaansa 11,69.

Samuelsson kärkiajalla 100 metrin toinen

Miesten 100 metrin finaalin voitti Jamaikan O’Shane Bailey ajalla 10,28. Samuli Samuelsson oli toinen kauden kotimaisella kärkiajalla 10,36.

– Finaali oli hyvä juoksu. Vähän tuuli puhalsi sivusta, sen tunsi. En odottanut näiltä juoksuilta mitään, mutta sellaisen kahdeksan annan arvosanaksi. Olen ihan tyytyväinen, Samuelsson sanoi.

Seuraava kilpailu on Paavo Nurmi Games, jossa Samuelsson toivoo rahtusen kovempaa aikaa.

– Mielellään, sillä Turussa on niin kova osanottajalista, että tuolla ajalla siellä ei mennä finaaliin.

Riku Illukka juoksi alkuerissä kauden parhaansa 10,37, mutta keskeytti finaalin heti alkuunsa varotoimena pohjekrampin takia.

Junnila ja Kangas kärkituloksiin

Elmo Lakka voitti miesten 110 metrin aitajuoksun ajalla 13,72 juostuaan alkuerissä kauden kotimaisen kärkiajan 13,65.

– Vähän mentiin eteenpäin kauden ensimmäisestä juoksusta, Lakka sanoi.

Ilari Manninen oli toinen juostuaan finaalissa 13,94.

Naisten 400 metrillä Mette Baas vei voiton mainiolla ajalla 52,65. Aino Pulkkinen oli kahden 100 metrin startin jälkeen toinen ajalla 53,61. Miesten 400 metrillä Viljami Kaasalainen oli nopein ajalla 47,00.

Naisten korkeushypyssä Ella Junnila ylitti kauden kärkituloksen 185 ja oli toinen. Voiton vei Turkin Buse Savaskan tuloksella 188.

Aaron Kangas heitti miesten moukarikilpailussa kauden kotimaisen kärkituloksen 75,74 ja oli toinen. Voiton vei Norjan Thomas Mardal tuloksella 76,15.

Anni-Linnea Alanen oli naisten keihäskilpailussa kolmas heitettyään 57,72. Voiton vei Japanin mestari Yuka Sato tuloksella 58,57.

— Yleisö oli niin hyvin mukana kilpailussa, että se toi aggressiota niin paljon, että tulin vähän liian lähelle viivaa, Alanen tuumi.

Alaselle keihäskilpailu oli kauden kolmas. Kauden paras tulos ennen Jyväskylää oli Vantaalla Kultainen keihäs -kilpailussa heitetty 58,19.

Jatta-Mari Jääskeläinen oli neljäs ulkoratakauden parhaalla tuloksellaan 54,48.

Valtasen vamma tutkitaan Raumalla

Julia Valtasen kilpailu jäi naisten keihäskilpailussa kesken akilleksen seudun vamman takia. Valtasen valmentaja Keijo Kylänpää mukaan vamma tutkitaan torstaina Raumalla.

– Raumalla mennään magneettikuvaukseen ja sen pohjalta suunnitellaan jatkotoimet, Kylänpää kertoi.

JYVÄSKYLÄ 7.6.2023 SUL:n Motonet GP 1/5

(Lämpötila 13-15°C.)

Miehet,

100 m (0,1): 1) O’Shane Bailey Jamaika 10,28, 2) Samuli Samuelsson IkaalU 10,36 (kkk), 3) Amlan Borgohain Intia 10,49, 4) William Thor BorgåAk 10,55, 5) Mathias Hove Johansen Norja 10,62, 6) Viktor Thor BorgåAk 10,66, 7) Niilo Mustalahti SeinäjSU 10,69, Riku Illukka VantSa keskeytti (ae. 10,37).

  1. alkuerä (1,8): 1) O’Shane Bailey Jamaika 10,35, 2) Riku Illukka VantSa 10,37, 3) William Thor BorgåAk 10,51, 4) Niilo Mustalahti SeinäjSU 10,58, 5) Mathias Hove Johansen Norja 10,59, 6) Joonas Jyrkkä OP 10,82, 7) Juho Koivisto JKU 10,85, 8) Topi Huttunen VieremKo 11,02.
  2. alkuerä (0,8): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,37, 2) Amlan Borgohain Intia 10,52, 3) Viktor Thor BorgåAk 10,54, 4) Valtteri Louko LapuanVi 10,70, 4) Rasmus Vehmaa LUM 10,70, 6) Erno Mehtonen SavRi 10,77, 7) Aku Kulju JKU 11,02, 8) Viljami Parpala SeinäjSU 11,12.

400 m: 1) Viljami Kaasalainen JKU 47,00, 2) Asseri Välimäki NoormNo 47,41, 3) Tuomas Lehtonen LiePa 47,53, 4) Konsta Alatupa JKU 47,60, 5) Jakub Majercák Tshekki 48,28, 6) Erik Back HIFK 48,34, 7) Filiph Johansson GamlakarlIF 49,32, 8) Benjamin Stendahl BorgåAk 49,50.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.39,18, 2) Santtu Heikkinen LempKi 3.39,86, 3) Moa Abounnachat Bollerød Norja 3.42,37, 4) Mohamed Zerrad Italia 3.43,00, 5) Aleksi Kivelä LempKi 3.45,01, 6) Vid Botolin Slovenia 3.46,27, 7) Konsta Hämäläinen JoKa 3.47,22, 8) Leonard Markén IFVOM 3.48,64, 9) Antton Launto SauvU 3.50,26, 10) Samuli Hussa PudasjU 3.50,80, 11) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.51,77, 12) Olof Silvander Ruotsi 3.52,85, 13) Tuure Haapanen TuUL 3.53,15, 14) Samu Heikkonen LUM 3.53,88, 15) Tuomas Puputti IFRaseb 4.00,85, 16) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 4.01,36, Niko Viljola HKV keskeytti.

3000 m: 1) Suldan Hassan Ruotsi 8.05,50, 2) Mustafe Muuse TuUL 8.05,76, 3) Ossi Kekki LA 8.05,77, 4) Otto Kaario JKU 8.12,35, 5) Antti Ihamäki AlajAn 8.13,32, 6) Hannu Granberg LA 8.15,89, 7) Eero Heinonen TuUL 8.17,28, 8) Niko Putkinen LA 8.18,07, 9) Samuel Auvinen JoKa 8.19,46, 10) Samu Mikkonen TP 8.27,01, 11) Jarkko Järvenpää TP 8.30,14, 12) Walte Hautala LA 8.30,19, 13) Maël Henric TP (Ranska) 8.30,46, 14) Eemeli Hirvonen JoKa 8.35,48, 15) Arash Ahmad Gul LA 8.36,53, 16) Miika Tenhunen NivalU 8.39,76, 17) Mikko Hirvonen JoKa 8.52,32, 18) Tuukka Mäkinen TuUL 9.05,68, 19) Ilmari Lehmus JoKa 9.08,94, 20) Mikail Uusipere EspTa 9.55,40, Solomon Boit PoYU (Kenia) keskeytti.

110 m aj (1,0 m/s): 1) Elmo Lakka JKU 13,72, 2) Ilari Manninen JKU 13,94, 3) Miguel Perera Britannia 14,14, 4) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,32, 5) Arttu Saari KUYU 14,98, 6) Konsta Kankainen TP 15,10, Joni Järvinen LA keskeytti (ae. 15,12), Fredrik Björkqvist KronÅs keskeytti (ae. 14,79).

  1. alkuerä (0,0): 1) Elmo Lakka JKU 13,65, 2) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,51, 3) Fredrik Björkqvist KronÅs 14,79, 4) Joni Järvinen LA 15,12, 5) Matias Tulokas SibVa 15,17, Akim Rauf HKV keskeytti.
  2. alkuerä (0,0): 1) Ilari Manninen JKU 14,01, 2) Miguel Perera Britannia 14,23, 3) Arttu Saari KUYU 14,97, 4) Konsta Kankainen TP 14,98, 5) Juuso Hassi OrivPo 15,13, 6) Ville Toivonen ÄhtärU 15,60, 7) Otto Ylöstalo SibVa 15,76.

3-loikka: 1) Julian Konle Australia 16,46, 2) Aiden Hinson Australia 16,20, 3) Aaro Davidila LapLu 15,80, 4) Aapo Karvinen VammSV 15,63, 5) Topias Koukkula TuUL 15,56, 6) Arttu Tyystjärvi LUM 15,54, 7) Markus Lundborg Ruotsi 14,35, 8) Oskari Käpyaho LapuanVi 14,01, 9) Niklas Piirainen LempKi 13,50, Jude Bright-Davies Britannia ilman tulosta.

Moukari: 1) Thomas Mardal Norja 76,15, 2) Aaron Kangas KankaanpSL 75,74 (kkk), 3) Hilmar Örn Jónsson Islanti 74,03, 4) Tuomas Seppänen NoormNo 72,96, 5) Marco Kammer HIFK 72,24, 6) Henri Liipola TammRy 72,23, 7) Ragnar Carlsson Ruotsi 71,57, 8) Adam Paul Kelly Viro 69,12, 9) Roope Auvinen SjuIF 68,11, 10) Markus Kokkonen JoKa 68,11.

B-kilpailut:

100 m, C-erä (0,2): 1) Joonas Jäppinen HIFK 11,06, 2) Jere Haapalainen TP 11,22, 3) Eerikki Pekkola IkaalU 11,26, 4) Iiro Surkka JKU 11,30, 5) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 11,40, 6) Aleksi Kuusinen VU 11,50.

400 m, B-erä: 1) Jere Haapalainen TP 47,99, 2) Jaakko Linnus TP 48,53, 3) Simeon Vorselman HKV 48,75, 4) Tarmo Savola VasaIS 48,80, 5) Teemu Tuomela AlajAn 49,46, 6) Teemu Mälkiä LA 50,46, 7) Pekka Sinkkonen HIFK 51,73, Eemeli Välimäki NoormNo hylättiin.

400 m, C-erä: 1) Konsta Uuttera TP 50,18, 2) Kalle Raitala TP 51,39, 3) Lauri Hassi OrivPo 51,45, 4) Elmeri Lesonen SotkJy 51,69, 5) Patrik Järvinen TP 52,14, 6) Eino Perämaa TP 52,17, 7) Lassi Kuva LA 52,19.

1500 m, B-erä: 1) Mikko Kauppinen VieremKo 3.57,71, 2) Joonatan Venäläinen ImatrU 3.59,00, 3) Rasmus Laapas NurmijYU 3.59,25, 4) Anssi Mustonen KoivistKip 4.02,22, 5) Tero Reinikainen KuopRe 4.03,99, 6) Onni Ikonen JKU 4.04,01, 7) Oliver Asikainen HKV 4.05,41, 8) Eetu Valtola MiKV 4.06,87, 9) Matias Mononen LA 4.10,45, 10) Jussi Huuskonen JKU 4.16,48, 11) Leevi Tähtinen JKU 4.22,72.

Naiset,

100 m (0,6 m/s): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,43 (kkk), 2) Aino Pulkkinen JKU 11,53, 3) Jura Levy Jamaika 11,58, 4) Õilme Võro Viro 11,61, 5) Anna Pursiainen EspTa 11,69, 6) Ann Marii Kivikas Viro 11,73, 7) Silja Kempas JoKa 11,87, 8) Pirkitta Marjanen PoYU 11,98.

  1. alkuerä (0,8): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,47, 2) Anna Pursiainen EspTa 11,71, 3) Ann Marii Kivikas Viro 11,80, 4) Silja Kempas JoKa 11,89, 5) Milja Thureson TuTo 11,90, 6) Katja Luukkola LeppävaarSi 12,00, 7) Sanni Mahonen JKU 12,23, 8) Jandeh Jallow OP 12,30.
  2. alkuerä (0,8): 1) Õilme Võro Viro 11,54, 2) Aino Pulkkinen JKU 11,60, 3) Jura Levy Jamaika 11,70, 4) Pirkitta Marjanen PoYU 11,87, 5) Annika Haverinen KajKi 12,04, 6) Elmiina Siikala HIFK 12,22, 7) Emma Tainio PaimU 12,25, Merituuli Jääskeläinen LUM hylättiin.

400 m: 1) Mette Baas JoKa 52,65, 2) Aino Pulkkinen JKU 53,61, 3) Milja Thureson TuTo 54,16, 4) Kaitesi Ertzgaard Norja 54,58, 5) Jeanine Nygård VasaIS 54,64, 6) Silja Kempas JoKa 55,09, 7) Ella Räsänen EsboIF 55,26, 8) Laura Loponen LA 57,02.

800 m: 1) Wilma Nielsen Ruotsi 2.03,65, 2) Veera Mattila VammSV 2.06,17, 3) Julia Nielsen Ruotsi 2.06,85, 4) Heini Ikonen JKU 2.07,21, 5) Helin Meier Viro 2.07,81, 6) Saija Seppä SuolUrho 2.08,93, 7) Veera Perälä LA 2.09,15, 8) Veera Mensonen MaaningMa 2.12,31, Sanna Erkinheimo EurajVe keskeytti, Malin Nyfors Norja keskeytti, Kelly Nevolihhin Viro keskeytti.

3000 m ej: 1) Nelli Nordlund LA 10.30,58, 2) Salla Laukkanen JoKa 10.32,73, 3) Sini Rajaniemi LA 10.35,21, 4) Vilma Pere EuRa 10.35,80, 5) Alisa Virtanen JKU 10.43,57, 6) Pihla Hokkanen JKU 11.01,62, 7) Lotta Sundqvist TuUL 11.06,27, 8) Emma Hakala EspTa 11.18,14, Emma Katajalaakso LA keskeytti.

100 m aj (0,3): 1) Reetta Hurske TP 12,80 (ae. 12,70, ent. 12,72 Annimari Korte 2019), 2) Jyothi Yarraji Intia 12,95, 3) Nooralotta Neziri JKU 13,17, 4) Ebony Morrison Liberia 13,20, 5) Jessica Kähärä MiKV 13,30, 6) Saara Keskitalo EspTa 13,32 (ae. 13,24), 7) Vilma Mäki AlavuU 13,66 (ae. 13,52), Lotta Harala TP keskeytti (ae. 13,03).

  1. alkuerä (0,8): 1) Annimari Korte HIFK 12,98, 2) Lotta Harala TP 13,03, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,24, 4) Ebony Morrison LBR 13,34, 5) Vilma Mäki AlavuU 13,52, 6) Viivi Avikainen JuvanU 13,74, 7) Sonja Stång KuivasjAu 14,19, Niina Karttunen SavRi keskeytti.
  2. alkuerä (0,9): 1) Reetta Hurske TP 12,70, 2) Jyothi Yarraji Intia 12,96, 3) Nooralotta Neziri JKU 13,26, 4) Jessica Kähärä MiKV 13,31, 5) Lovise Skarbøvik Andresen Norja 13,55, 6) Anni Siirtola HKV 13,79, 7) Tanja Kokkonen HIFK 13,88, 8) Sofia Lindholm KuivasjAu 15,54.

Korkeus: 1) Buse Savaskan Turkki 188, 2) Ella Junnila TP 185 (kkk), 3) Elisabeth Pihela Viro 182, 4) Venla Pulkkanen JKU 179, 5) Elin Pajunen VasaIS 175, 6-7) Johanna Nieminen JKU & Elisa Annamaa Viro 170, 8) Mia Känsäkangas GamlakarlIF 170, 9) Miia Lindholm HIFK 170, Vilma Knutar GamlakarlIF ilman tulosta.

Pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 647 (kkk), 2) Saga Vanninen TP 623, 3) Maria Huntington TP 617, 4) Gia Reinholm JKU 614, 5) Neea Käyhkö SavRi 609, 6) Kira Kytölä EsboIF 606, 7) Anne-Mari Lehtiö KU-58 601, 8) Miia Sillman TP 596, 9) Live Haugstad Hilton Norja 596, 10) Tähti Alver Viro 587, 11) Vilma Itälinna TP 569, 12) Elsa Puu Viro 540.

Keihäs: 1) Yuka Sato Japani 58,57, 2) Gedly Tugi Viro 58,41, 3) Anni-Linnea Alanen OP 57,72, 4) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 55,25, 5) Emilia Karell SjuIF 54,48, 6) Saara Lipsanen LUM 52,80, 7) Jenni Kangas LA 51,86, 8) Ashley Pryke Kanada 50,87, 9) Laura Pesola JKU 49,72, 10) Heidi Nokelainen JoKa 47,58, 11) Julia Valtanen RaumU 45,45.

B-kilpailut:

100 m, C-erä (1,1): 1) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 11,97, 2) Linnea Hirvelä LapuanVi 12,25, 3) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 12,26, 4) Eliisa Kallio EurajVe 12,32, 5) Sonja Stång KuivasjAu 12,44, 6) Sonja Nousiainen MiKV 12,71.

100 m, D-erä (0,1): 1) Tessa Moisio KaipVi 12,15, 2) Noora Salmi JKU 12,33, 3) Vilma Knutar GamlakarlIF 12,64.

400 m, B-erä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 55,29, 2) Linne Kallio EurajVe 57,16, 3) Emmi Erikkilä RaahVe 59,02, 4) Veera Häkkinen JoKa 60,48, 5) Riina Heikkonen LUM 62,52.

800 m, B-erä: 1) Siiri Rainio JKU 2.12,30, 2) Nora Kytäjä LempKi 2.13,18, 3) Viola Hambidge Viro 2.13,70, 4) Moona Latvala HKV 2.13,94, 5) Venla Virrantuomi HKV 2.14,33, 6) Erika Utriainen VeitsilKV 2.14,38, 7) Laura Laukka HKV 2.14,77, 8) Rauha Buchwald HKV 2.14,79, 9) Ilona Saastamoinen JoKa 2.15,01, 10) Jemina Forss TP 2.16,13.

Pituus, B-kilpailu: 1) Inkeri Ahokas PoYU 580, 2) Venla Väliharju TP 575, 3) Piia Kalliomäki ÄänekU 574, 4) Meeri Elomaa SeinäjSU 564, 5) Tessa Moisio KaipVi 561, 6) Pinja Pikkupeura HIFK 560, 7) Sofia Ylinen JKU 547, 8) Wilhelmiina Harju JKU 530.

Paraurheilijat:

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (0,8 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,79.

100 m kelaus, luokka 53 (0,8 m/s): 1) Henry Sundblom TuSKU 19,89.

100 m kelaus, luokka 54 (0,8 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 14,00, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 14,72, 3) Tuomo Himanka OP 15,82.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Manni 53,09.

400 m kelaus, luokka 53: 1) Sundblom 78,72.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Tähti 48,69, 2) Mattila 52,04, 3) Himanka 57,76.

Pituus, luokka 37: 1) Eetu Kuisma TuSKU 492.

Keihäs (600 g), luokka 33: 1) Petri Tarvainen JKU 14,59.

Keihäs (600 g), luokka 55: 1) Santeri Karvo EspTa 18,60.

Keihäs (600 g), luokka 56: 1) Eemeli Ruusunen TuSKU 18,37.

Keihäs (600 g), luokka 57: 1) Pasi Heikkilä TuSKU 26,38.

Keihäs, avoin tuoliluokka: 1) Marko Autio JKU 12,79.

Naiset,

100 m kelaus, luokka 54 (0,8 m/s): 1) Amanda Kotaja VampU 15,71, 2) Sini Paukkeri PudasjU 18,18.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Kotaja 57,38, 2) Paukkeri 66,46.

Pituus, luokka 12: 1) Iida Lounela HKV 511 (1,1 m/s).

Pituus, luokka 38: 1) Aamu Hulmi HKV 355.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen SiilinjPo 17,03 (Euroopan kk).

Keihäs, luokka 55: 1) Jasmine Repo JKU 13,19.

Keihäs, avoin tuoliluokka: 1) Elina Miettinen JKU 11,26.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2023/motonetgp/jyvaskyla/